Keskuspankki piti ennallaan myös muut euroalueen tukemiseksi käynnistämänsä toimet, joista se päätti kesäkuussa. Päätös oli odotettu, sillä uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa kaikki 54 ekonomistia povasivat EKP:n pitäytyvän uusista toimista.
EKP laski kesäkuussa ohjauskorkoaan ja painoi liikepankkien keskuspankkitalletusten koron negatiiviseksi. Päätös oli historiallinen, sillä yksikään suuri keskuspankki ei ole aiemmin kokeillut negatiivista talletuskorkoa. Talletuskoron ollessa negatiivinen pankit joutuvat maksamaan keskuspankille pankkiin tekemistään talletuksista.
Keskuspankin kesäkuussa ilmoittamia talouden vauhdituskeinoja ovat uusi pankeille suunnattava halvan rahan LTRO-lainaohjelma ja niin sanotun SMP-ohjelman ostojen steriloinnin lopettaminen. Kohdennetuilla pidempiaikaisilla rahoitusoperaatioilla pyritään edistämään pankkien luotonantoa, asuntolainoja lukuun ottamatta. Ensimmäinen rahoitusoperaatio on määrä toteuttaa syyskuussa.
Lisäksi EKP kertoi nopeuttavansa omaisuusvakuudellisten arvopaperien suorien ostojen valmistelua.
Keskuspankin huolena hidas inflaatio ja kasvu
EKP pyrkii toimillaan saamaan vauhtia euroalueen hauraaseen talouteen ja samalla myös kiihdyttämään alhaiseksi painunutta inflaatiota.
Euroalueen inflaatio on ennakkotietojen mukaan entisestään hidastunut heinäkuussa painuen 0,4 prosenttiin, mikä on alhaisin lukema lokakuun 2009 jälkeen. Kesäkuussa inflaatio oli 0,5 prosenttia. Kuluttajahintojen nousuvauhti on ollut alle yhdessä prosentissa jo kymmenen kuukautta peräkkäin, kun EKP:n tavoite on lähellä kahta prosenttia.
Keskuspankki julkisti kesäkuussa myös uudet inflaatio- ja kasvuennusteensa vuosille 2014-2016. Keskuspankki laski ennustettaan sekä kuluvan vuoden talouskehityksestä että inflaatiosta.
EKP ennustaa, että kuluttajahinnat nousevat euroalueella keskimäärin prosentin tänä vuonna ja 1,3 prosenttia ensi vuonna.
Euroalueen bruttokansantuotteen keskuspankki ennustaa kasvavan tänä vuonna yhden prosentin, kun maaliskuussa keskuspankki ennakoi hitusen vauhdikkaampaa eli 1,2 prosentin kasvua. Ensi vuonna kasvu kiihtyisi 1,7 prosenttiin.