EKP haluaa, että asunnot kallistuvat - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Tämän takia sinäkin maksat asunnostasi liikaa

Rahatalouden ravintoketju alkaa pankeista ja päättyy velkaisiin kotitalouksiin. Ketjua pitää koossa velkaan perustuvan talouden sideaine, vakuudet. Keskuspankit tekevät kaikkensa, jotta vakuusarvot mieluummin nousevat kuin laskevat. Ne haluavat pitää luotonannon ja rahan tarjonnan vauhdissa. Siksi sinunkin asuntosi maksaa liikaa.

9.4.2014 6:01 | Päivitetty 9.4.2014 14:41

Nykyaikaisen rahatalouden ravintoketju alkaa keskuspankeista ja pankeista, jotka ovat ketjun huipulla. Ketjun häntäpäässä ovat velkaiset kotitaloudet, jotka ovat ketjun välttämätöntä ravintoa ja rahatalouden planktonia.

Viime vuosien velkakriisi ja kriisitoimet ovat osoittaneet, että talous- ja rahaviranomaiset tuntevat tarkoin tämän ravintoketjun ja sen osien tärkeysjärjestyksen.

Pankit ovat ennen kriisiä ja kriisin kuluessa olleet etusijalla. Lasku lankeaa verojaan ja velkojaan maksaville kotitalouksille.

Tämän ravintoketjun rakenne ja järjestys ei ole kriisitoimien tuottama uutuus, vaan liittyy nykyaikaisen rahatalouden ja nykyaikaisen rahan ominaispiirteisiin.

Rahoituksen ravintoketjusta ja sen vaalimisesta johtuu tavallaan sekin, miksi me maksamme esimerkiksi asumisesta niin paljon kuin maksamme.

EKP ulkoistanut rahantuotannon pankeille

Euroalueen rahoituksen ravintoketju alkaa alueen keskuspankista EKP:stä, joka omistaa rahaliiton ainoan laillisen rahan, euron, tekijänoikeudet. Seuraavaksi ylimpänä ketjun huipulla ovat alueen liikepankit ja muut yksityiset rahoituslaitokset.

Vaikka EKP omistaa euron tekijänoikeudet, se ei itse tuota euroalueen liikkeessä olevasta rahasta kuin käteiset setelit ja kolikot.

Suurin osa liikkeessä olevasta virallisesta rahasta on erityyppisiä pankkitalletuksia ja muunlaisia rahaeriä kuin kahisevaa tai kilisevää käteistä. Suurimman osan rahan tuotannosta EKP onkin ulkoistanut alueen pankkijärjestelmälle.

Talletuksia kertyy säästäväisen ja varakkaan kansanosan tileille, mutta alun perin talletusraha ei kuitenkaan synny säästöistä vaan luotoista.

Liikepankit luovat talletusrahaa uusia luottoja myöntämällä. Jokainen myönnetty ja nostettu pankkiluotto, kuten uusi asuntolaina, synnyttää automaattisesti myös määränsä verran talletusrahaa.

Nykyrahan velkaan perustuvasta luonteesta johtuu, että eurojenkin määrä kasvaa vain sillä ehdolla, että pankkien asiakkaat suostuvat ja haluavat velkaantua lisää, ja että pankeilla on halua ja kykyä luottojen myöntämiseen.

Tästä taas johtuu, miksi esimerkiksi EKP haluaa velkaantumisen mieluummin jatkuvan kuin päättyvän tai edes hidastuvan. Ja tästä taas johtuu, miksi EKP haluaa esimerkiksi asuntojen mieluummin kallistuvan kuin halpenevan.

Peruskuvausrahan synnystä

Euroalueella niin kuin käytännössä kaikkialla muuallakin vallitseva talousjärjestelmä perustuu tätä nykyä velkarahoitukseen. Samoin euro ja muut nykyaikaiset rahat perustuvat velkaan. Lyhyesti sanottuna luotonvarainen raha on pohjimmiltaan velkaa.

Tämä pelkistävä kuvaus nykyrahan perusluonteesta ei ole salaliitto eikä salaisuus, vaan se kuvaa nykyaikaisen rahajärjestelmän peruspiirteitä.

Aihe nousi talouskeskusteluun, kun Britannian keskuspankki Bank of England (BoE) kertasi rahan perusolemuksen viime kuussa julkaisemassaan artikkelissa.

Pääpiirteissään samanlainen kuvaus löytyy ennestään Suomen Pankin julkaisuista.

Keskuspankkien "raha on velkaa" ja "pankkiluotot luovat rahaa" -peruskuvaukset ovat selkeitä johdantoja aiheeseen, mutta ne kuvaavat vain yhden pienen osan rahajärjestelmästämme.

Pankkien luoma talletusraha on varsin pieni osa kaikesta liikkeessä olevasta rahasta ja rahan kaltaisesta muusta likviditeetistä. Koko rahajärjestelmän ravintoketju onkin pitempi ja monimutkaisempi kuin pankkiluotoista talletuksiin.

Johdannaisia 10 kertaaenemmän kuin luottoja

Pankkiluottoja on eri puolilla maapalloa nostettuna eri käyttötarkoituksiin yhteensä noin 50 000 miljardia euroa. Suomen Pankin ja BoE:n kertaaman rahan peruskuvauksen mukaan sama summa on luottojen nostohetkellä muuttunut talletuksiksi.

Luottojen synnyttämä talletusraha on kuitenkin vain jäävuoren huippu.

Kaikenlaista ja -tyyppistä rahaa ja rahan veroista muuta likviditeettiä on maailman rahoitusjärjestelmän eri osissa yhteensä suurin piirtein 775 000 miljardia euroa – yli 15 kertaa pelkkien pankkiluottojen verran.

Rahasummat on koottu eri lähteiden tilastoja yhdistelemällä, joten ne ovat vain suuntaa antavia. Luvuissa voi olla yhtä hyvin puutteita kuin päällekkäisyyttä. Ne ovat viime vuoden lopulta.

Suurimmat rahasummat tai rahan kaltaisen muun likviditeetin tilastoluvut löytyvät Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n johdannaismarkkinoiden tilastoista, joiden loppusumma on 590 000 miljardia euroa.

Finanssijohdannaiset eivät sisälly keskuspankkien virallisiin rahatilastoihin eivätkä johdannaissopimukset ole keskuspankkien mukaan virallista rahaa. Ne ovat eräänlaista virtuaalista korvikerahaa, jota käyttämällä pankkien ja muiden finanssitoimijoiden on mahdollista toteuttaa mitä moninaisimpia liiketoimia "oikeaa" rahaa toimiin sitomatta.

Johdannaisten keskeinen tarkoitus on vapauttaa "oikeaa" rahaa muuhun tarkoitukseen. Näin niin sanottu varjopankkijärjestelmä synnyttää likviditeettiä samaan tapaan "tyhjästä" kuin pankkiluotot synnyttävät talletuksia.

Pankkiluottoja50 000 miljardia

Arvopaperimuotoista luottoa, kuten valtioiden, pankkien ja yritysten liikkeeseen laskemia velkakirjoja on maailman pankkien ja sijoittajien hallussa yhteensä 85 000 miljardin euron nimellisarvosta.

Tämä summa ilmenee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kokoamista tilastoista.

Tavanomaiset pankkiluotot ovat keskuspankkien rahakuvauksissa ja virallisen talletusrahan luomiskertomuksessa tärkeämpiä kuin arvopaperimuotoinen velka tai varsinkaan finanssimarkkinoiden johdannaissopimuksin luoma likviditeetti.

Silti pankkiluottoja – tai pankkiluottojen luomaa talletusrahaa – on "vain" vähän yli 50 000 miljardia euroa. Käteistä ja muuta rahaperustaa on runsas kymmenesosa pankkiluottojen määrästä, suurin piirtein 6 000 miljardia euroa.

Rahatilastoja ja niiden kuvaamaa erityyppistä virallista ja epävirallista rahaa ja muuta likviditeettiä yhdistää yksi yhteinen tekijä, joka sitoo ne myös kiinteäksi osaksi samaa rahoituksen ravintoketjua.

Tuo yhdistävä tekijä on kaikkien luottosopimusten ja näin ollen myös kaiken luottoon perustuvan rahan perusta: vakuudet.

Luotot eivät synnytäysin tyhjästä

Rahan luomiskertomukset pelkistävät usein rahan syntyä väittämällä, että pankit luovat rahaa tyhjästä. Luotot eivät kuitenkaan synny täysin typötyhjästä, vaan yleensä pankit vaativat luoton turvaksi vakuuden.

Vakuuksilla ja vakuuksien arvolla on velkavetoisessa taloudessa sitä suurempi ja keskeisempi merkitys mitä runsaammin liikkeessä on erityyppistä luottoa ja luottoon perustuvaa likviditeettiä.

Nopealiikkeisten finanssimarkkinoiden tärkeintä vakuusainesta ovat erityyppiset arvopaperit, kuten velkakirjamuotoiset lainasaatavat ja pörssiosakkeet.

Tästä syystä moni maailman suurista keskuspankeista on kriisin kuluessa julkisesti myöntänyt suuntaavansa mittavia tukitoimia juuri finanssimarkkinoille velkakirjojen ja pörssiosakkeiden hintoja ja vakuusarvoja nostaakseen.

EKP ei ole moista myöntänyt mutta senkin tukitoimet ovat radikaalisti nostaneet euroalueen pankkien osakekursseja sekä pankkien ja muiden sijoittajien hallussa olevien velkakirjojen arvoa.

Tukitoimien lienee tarkoitus rohkaista uutta luotonantoa, mutta tämä toive on toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Euroalueen luotonanto on ollut hyvin heikkoa. Sen sijaan velkakirjojen ja pankkiosakkeiden arvonnousu on totta.

Keskuspankkientuki vakuusarvoille

Valtioiden ja muiden liikkeeseen laskijoiden velkakirjat sekä pörssiosakkeet ovat käypää ainesta pankkiluottojen vakuudeksi. Kuitenkin vakuuskäytössä kautta maailman tärkeintä ainesta ovat asunto- ja kiinteistövarallisuus.

Suomessakin asunnot ja muunlaiset kiinteistöt ovat kotitalouksien tärkeintä varallisuutta – jolla on aivan keskeinen tehtävä uuden velkarahoituksen perustana. Kyseisen vakuusaineksen käyttökelpoisuus ja riittävyys uusien luottojen vakuudeksi riippuu aivan olennaisella tavalla hinnoista.

EKP haluaa, että vakuuksia on tarjolla uusien luottojen perustaksi yllin kyllin. Sillä ei ole keinoja vaikuttaa rakentamiseen, mutta kylläkin asuntojen ja kiinteistöjen hintakehitykseen.

Keskeinen vaikutuskeino on rahan hinta. Sen avulla EKP haluaa varmistaa, että asuntojenkin hinnat mieluummin nousevat kuin pysyvät aloillaan tai laskevat.

Ellei rahan hinta tepsi, voi EKP ryhtyä muiden keskuspankkien tavoin tukemaan asuntojen ja arvopapereiden vakuusarvojen kehitystä uusin tukitoimin, kuten jonkinlaisin velkakirjamarkkinoiden tukiostoin.

Ketjun viimeisetmaksavat laskun

Keskuspankkien rahakuvauksista ei löydy rahoituksen ravintoketjun viimeistä lenkkiä, mutta se löytyy kenen tahansa suomalaisenkin nuoren polven kansalaisen arjesta.

Jokainen omaan asuntoon esimerkiksi Suomen suurissa kaupungeissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla muuttava nuori joutuu maksamaan asumisestaan kovemman hinnan kuin hänen vanhempansa ovat todennäköisesti maksaneet.

Asumisen kalleus on monen onnettoman vaikutuksen summa, mutta yksi keskeinen joskin vaikeasti erottuva vaikuttaja on tapa, jolla asuntojen hinnat kytkeytyvät juuri vakuusarvojen kautta velkavetoisen rahoitus- ja talousjärjestelmän suureen kuvaan.

Tuskin EKP haluaa ylläpitää asuntojen tai erilaisten arvopaperien mahdollisimman korkeita hintoja uusien ostajien kiusaksi tai varallisuuden vanhoja omistajia suosiakseen ja näistä entistäkin varakkaampia avittaakseen.

Ehkä EKP vain haluaa, että uusia luottoja – ja samalla uutta rahaa – lähtisi mahdollisimman liukkaasti liikkeelle. Tämä on kuitenkin vähemmän varmaa kuin se, mitä rahoituksen ravintoketjun loppupäässä tapahtuu.

Suomalaisetkin maksavat pääosin samoista vanhoista asumuksistaan sukupolvi sukupolvelta enemmän, jotta vanhan polven paperivarallisuus säilyy tai mieluummin kasvaa – ja jotta pankkien liiketoiminta on mahdollisimman tuottoisaa.

Oikaisu: Tekstistä korjattu 9.4. klo 12.30 väärä väite, jonka mukaan johdannaisia on yli sata kertaa luottojen verran. Suhde on yli kymmenkertainen.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?