Television ostoskanavien helppoheikit kaupustelevat kapineita, joilla sujuvat kaikki mahdolliset askareet. Eikä siinä vielä kaikki: kaupan päälle tulee vielä tukku muita kapineita, joiden avulla ratkeavat vielä mahdottomatkin askareet.
Todellisuudessa lienee hyvin epävarmaa, toimivatko tv-kaupustelijoiden kapineet niin kuin ylenpalttiset myyntipuheet lupailevat.
Hieman samanlainen vaikutelma syntyi viime viikon torstaina, kun euroalueen keskuspankin EKP:n pääjohtaja Mario Draghi esitteli pankin uusimpia rahapoliittisia kriisitoimia.
Miltei samaan tapaan kuin tv-shopin kaupustelijat esittelevät kaikkivoipia kapineitaan, EKP:n Draghi esitteli joukon uusia rahapoliittisia "kapineita" likimain kaikkien mahdollisten ja mahdottomien talouspulmien hoitamiseen.
Uusia keinoja ovat esimerkiksi ohjauskorkojen lasku entistäkin alemmas – osittain jopa nollan alapuolelle – ja rahoituksen tarjonnan lisääminen pankeille. Eikä siinä vielä kaikki: EKP esittelee vielä lisää uusia keinoja sitä mukaa kuin tarvis vaatii.
Mutta jos kuulostavat tv-shopin kapineet liian hyviltä ollakseen totta, niin myös EKP lupailee luultavasti liikoja.
EKP:n uusimmat keinot jäävät todennäköisesti tehottomiksi samasta syystä kuin aiemmatkin: ne vaikuttavat korkeintaan kriisin oireisiin mutta eivät juuri lainkaan kriisin syihin.
Niinpä "EKP-shop" joutuu vielä pitkän aikaa esittelemään yhä uusia "kapineita" entisten jatkoksi ennen kuin kriisi lopulta hellittää.
Liikaa velkaa ja liianvähän pääomaa
Velkakriisien ja niitä taltuttaneiden kriisitoimien historia on samalla talous- ja rahapoliittisten hoitovirheiden ja vikatikkien historiaa.
Kriisien syntyyn yleensä itsekin osalliset talous- ja rahaviranomaiset, kuten keskuspankit, ovat kerta toisensa jälkeen tulkinneet velkakriisit tilapäisiksi likviditeetti- eli maksuvalmiusongelmiksi.
Ani harvoin keskuspankkien kaltaiset viranomaiset ovat velkakriisien alusta asti oivaltaneet tai ainakaan myöntäneet, että kyse on pohjimmiltaan velallisten ylivelkaantumisesta ja pankkien pääomapulasta eli velka- ja vakavaraisuuskriisistä.
Siksi keskuspankkien kriisitoimetkin ovat yleensä ainakin ensi alkuun paikanneet pankkien rahapulaa yksinkertaisesti tarjoamalla pankeille lisää lyhytaikaista lainarahoitusta tai järjestämällä ylivelkaisille velallisille rahoitustukea.
Niinpä keskuspankkien likviditeettiä kohentavat kriisitoimet käyvät ongelmien oireiden eivätkä näiden oireiden taustalla piilevien varsinaisten ongelmien kimppuun.
Tähän perinteiseen taudinkuvaukseen ja sen mukaiseen hoitotapaan ovat EKP:nkin toimet pääpiirteissään perustuneet pian kuusi vuotta kestäneessä kamppailussa euroalueen rahoitus- ja velkakriisin taltuttamiseksi.
Näin myös EKP:n torstaina esittelemät uudet rahapolitiikan kevennystoimet pyrkivät helpottamaan euroalueen rahamarkkinoiden ja pankkien likviditeettiongelmia. Sen sijaan nämä uudetkaan toimet eivät kohenna pankkien vakavaraisuutta kuin erittäin hitaasti.
Siksi esimerkiksi EKP:n esittelemä pankkien keskuspankkitalletusten miinuskorko on ennemmin kokeiluluontoinen rahapoliittinen temppu kuin tehokas keino kriisin ratkaisemiseen.
EKP haluaa lisäälainarahaa liikkeelle
EKP yrittää tukea euroalueen talouskehitystä muun muassa alentamalla ohjauskorkonsa entistä lähemmäs nollaa, 0,15 prosenttiin. Samalla se laskee pankkien keskuspankkitalletuksille maksamansa talletuskoron ensi kertaa nollan alapuolelle, -0,10 prosenttiin.
Päätös miinuskoron käyttöön ottamisesta on saanut paljon otsikkonäkyvyyttä, mutta sen vaikutus euroalueen rahoitusoloihin jäänee pienemmäksi kuin sen EKP:n päättäväisyyttä korostava mielikuvavaikutus.
Miinuskorko koskee lähinnä euroalueen pankkien ylimääräisiä varantotalletuksia, joita nämä pitävät keskuspankkien talletustileillä. Nämä ovat pankkeja koskevan varantovelvoitteen ylittäviä talletuksia, jollaisten määrä on pian kaksi vuotta supistunut voimakkaasti ja on enää verraten pieni.
Varsinaisia varantovelvoitteen edellyttämiä keskuspankkitalletuksia miinuskorko ei koske.
EKP yrittää miinuskoron avulla patistaa pankkeja nostamaan ylimääräiset talletukset pois keskuspankkien tileiltä ja lainaamaan ne mieluummin yrityksille ja kotitalouksille.
Samaa tarkoitusta ajavat miinuskoron lisäksi käyttöön otettavat uudet keskuspankkirahoituksen muodot, kuten yritysrahoitukseen korvamerkittävät pitkäaikaiset keskuspankkiluotot.
EKP toivoo, että miinuskorko ja uudet rahoitusmuodot panisivat vauhtia ensin euroalueen luotonantoon ja heti perään investointeihin ja kulutuskysyntään. Näiden on puolestaan tarkoitus synnyttää uutta talouskasvua ja uusia työpaikkoja.
Eikä siinä vielä kaikki – elleivät torstaina ilmoitetut toimet tepsi, on pääjohtaja Draghin mukaan luvassa uusia jatkotoimia.
Kolme syytä, miksiteho on epävarma
Keskuspankkitalletusten miinuskoron tai muiden EKP:n uusien rahapolitiikan ohjauskeinojen teho voi jäädä heikoksi tai olemattomaksi ainakin kolmesta syystä.
1) Pankkien ei ole pakko lainata asiakkaille keskuspankista nostamiaan ylimääräisiä talletusvaroja, vaan ne voivat nostaa talletukset ja maksaa niitä vastaavan määrän lyhytaikaisia velkoja pois. Näin pankkien taseet supistuisivat ja euroalueen rahoitusolot kiristyisivät päinvastoin kuin EKP tavoittelee.
2) Pankkien ei ole pakko vastaanottaa uutta keskuspankkirahoitusta eikä niiden ole pakko lainata yrityksille tai kotitalouksille euroakaan enempää kuin arvioivat tarpeelliseksi ja kannattavaksi. Varsinkaan, kun niillä on valvontaviranomaisten pakottama tarve taseidensa riskien karsimiseen ja karttamiseen.
3) Euroalueen yritysten tai kotitalouksien ei ole pakko hakea tai vastaanottaa uutta lainarahaa sen enempää investointien kuin kulutuksen rahoittamiseen. Varsinkaan, kun entisissäkin veloissa on hoitamista ja talouden vyönkiristykset pakottavat säästämiseen.
Ja vaikka EKP:n kaikki tavoitteet toteutuisivat, jäisi uusien toimien teho kriisin taltuttamisessa silti heikoksi. Edes täydelleen toteutuvina ne tuskin kohentavat laina-asiakkaiden maksukykyä tai pankkien vakavaraisuutta sen vertaa kuin talouden vyönkiristykset ja luottolama heikentävät niitä.
Velkaa on enemmänkuin kriisin alussa
Jos euroalueen julkisen ja yksityisen talouden velkamäärä oli ennen kriisiä liian suuri, ja jos euroalueen pankkien vakavaraisuus oli ennen kriisiä liian heikko vastaanottamaan omin voimin kriisissä syntyviä todennäköisiä tappioita, ovat nämä kriisin perimmäiset syyt jäljellä ja pahempia kuin kriisin alussa.
Alueen julkisen ja yksityisen talouden yhteen laskettu velkamäärä on nyt suurempi kuin ennen kriisiä, tarkasteltiinpa velkaisuutta euromäärin tai velkaisuuden suhdeluvuin.
Niinpä julkisen ja yksityisen talouden kyky ottaa uutta velkaa hoitaakseen on nyt heikompi eikä suinkaan parempi kuin kriisin alussa. Velkamäärän kasvu ilmenee esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n luottotilastoista.
EKP on itsekin aiemmissa arvioissaan todennut euroalueella yleisen tarpeen taseiden kohentamiseen, mutta samaan aikaan se silti haluaisi velkaantumisen jatkuvan ja kiihtyvän.
Euroalueen pankkijärjestelmä on nyt heikompi ja pienempi kuin ennen kriisiä, tarkasteltiinpa pankkien taseiden tolaa absoluuttisin luvuin tai erilaisin vakavaraisuuden suhdeluvuin.
Euroalueen velkaantuminen ja pankkiongelmien kasautuminen on jatkunut ja jopa kiihtynyt kriisitoimissa tehtyjen hoitovirheiden takia. Niinpä EKP yrittää miinuskoron ja muiden uusien hätätoimiensa avulla korjata osin itse pahentamiaan ongelmia.
Varjonyrkkeilyäitseään vastaan
EKP on yksi niistä euroalueen talousviranomaisista, jotka ovat katsoneet tarpeelliseksi panna toteen julkisen talouden erittäin voimakkaita vyönkiristyksiä kesken vuosikymmeniin ankarimman talous- ja velkakriisin.
Kun valtioiden velkaantuminen olisi joka tapauksessa kasvanut normaalien suhdannevaikutusten takia, ovat talouspolitiikan vyönkiristykset vain kiihdyttäneet velkaantumista. Tämä on taas kannustanut EKP:n johtoa ja EU:n muuta talousjohtoa vaatimaan talouspolitiikkaan yhä lisää kiristyksiä.
EKP on myös yksi niistä euroalueen talousviranomaisista, jotka ovat katsoneet aiheelliseksi kiristää alueen pankkien vakavaraisuusvaatimuksia ja luottoriskien karttamista kesken vuosikymmeniin ankarimman velka- ja talouskriisin.
Vakavaraisuusvaatimusten kiristämiseen onkin toki tarvetta, mutta vaatimusten kiristäminen kesken jo alkaneen velkakriisin on ollut omiaan kärjistämään luottokriisi luottolamaksi. Kriisin jo alettua pankit olisivat tarvinneet lisää pääomaa eivätkä pääomavaatimuksia.
Talouspolitiikan ja rahoitusolojen kiristäminen kesken kriisin on kärjistänyt talouden deflatorisia paineita – jotka aina muutenkin kasvavat velkakriiseissä.
EKP on toisin sanoen itsekin pahentanut sitä deflaation uhkaa, jota se nyt yrittää torjua yhä uusilla rahapolitiikan kokeellisilla elvytyskeinoilla, kuten miinuskorolla.
Tällaiseen ottelijaa itseään vastaan käytävään varjonyrkkeilyyn tuskin pystyvät edes tv:n ostoskanavan helppoheikit. Ehkä EKP:n toimissa onkin vaikutteita myös toisesta tv:n omituisesta ohjelmatyypistä, show-painista.
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
