Voimaosakeyhtiö SF:n Engman: Kansalaiset haluavat rahoittaa Fennovoimaa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

"Ihmiset ovat tiedustelleet, miten sijoittaa Fennovoimaan"

Fennovoiman pääomistajan Voimaosakeyhtiö SF:n toimitusjohtajan Elina Engmanin mukaan rahoituksen hakeminen piensijoittajilta ydinvoimalahankkeelle on mahdollista.

17.9.2014 16:22 | Päivitetty 17.9.2014 15:22

Toimitusjohtaja Elina Engmanin mukaan piensijoittajat ovat jopa oma-aloitteisesti tiedustelleet mahdollisuutta osallistua hankkeeseen.

– Olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja, joissa ihmiset ovat tiedustelleet mahdollisuutta tulla osakkeenomistajana mukaan projektiin.

Engman on ilahtunut kiinnostuksesta, sillä se osoittaa kansalaisten luottavan asiaan.

– Tällä hetkellä tarkastelemme erilaisia ratkaisuja. Vaihtoehto on houkutteleva, ja tulemme tutkimaan sen toteuttamismahdollisuuksia.

Engmanin mukaan tarkoitus on muun muassa selvittää, miten nopealla aikataululla mahdollinen osakeanti voitaisiin toteuttaa.

Hankkeen toteutustapaei ongelma

Toimitusjohtajan mukaan voimalahankkeessa sovellettava Mankala-periaate ei muodostuisi ongelmaksi, mikäli Fennovoima hakisi rahoitusta piensijoittajilta.

Mankala-periaatteessa omistajilla on velvollisuus ostaa yrityksen tuottamaa sähköä omakustannehintaan, vaikka sähkö saisikin halvemmalla muualta.

Engman pitää periaatteen mukanaan tuomia riskejä vähäisinä.

– Omistajissamme on jo nyt mukana muitakin toimijoita kuin sähkönkäyttäjiä.

Mankala-periaatteen mukaan omistajilla on myös velvollisuus vastata yhtiön kaikista kuluista suorassa suhteessa omaan omistusosuuteensa.

– Hankkeella on kiinteähintainen avaimet käteen -toimitus. Minun vaikea kuvitella tilannetta, jossa osakkaat joutuisivat kattamaan lisäkustannuksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?