Putinin Venäjälle tulossa 37 miljardin lasku Hollannista

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjän maksettavaksi lankeavat jättikorvaukset Jukosin omistajille, mikäli se noudattaa tuomioistuinpäätöstä. Venäjän ulkoministerin mukaan maa saattaa valittaa päätöksestä.


Riita-asioita ratkova Haagin pysyvä välitystuomioistuin on asettunut energiayhtiö Jukosin osakkeenomistajien kannalle näiden esittämässä korvausvaateessa. Tuomioistuin antoi päätöksensä maanantaiaamuna.

Tuomioistuin myönsi Jukosin entisille omistajille 50 miljardin dollarin eli noin 37 miljardin euron korvaukset, mikä on noin puolet näiden esittämästä vaatimuksesta. Korvaukset maksaa Venäjä, jonka on arvioitu esittävän kuitenkin vastalauseensa.

Haagiin jätetyn kanteen takana ovat gibraltarilaisen Menatep Groupin yhtiöt. Jukosin entinen johtaja Mihail Hodorkovski hallitsi Jukosia Menatepin kautta.

Hodorkovski ei ole kuitenkaan enää omistajien joukossa. Menatep on nykyisin holding-yhtiö, jonka takana on entisen Jukos-johtajan Tim Osbornen yhtiö GML, joka sekin on rekisteröity Gibraltarille. Toimittajille Lontoossa puhuneen Osbornen mukaan tuomioistuin katsoi Jukosin vastaisen kampanjan olleen "poliittisesti motivoitu".
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jukosilta vaadittiin viime vuosikymmenen puolivälissä niin suuria verovelkoja, että se kaatoi yhtiön. Suurimman osan Jukosin osista otti haltuunsa Venäjän valtiollinen Rosneft-öljy-yhtiö. Jukosin omistusta on siirretty Venäjältä ulkomaille, muun muassa Hollantiin.

Venäjä armahti viime joulukuussa Hodorkovskin, joka ehti virua vankilassa vuosikymmenen ajan. Hodorkovskin mukaan hänen tuomionsa johtui hänen tuestaan oppositiopuolueille. 

Toinen juttu
vireillä


Hollannin ja Venäjän välit ovat kiristyneet sen jälkeen, kun malesialaisen yhtiön lentokone putosi Itä-Ukrainaan surmaten 298 ihmistä.

Koneen pudottamisesta on syytetty Itä-Ukrainan separatisteja. Suuri osa lentokoneen matkustajista oli hollantilaisia. Länsimaissa on syytetty Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia separatistien tukemisesta.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ei maanantaiaamuna sulkenut pois mahdollisuutta, että Venäjä valittaa päätöksestä.

Jukosin entinen lakiasianjohtaja Dmitri Gololobov arvioi, että korvausten saaminen Venäjältä on vaikeaa. Gololobovin mukaan Venäjä luultavasti kieltäytyy maksamasta ja valtion ulkomaisten omistusten haltuunotto on vaikeaa.

– Venäjällä on varaa hankkia maailman parhaat asianajajat. Yukos-kiista voi helposti kestää vielä toiset 10 vuotta, Gololobov arvioi.

Venäjää vastaan on käynnissä toinenkin oikeuskäsittely, jossa kiistellään 38 miljardin dollarin korvauksista.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin pohtii parhaillaan Strasbourgissa, olivatko muun muassa Venäjän Jukosilta vaatimat jäännösverot laillisia. Tuomioistuimen odotetaan antavan päätöksensä torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    3. 3

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    4. 4

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää