Hallitus havittelee valtiontalouden alijäämää umpeen tavalla, joka on ennemmin kumma kestävyyskepponen kuin julkisen talouden pitkäaikaista kestävyysvajetta aidosti umpeen kurova toimenpide.
Monipuolisen ja sekalaisen keinovalikoiman joukossa on ajatus kattaa osa valtion tämän ja ensi vuoden alijäämästä "tulouttamalla" ylimääräisiä varoja valtion eläkerahastoa ja valtiontakuurahastoa purkamalla sekä valtion osakeomistuksia myymällä.
Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna valtion eri rahastoissa ja arvopaperisalkuissa olevien arvopaperien ja saatavien myymistä ja näin irrotettavien varojen käyttämistä valtionvelan lyhentämiseen.
Näin hallitus aikoo "tulouttaa" velkojen lyhennykseen eläkerahastosta tänä ja ensi vuonna yhteensä 500 miljoonaa euroa. Lisää rahaa on tarkoitus ottaa esimerkiksi vientitakuurahastoa ja valtion osakeomistuksia purkamalla.
Mikäkö näistä toimista tekee kestävyyskepposen?
Se, että valtio saa "tuloutettaville" varoilleen parhaimmillaan monin verroin parempaa tuottoa kuin itse maksaa korkoa omasta velkarahoituksestaan. Tämä on tolkuton toimi, joka leikkaa enemmän valtion tuloja kuin menoja.
Eikä tämä temppu ole mikä tahansa harmiton harhautus, vaan tämä on hallituksen kestävyysmiina sitä seuraaville hallituksille. Niillä on aikanaan edessään kahta kovempia rahoitushaasteita.
Ei plussaa vaanpitkää miinusta
Suomen valtio saa kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta parhaillaan tuoretta velkarahoitusta alle kahden prosentin korolla aina kymmeneen vuoteen asti. Peräti 30 vuoden mittaista lainaa valtio haki ja sai viimeksi viime lokakuussa noin 2,75 prosentin korolla.
Valtio saa tällä haavaa lainaa edullisemmin ehdoin kuin koskaan aikaisemmin, ja valtion koko lainakannan niin sanottu efektiivinen kustannus on juuri painunut alle kahteen prosenttiin.
Valtion eläkerahasto VER puolestaan saavutti hallinnoimalleen sijoitusvarallisuudelle viime vuonna yli kuuden prosentin tuoton. Kymmenen viime vuoden keskimääräinen vuosituotto on finanssikriiseineen päivineen vähän alle kuusi prosenttia.
Samoin valtion pörssiomistuksia hoitava sijoitusyhtiö Solidium on kertonut erinomaisesta tuotosta. Se saavutti viime vuonna 23 prosentin kokonaistuoton, ja kymmenen viime vuoden keskituotto on kymmenkunta prosenttia vuodessa.
Vientitakuurahasto ei ole kertonut varojensa sijoittamisesta muuta kuin sen, että ne ovat likvidissä muodossa. Ne voivat olla pysäköityinä esimerkiksi valtion omissa velkasitoumuksissa, jolloin niiden vaikutus valtion rahoitusasemaan on plus miinus nolla.
Sen sijaan VER:n hoitaman eläkerahaston ja Solidiumin hoitaman osakesalkun vaikutus valtion rahoitusasemaan ei ole plus miinus nolla vaan paksu plus. Niinpä purkupäätöksen vaikutus on täsmälleen vastakkainen: pitkä miinus.
Eläkerahastoa pitäisikasvattaa eikä purkaa
Hallituksen kaavailemista "tuloutuksen" tavoista kenties omituisin ja todennäköisesti myös haitallisin on VER:n hoidossa olevan eläkerahaston osittainen mutta silti ilmiselvästi ennenaikainen purkaminen.
Eläkerahastoa pitäisi voimassa olevan VER-lain mukaan kasvattaa valtion nykyisen eläkevastuun perusteella noin 24 miljardiin euroon, mutta hallitus ryhtyy kesken kaiken purkamaan vasta 16 miljardiin euroon yltänyttä rahastoa.
Eläkerahastosta purettavan 500 miljoonan euron avulla tämän ja ensi vuoden alijäämä toki supistuu, mutta samaan aikaan valtion nettomääräinen rahoitusasema heikkenee ja tulevien vuosien rahoitusnäkymät heikkenevät vielä enemmän.
Vuosien mittaan haittaa koituu rutkasti runsaammin kuin tämän ja ensi vuoden alijäämien supistamisesta syntyy tilapäistä huojennusta. Huojennus jää tilapäiseksi, sillä valtio joutuu aikanaan joka tapauksessa kattamaan eläkevastuunsa, olipa sillä urakan varalle koottua eläkerahastoa tai ei.
Niin kauan kuin rahasto tuottaa enemmän kuin valtio joutuu maksamaan omasta rahoituksestaan korkoa, kannattaisi rahastoa ennemmin kasvattaa kuin purkaa.
AAA-luokitus eisuosi temppuja
Valtion eläkerahasto on niin sanottu puskurirahasto, jonka ainoa itu on kerryttää rahastoinnin aikaisia tuottoja talteen ja näin kasvattaa maksupuskuria aikanaan maksuun lankeavien eläkkeiden maksamista varten.
Samanlaisen rahastoinnin avulla kunnallinen eläkelaitos Keva ja yksityistä lakisääteistä työeläkettä hoitavat työeläkeyhtiöt sekä joukko pienempiä erikoisalojen eläkelaitoksia kokoavat varoja säästöön kirjaimellisesti vanhuuden varalle.
Tällaiset puskurirahastot eivät vastaa kenenkään eläkkeistä, vaan niiden tarkoitus on osaltaan helpottaa eläkkeiden maksamista. Niiden varsinainen tarkoitus siintää parin vuosikymmenen päässä, jolloin suurimpien ikäluokkien eläkkeitä lankeaa eniten maksuun.
Ilman puskurirahastoja suurten ikäluokkien eläkkeiden maksamisesta koituisi yhä pienemmille työikäisille polville raskaampi rasti kuin rahastojen avulla.
Suorastaan surkuhupaisaksi tällaisen "tuloutuksen" tekee se, että juuri lakisääteisten eläkevastuiden katteeksi kootut rahastot ovat keskeisiä syitä, miksi Suomen valtiolla on yhtenä maailman harvoista valtioista yhä paras mahdollinen AAA-luottoluokitus.
Suomi ei ole yksi maailman ani harvoista luottovaltioista nokkelien talouspoliittisten temppujen ansiosta vaan siksi, että esimerkiksi juuri eläkerahastot ovat toistaiseksi säästyneet moisilta kestävyyskepposilta.
Kaksi on vähemmänkuin neljä tai kuusi
Eläkerahaston ennenaikainen purkaminen edes osittain on taloudellisesti tolkuton toimi esimerkiksi sillä perusteella, että kaksi on pienempi luku kuin kuusi tai edes neljä.
Niin kauan kuin valtio maksaa lainarahasta keskimäärin kaksi prosenttia vuodessa ja valtion eläkerahasto VER saavuttaa sijoitusomaisuudelleen edes neljän prosentin vuotuisen tuoton, on rahaston ennenaikainen osittainenkin purkaminen itsetuhoista talouspolitiikkaa.
Jos positiivinen korko- tai tuottoero syntyy ilman kohtuuttoman suuria sijoitusriskejä, pitäisi eläkerahastoa ennemmin kasvattaa kuin kutistaa. Rahaston kasvattaminen on perusteltua myös niin kauan kuin sen tuotto ylittää Suomen kansantalouden ja valtion verotulojen kasvuvauhdin.
Sen sijaan eläkerahasto olisi perusteltua purkaa, jos sen tuotto jäisi valtion omaa rahoituskustannusta niukemmaksi tai jos Suomen talouskasvu kiihtyisi rahaston tuottoa kovemmaksi.
Kummastakaan yllätyskäänteestä ei näy tällä haavaa etiäisiä, joten rahastoa pitäisi ennemmin kasvattaa kuin purkaa.
Pieniä säästöjä jasuuria menetyksiä
Karkea laskutoimitus kertoo, kuinka paljon hallituksen päättämä 500 miljoonan euron "tuloutus" eläkerahastosta maksaa:
Jos valtion keskimääräinen lainakorko on 2,5 prosenttia, säästää 500 miljoonan euron velkojen kertalyhennys 30 vuodessa 375 miljoonaa euroa säästyvinä korkokuluina. Jos VER:n saavuttama sijoitustuotto on edes 4,5 prosenttia vuodessa, kasvaisi sama summa 30 vuodessa 1 375 miljoonaan euroon.
Eroa syntyy tällä esimerkkilaskelmalla tasan miljardi euroa eli kaksi kertaa "tuloutettava" summa. Ilman "tuloutusta" valtio tienaisi miljardin mutta "tuloutuksen" jälkeen se jää tienaamatta – ja on aikanaan joka tapauksessa jollakin konstilla ja jollakin hinnalla hankittava.
Lainakoron ja sijoitustuoton nettomääräinen ero on euroina sitä suurempi mitä korkeammin prosentein se kertyy. Inflaation vaikutus on tuntematon mutta laskelman kumpaankin puoleen sama.
Puolen miljardin lainasta kertyisi valtion 30-vuotisen velkakirjan 2,75 prosentin markkinakorolla 30 vuodessa vähän yli 400 miljoonaa euroa nimellistä korkomenoa. VER:n kymmenen viime vuoden 5,7 prosentin keskituotolla sama summa tienaisi sijoitustuottoa vähän yli 2,1 miljardia euroa.
Näillä lukemilla erotus eli "tuloutuksesta" koituva valtion laskennallinen tappio nousisi 1,7 miljardiin euroon.
Hölmömpää kuinhölmölässä
Jos hallituksen kaavailemia "tuloutuksia" ja niiden itsetuhoisia talousvaikutuksia tarkastellaan valtion pörssiomistuksia hoitavan Solidiumin tuottoluvuin, syntyy vielä vahvempi vikatikin vaikutelma kuin eläkerahaston purkamisesta.
Haittavaikutelmaa vahvistaa se, että Solidiumin osakesalkku on jauhanut valtiolle vielä runsaampaa tuottoa kuin VER:n hoidossa oleva laajemmin eri omaisuuslajeihin ja kansainvälisesti hajautettu sijoitusomaisuus. Solidiumin hoitama salkku sisältää pelkästään kotimaisia pörssiosakkeita.
Koostumuksensa takia Solidiumin salkku on olennaisesti riskipitoisempi kuin VER:n koko sijoitusomaisuus. Siksi niiden saavuttamia tuottoja ei voi suoraan vertailla keskenään.
Solidiumin salkun riskipitoisuus tarkoittaa, että valtion lainakorkojen ylittänyt lisätuotto on parhaimmillaan ollut suurempi kuin VER:n vastaava lisätuotto mutta se on myös vaihdellut enemmän.
Silti myös Solidiumin salkun tai sen puoleen minkä tahansa muun valtion korkomenoja paremmin tuottavan omaisuuden purkaminen pelkästään budjetin tilkkeeksi on hölmömpää kuin hölmöläisten peiton jatkaminen.
Tässä tohinassa nimittäin peiton kappaleetkin uhkaavat repeytyä riekaleiksi.
