OP:n ekonomistit povaavat euroalueelle hetkellistä deflaatiota - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Euroalue voi käväistä deflaatiossa

OP-Pohjolan ekonomistit ennustavat euroalueelle hetkellistä deflaatiota.

8.12.2014 17:52

– Öljyn halpenemisen seurauksena inflaatio käväisee todennäköisesti hieman miinuksella talvella, ekonomistit kirjoittavat perjantaille päivätyssä katsauksessaan.

Ekonomistien odotukset ovat linjassa Itävallan keskuspankin pääjohtajan Ewald Nowotnyn kanssa. Nowotny sanoi tänään pitävänsä inflaation hidastumista "erittäin todennäköisenä" tammi–maaliskuussa, uutistoimisto Bloomberg kertoi.

Marraskuussa inflaatio oli euroalueella vain 0,3 prosenttia. Kuluttajahintojen vuosinousua hidastaa öljyn halpeneminen. Öljyn hinnan laskua on jouduttanut öljynviejämaiden Opec-järjestön marraskuinen päätös pitää tuotantokiintiönsä ennallaan.

OP:n ekonomistien mukaan myös niin sanottu pohjainflaatio ja inflaatio-odotukset laskevat edelleen. Pohjainflaatiosta on poistettu ruuan ja energian hinnanvaihtelut. Pohjainflaatio oli marraskuussa 0,7 prosenttia.

Raakaöljyn halpeneminen hidastaa kuluttajahintaindeksin nousua mutta voimistaa talouskasvua. OP ennustaa Suomen talouden riskien olevan ennusteessa nyt ylöspäin ensi vuonna. Ensi vuodelle OP ennustaa 0,6 prosentin talouskasvua.

OP:n ennusteesta kertoi ensimmäisenä Yle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?