Danske Bankin tulos harppasi – takana rajut säästöt - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Danske Bankin tulos harppasi – taustalla isot säästöt

Kuvituskuva
Julkaistu: 1.5.2014 9:58, Päivitetty 1.5.2014 9:58

Tanskalaisen Danske Bankin nettotulos kasvoi tammi-maaliskuussa 91 prosenttia 376,7 miljoonaan euroon vuotta aiempaan verrattuna.

Pankin korkotuotot laskivat hieman, mutta vakuutus-, asiakasmaksu- ja kaupankäyntituotot nousivat.

Pankki on ollut viimeisen vuoden aikana kovalla säästökuurilla. Väkeä on vähennetty niin konttoreista kuin keskushallinnostakin. Tuloksen kohentumista tukikin se, että pankin kulut pienenivät kuusi prosenttia.

Danske Bankin oman pääoman tuotto kasvoi 7,7 prosenttiin, kun viime vuoden alussa se oli vain 4,3 prosenttia.

Konsernijohtaja Thomas F. Borgen pitää tulosta ”rohkaisevana”.

– Vaikka taloudellisen toimintaympäristön alhainen aktiivisuustaso vaikuttaa tuottoihimme, tuloksessamme on paljon positiivista. Kustannusohjelmamme on vähentänyt kuluja ja arvonalentumisten määrä laskee edelleen. Borgen sanoo tiedotteessa.

Pankki arvioi, että sen kuluvan vuoden nettotulos asettuu aiemmin arvioidun 1 205,5 – 1607,3 miljoonan euron vaihteluvälin yläpäähän.

Tuoreimmat osastosta