Inderesin Mikael Rautanen: "Nokia Networksin ennusteet on toistuvasti ylitetty" - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

"Nokia Networksin ennusteet on toistuvasti ylitetty"

Kuvituskuva
Julkaistu: 14.11.2014 12:46, Päivitetty 14.11.2014 12:56

Teknologiayhtiö Nokian tänään julkistamat uudet taloudelliset tavoitteet noudattelivat pitkälti markkinoiden viimeisimpiä konsensusennusteita.

Nokia kertoi pääomamarkkinapäivillään Lontoossa tavoittelevansa verkkoliiketoiminnoilleen eli Networks-yksikölle pitkällä aikavälillä 8-11 prosentin kannattavuutta mitattuna liikevoiton osuudella liikevaihdosta. Aiempi tavoite oli 5-10 prosenttia.

Analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Mikael Rautanen kertoo Taloussanomille odottaneensa 8:n ja 12:n välille osuvaa kannattavuustavoitetta.

Markkinoilla uusi tavoite on otettu vastaan pienellä pettymyksellä. Osake oli aamupäivällä reilun prosentin laskussa.Rautasen mukaan ohjeistusta on tulkittu turhan varovaisesti.

– Networksin ohjeistukset ovat toistuvasti olleet ylikonservatiivisia, ja ne on toistuvasti ylitetty, Rautanen muistuttaa.

Tuloksenteosta vastaapatenttisalkku

Nokia ennustaa liikevaihdon kasvua kaikkiin kolmeen liiketoimintoonsa eli verkkoyksikkö Networksiin, karttayksikkö Hereen ja patenttiyksikkö Technologiesiin ensi vuonna. Tuloksen kasvu tulee ensi vuonna pitkälti patenteista.

Patenttisalkun tuloksessa taas ratkaisevaa on, millaiset korvaukset korealainen Samsung määrätään välimiesmenettelyssä maksamaan Nokian patenttien käytöstä. Päätöstä odotetaan ensi vuoden aikana.

Rautasen mukaan summia on vielä vaikea arvioida, mutta kyse on joka tapauksessa sadoista miljoonista euroista. Hyvässä tapauksessa Nokia saa sekä tuntuvat kertakorvaukset että huomattavan lisän yksikön nykyiseen 600 miljoonaan liikevaihtoon.

Karttayksikkö Herekin alkaa ensi vuonna näyttää jo välttävää kannattavuutta, Rautanen arvioi. Verkkoyksikkö ei pysty ylittämään tänä vuonna tekemäänsä huipputulosta, hän arvioi.

Kello 11.45 Nokian osake oli 6,53 eurossa Helsingin pörssissä. Laskua eilisestä oli 1,7 prosenttia.

Tuoreimmat osastosta