Danske Bankille pörssisakko Ruotsissa tarjouskuvion vuoksi - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Danske Bank sai pörssisakot Ruotsissa

Julkaistu: 16.4.2014 15:43, Päivitetty 16.4.2014 15:43

Pörssioperaattori Nasdaq OMX:n kurinpitolautakunta on antanut pohjoismaiselle pankkikonserni Danske Bankille 550 000 Ruotsin kruunun eli noin 55 000 euron sakon.

Lisäksi Nasdaqin kurinpitolautakunta on antanut varoituksen Danske Bankin meklarille pörssin sääntöjen rikkomisesta.

Nasdaqin mukaan Dansken meklarin Tukholman pörssissä tekemät tarjoukset ovat rikkoneet sääntöjä, joiden mukaan pörssissä saa välittää vain aitoja toimeksiantoja eikä tehdä kauppoja, joiden tarkoituksena on kurssimanipulaatio.

Nasdaqin pörssivalvonta havaitsi Dansken menettelyn lääkeyhtiö Astra Zenecasta tekemissä tarjouksissa. Danske oli useita kertoja tehnyt suuren osto- tai myyntitarjouksen, jonka se oli perunut muutaman sekunnin kuluttua.

Samaan aikaan pankki oli tehnyt pienemmän vastakkaisen tarjouksen. Pienemmät osto- tai myyntitarjoukset olivat voimassa pidemmän aikaa ja toteutuivat lopulta kauppoina.

Dansken mukaan sen välittämät toimeksiannot olivat aitoja, ja niiden oli tarkoitus johtaa toteutuneisiin kauppoihin.

Nasdaqin kurinpitolautakunnan mukaan se otti päätöksessään huomioon sen, ettei lautakunta ollut käsitellyt aiemmin vastaavia tapauksia eikä antanut varoituksia vastaavasta toiminnasta. Lautakunta myös oletti, etteivät Danske tai meklari havainneet kaupankäyntikaavaa tarjouksissa, ja huomioi, että Danske lopetti kaavan toistumisen heti asian noustua esille.

Lieventävien seikkojen vuoksi Nasdaq päätti antaa Danskelle sakon, joka on sakkotaulukon pienemmästä päästä.