Nordnet: Tässä uusien piensijoittajien suosikit

Julkaistu: , Päivitetty:

Piensijoittajat tankkaavat yhä senttiosakkeeksi halventunutta Talvivaaraa, vaikka kaivosyhtiön konkurssi näyttää erittäin todennäköiseltä.

Asiasta kertoo verkkopankki Nordnet, joka selvitti osakkeiden suosiota alkuvuonna tilin avanneiden asiakkaiden salkuista.

Suosituin osake uusien Nordnetin asiakkaiden salkuissa oli edelleen Nokia, jota oli joka kolmannella uudella asiakkaalla. Fortumia löytyi 14 prosentista uusia salkkuja. Talvivaara oli kolmanneksi suosituin, sitä löytyi yli 12 prosentista uusien asiakkaiden salkuista.

Talvivaara on jo pitkään ollut piensijoittajien suosiossa, vaikka osa institutionaalisista sijoittajista on kääntänyt kriisiyhtiölle selkänsä. Yhtiö ei ole saanut edes tilinpäätöstään ulos, vaan on saanut luvan julkistaa sen myöhemmin.

Tiistaina Talvivaaran osake ponkaisi, kun sen velkojiin kuuluva belgialainen kaivos- ja metalliyhtiö Nyrstar kertoi antavansa yhtiölle hätärahoitusta 20 miljoonaa euroa. Pitkän aikavälin rahoitus kuitenkin puuttuu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Neljännellä ja viidennellä sijalla Nordnetin listalla tulivat Kone ja Outokumpu, joita löytyi joka kymmenennen uuden asiakkaan salkusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    8. 8

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    3. 3

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla