Ranska ja Italia ovat lyhyen ajan kuluessa joutuneet hallitusremonttiin. Kummankin maan uusi pääministeri on suunnilleen ensi töikseen ilmoittanut hölläävänsä julkisen talouden vyönkiristyksiä.
Talouspolitiikan merkittävästä suunnan muutoksesta kiristävästä vähemmän kiristävään tai jopa keventävään ovat kertoneet vuoron perään Ranskan uusi pääministeri Manuel Valls ja Italian uusi pääministeri Matteo Renzi.
He aikovat hidastaa, heikentää tai perua useita talouspolitiikan kiristystoimia ja -hankkeita, joita heidän edeltäjänsä ovat vaihtelevalla menestyksellä panneet kolmen viime vuoden aikana toteen tai alulle.
Julkisen talouden vyönkiristykset ovat olleet poliittisesti vaikeita ja perin epäsuosittuja. Veronkorotukset ja menoleikkaukset ovat heikentäneet ensin kansalaisten käytettävissä olevia tuloja, sitten yleistä talouskehitystä ja lopulta hallitusten kannatusta.
Osin samoista syistä erityyppisten oppositio- ja protestipuolueiden kannatus on kasvanut.
Kansansuosion menettäminen on hallituspuolueille vastenmielistä – varsinkin juuri ennen tärkeitä eurovaaleja. Niinpä Ranskassa ja Italiassa on vastikään nähty hallitusremontteja ja kuultu vyönkiristysten höllennyksistä.
Tälle kolmikolle eivoi viitata kintaalla
Ranskan Valls ja Italian Renzi eivät ole aivan kahteen pekkaan päättäneet kammeta euroalueen talouspolitiikkaa uutteen uomaan.
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy näytti heille mallia jo helmikuussa lupaamalla talouslamaan tympääntyneille äänestäjille vyönkiristysten tilalle verotuksen kevennyksiä ja uusia työpaikkoja.
Ranskan, Italian ja Espanjan pääministerit voivat olla oikeassa tai väärässä – mutta he ovat euroalueen toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi suurimpien maiden poliittisia johtajia. Heillä on yhdessä enemmän vaikutusvaltaa kuin edes Saksan liittokanslerilla Angela Merkelillä.
Ranskan, Italian ja Espanjan kansantaloudet tuottavat suurin piirtein puolet koko euroalueen vuotuisesta kokonaistuotannosta. Saksa on toki suurin yksittäinen euromaa, mutta sen osuus jää alle kolmasosaan koko euroalueen bruttokansantuotteesta.
Edes EU:n komissio tai euroalueen keskuspankki EKP eivät tohdi viitata kintaalla tämän kolmikon aikeille ja vaatimuksille.
Komissio on jo aiemmin hyväksynyt myönnytyksiä juuri Ranskan, Italian ja Espanjan talouden tasapaino-ohjelmiin. Siitä huolimatta, että etenkin Saksa ja Suomi ovat olleet myönnytyksiä vastaan.
Tuore merkki talouspoliittisen tuulen kääntymisestä on, että viime viikkoina jopa EKP:n johto on ilmaissut tukensa talouspolitiikan linjausten ja EU:n taloussopimusten lieventämiseen.
Taloussopimustapitäisi taas päivittää
EKP:n pääjohtaja Mario Draghi sanoi viime viikolla kannattavansa ajatusta, jonka mukaan EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen pitäisi kohdella valtioiden kulutusmenoja ja investointeja eri tavoin. Päivitysehdotusten mukaan alijäämärajoihin pitäisi laskea mukaan vain kulutusmenot mutta ei investointeja.
Samaa ajatusta on aiemmin kannattanut esimerkiksi EU:n nyt jo työnsä päättäneen parlamentin puheenjohtaja Martin Schulz.
Muutoksen tarkoitus olisi sallia jäsenvaltioille nykyistä vapaammat mahdollisuudet toteuttaa taantumankin oloissa julkisia investointeja. Näin julkinen talous voisi vaikka kohentaa yhdyskuntarakenteita silloin, kun yksityinen talous vähentää omia investointejaan.
Nyt EU:n taloussopimukset tai talouspolitiikan yleiset suuntaviivat niputtavat kaiken julkisen rahankäytön yhteen, joten velkarahoituksella toteutettu investointi voi olla aivan samanveroista "tuhlaamista" kuin alijäämäisen valtion liian suuret kulutusmenot.
Niin kauan kuin näin on, vaatii komissio liiallisten alijäämien umpeen kuromista ja julkisen talouden tasapainottamista jopa kesken taantuman juuri sen kaltaisilla vyönkiristyksillä, joita Ranskan, Italian ja Espanjan johtajat aikovat ryhtyä höllentämään.
EKP:llä kova painelisäkevennyksiin
Talouspolitiikan keventäminen ja ehdotukset alijäämävaatimusten helpottamiseksi ovat vasta alkua. Ranskan, Italian ja Espanjan ministerit haluavat myös euroalueen rahapolitiikan keventämistä.
Heidän mielestään euroalueen keskuspankin EKP:n pitäisi aikailematta ryhtyä riuskoihin rahapolitiikan kevennystoimiin esimerkiksi alkamalla ostaa suuria määriä valtioiden ja yritysten velkakirjoja euroalueen velkakirjamarkkinoilta.
Samaa mieltä on jo pitkään ollut suuri määrä velkakirjamarkkinoiden toimijoita, kuten sijoittajia ja suurpankkeja. Niillä on epäilemättä omakin lehmä ojassa ja kova hinku saada liikkeelle takuuvarma ostaja, jolla on kirjaimellisesti rajattomasti rahaa käytettävissään.
Julki lausuttu huoli ja perustelu rahapolitiikan kevennys- ja tukiostovaatimuksille on euroalueen yhä suhteellisesti kehittyneen maailman kireimmät rahoitusolot, euron nyt jo rasitteeksi käynyt vahvuus sekä alueen luisuminen kohti deflatorista talousanemiaa.
Ranskan uusvanha valtiovarainministeri Michel Sapin ja maan uusi talousministeri Arnaud Montebourg ovat kumpikin viimeaikaisissa lausunnoissa vaatineet EKP:lta uusia epätavallisia toimenpiteitä euroalueen talouskasvun vauhdittamiseksi.
Toistaiseksi EKP:n johto on vastannut vaatimuksiin myötäilevillä mutta ympäripyöreillä vihjeillä mahdollisesti valmisteilla olevista uusista tukitoimista. Velkakirjamarkkinoiden toimijat veikkaavat, että EKP aloittaa tukiostot ennen vuoden loppua.
Saksa aloittaa pianuudet kevennykset
Saksa on pienempi kuin Ranska, Italia ja Espanja yhteensä, mutta yksin se on silti ylivoimaisesti suurin euromaa. Lisäksi Saksa on euroalueen tiukka talouspoliisi – tai siltä se ainakin kuulostaa.
Saksan johto on välillä yksin ja välillä esimerkiksi Suomen hallituksen kanssa yhdessä vaatinut muilta euromailta talouspolitiikan kiristämistä ja taloussopimusten noudattamista suhdanteisiin katsomatta. Komissio ja EKP ovat esittäneet samoja vaatimuksia mutta Saksa on toisinaan arvostellut niitäkin turhasta lepsuilusta.
Ranskan, Italian ja Espanjan vaatimukset vyönkiristysten pehmentämiseksi eivät olekaan viimeaikaisten talouspoliittisten linjausten yllättävä käänne, vaan se, että Saksa näyttää itse tältä erää päättäneen omat kiristyksensä.
Saksan talouspolitiikka on tänä vuonna tarkoitus virittää lievästi elvyttävään suuntaan. Silläkin uhalla, että samalla julkisen talouden alijäämä taas kasvaa ainakin ensi alkuun.
Tämän käänteen tarkoitus on aivan sama kuin muidenkin suurten euromaiden aikomilla talouspolitiikan käänteillä. Tarkoitus on painaa vaihteeksi talouden kaasua ja siirtää painoa pois jarrupolkimelta.
Aivan samaan tapaan kuin Britannia tekee Englannin kanaalin vastarannalla ja Yhdysvallat Atlantin valtameren vastarannalla.
Katainen vaihtoon,Urpilainen puolustaa
Yhdysvallat on maailman suurin kansantalous, Saksa, Ranska, Italia ja Espanja ovat suurimmat eurotaloudet. Kaikki ne aikovat keventää talouspolitiikan viritystä tai ainakin höllentävät kiristystoimia. Ne haluavat avittaa talouden kasvua.
Suomi ei ole euroalueen eikä varsinkaan maailman suurimpia talouksia. Sen sijaan Suomi jatkaa sinnikkäästi julkisen talouden vyönkiristyksiä niin kuin komissio tahtoo ja luottoluokitusyhtiöt toivovat.
Viimeksi kehysriihen esiin nostamat uudet "sopeutustoimet" lapsilisäleikkauksista lähtien ärsyttivät yleisöä ja puolueväkeä siihen malliin, että hallituspuolueiden kannatus voi meilläkin olla vaakalaudalla.
Päähallituspuolueen kokoomuksen puheenjohtaja ja pääministeri Jyrki Katainen ilmoittikin vastikään jättävänsä pääministerin ja puheenjohtajan pestinsä kesällä ja hakeutuvansa "eurooppalaisiin tehtäviin".
Toisen suuren hallituspuolueen sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Jutta Urpilainen on joutunut puolustustaisteluun. Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne haluaisi puolueen puheenjohtajaksi Urpilaisen paikalle. Rinne on arvostellut maan hallitusta ja Urpilaistakin muun muassa liian kireästä talouspolitiikasta.
Katainen väistää ja Urpilainen saa vastaansa aivan samaa poliittista painetta, joka on painostanut isoimpien euromaiden ja esimerkiksi Yhdysvaltojen hallitukset lopettamaan tai ainakin höllentämään talouspolitiikan kiristyksiä.
Talouspolitiikan uusi iskusana onkin "kasvu". Muualla mutta ei meillä.
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
