Pörssiuutiset

Suurhanke luo 1500 uutta työpaikkaa muutamalle alalle

Julkaistu: , Päivitetty:

Metsäyhtiö Metsä Fibren investointi synnyttää rakennusvaiheessa noin 6 000 työpaikkaa. Hankkeen valmistuttua arvoketjussa on työpaikkoja noin 1 500:lle uudelle ihmiselle, etupäässä kuljetuksessa ja puunhankinnassa.
Metsä Group kertoi tänään Fibren suunnittelevan Äänekoskelle 1,1 miljardin euron biotuotetehtaan rakentamista nykyisen sellutehtaan alueelle.

– Sellutehtaan työntekijämäärä ei olennaisesti muutu suuntaan eikä toiseen, vaikka kapasiteetti yli tuplaantuu, Metsä Groupin pääjohtaja Kari Jordan sanoi tiedotustilaisuudessa.

Yhtiön omilla palkkalistoilla tehtaalla työskentelee nyt noin 160 ja siihen liittyvässä palvelutuotannossa noin 200 henkeä.

Tehtaan työllisyysvaikutukset riippuvat myös osin siitä, millaisia biotuotteita siellä aletaan sellun ohella valmistaa. Vaihtoehtoja on pitkä lista erilaisia biomateriaaleja, -kemikaaleja ja -polttoaineita, joiden tuotannon edellytyksiä aletaan nyt selvittää tarkemmin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Puuta tehtaalle hankitaan koko Suomesta ja myös muualta Itämeren alueelta. Jordanin mukaan tuotanto ei valtavasta koostaan huolimatta kuitenkaan vaikuta ryhmän muiden sellutehtaiden tuotantoon, vaan niiden toiminta jatkuu entisellään. Metsä Groupilla on sellutehtaat Suomessa Kemissä, Raumalla ja Joutsenossa.

"Kenkälusikkaa
tarvitaan"


Äänekoski valikoitui investoinnin sijoituspaikaksi useasta eri syystä.

– Miksi Äänekoski? Koska siellä on ensimmäisenä uudelleenrakentamistarpeessa oleva tehdas. Ja miksi Suomi? Sen takia, että täällä on korkealaatuista raaka-ainetta, Jordan vastasi Taloussanomien kysymykseen sijoituspaikan valikoitumisesta.

Äänekosken vanha sellutehdas tulisi elinkaarensa loppuun vuoden 2020 tienoilla. Jordanin mukaan tehtaan sijainti on optimaalinen, koska raaka-ainetta on saatavilta tehtaan ympäriltä ja uusi hanke voi hyödyntää vanhan sellutehtaan infrastruktuuria.

– Pikkuisen kenkälusikkaa tarvitaan, mutta kyllä se sinne menee, Jordan sanoi.

Lisäksi päästään hyötymään samalla tontilla sijaitsevan Metsä Boardin kartonkitehtaan läheisyydestä.

Kotimaisen puun käyttöä voidaan myös lisätä kestävästi vielä paljon, metsäjohtaja Juha Mäntylä korosti.

Tehdas lisännee suomalaisen kuitupuun käyttöä noin 10 prosenttia eli neljä miljoonaa kuutiometriä, mistä suurin osa olisi havukuitupuuta. Tällä hetkellä havukuitupuun käyttöä olisi varaa lisätä kestävästi seitsemän miljoonaa ja lehtipuuta neljä miljoonaa kuutiota. Lisäksi potentiaali näyttäisi kasvavan vielä seuraavalla kymmenvuotiskaudella, jolle hakkuusuunnitelma laaditaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    4. 4

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    5. 5

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    6. 6

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    7. 7

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    8. 8

      Tällaisia palkkoja hoiva-alalla maksetaan – kunnissa isommat palkat ja pidemmät lomat, erot yksityisiin jopa satoja euroja

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    5. 5

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    3. 3

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    4. 4

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää