Taloustanssia tulisilla hiilillä – mikä ihmeen pakko?

Suomen talouspolitiikan päättäjät ovat pääministeri Jyrki Kataisesta (kok.) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisesta (sd.) lähtien perustelleet julkisen talouden tasapainotus- ja kiristystoimia hokemalla väsymättä toimien pakkoa.

Viimeksi kehysriihen saavutusten esittelyssä lukuisia kertoja toistuneen hokeman mukaan julkisen talouden vyötä on pakko kiristää koska sitä on pakko kiristää.

Hokeman mukaan vyönkiristysten pakko kumpuaa pakon itsensä lisäksi siitä, että muuten Suomi on tuota pikaa Kreikan tavoin konkurssissa.

Hokemassa on katajaisen kansan velanmaksumoraaliin sopivaa sointia, sillä kukapa ei katugallupissa ilmoittautuisi vastuullisen säästäväisyyden kannalle ja yli varojen elämistä vastaan.

Paha vain, että hokema on ennemmin tarua kuin totta – eikä mikään määrä toistoja muuta tarua todeksi.

Kesken talouskriisin toteen pantaville julkisen talouden vyönkiristyksille ei ole tällä haavaa pienintäkään valtion rahoitusasemasta tai sen lukuisista riskimittareista ilmenevää kiireellistä pakkoa.

Jos vyönkiristyksille on ylipäätään minkäänlaista välitöntä pakkoa, on pakko poliittista ja lisäksi omatekoista lajia. Ja koska tästä omatekoisesta pakosta koituu todennäköisemmin haittaa kuin hyötyä, on tiedossa myös omatekoista haittaa.

Talouspolitiikanpäättäjät pihalla

Vyönkiristysten pakon poliittisesta laadusta kertoo esimerkiksi tapa, jolla kummankin päähallituspuolueen, kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien, keskeisiin vaikuttajiin kuuluvat kansanedustajat ovat pakkotoimia perustelleet puheenvuoroissaan.

Kokoomuksen Kimmo Sasi ja sosiaalidemokraattien Jouni Backman esiintyivät kumpikin viime torstaina Ylen ajankohtaisohjelmien keskustelijoina ja hallituksen vasta päättämien uusien vyönkiristysten puolestapuhujina.

Kumpikaan ei pystynyt perustelemaan kehysriihen vyönkiristyspäätöksiä muuten kuin niiden välttämätöntä pakkoa toistamalla – ja sitäkin oudommilla väitteillä.

Sasi kertoi Yle Fem -kanavan Obs debatt -ohjelmassa muun muassa, että ilman uusia vyönkiristyksiä Suomen valtion velkasuhde uhkaa tuota pikaa pompata nykyisestä alle 60 prosentista 180 prosenttiin niin kuin Kreikalle on käynyt.

Kreikan kaltainen velkaantuminen on Sasin mukaan kaikin keinoin estettävä, sillä moisessa velkalastissa valtio ei selviydy ties milloin koittavasta seuraavasta kriisistä.

Backman kertoi Yle 1 -kanavan A-studio: Talk -ohjelmassa esimerkiksi, että ilman vyönkiristyksiä kotitalouksia uhkaisi asuntolainakorkojen tuntuva kohoaminen. Näin kotitalouksille koituisi lisää korkorasitusta ja koettelemusta, jos vyönkiristykset olisivat jääneet rästiin.

Sasi ja Backman edustavat puolueidensa kiistatonta sisäpiiriä ja talouspoliittista asiantuntemusta. Siksi heidän perustelunsa ovat varsin huolestuttavia. Ne ovat nimittäin jokseenkin joka tavultaan irrallaan arkitodellisuudesta.

Suomi ei lähelläkäänKreikan pakkorakoa

Kreikan valtio ajautui viisi vuotta sitten ihka aitoon rahoituskriisiin, kun sen velkataakka oli paisunut liian raskaaksi kenties milloinkaan maksettavaksi, ja tämä synkeä seikka oli yllättäen paljastunut valtion rahoittajille.

Mutta Kreikan valtio oli – ja on edelleen – jopa velkaisten eurovaltioiden kesken äärimmäinen erikoistapaus, josta ei löydy minkäänlaisia ennusmerkkejä Suomen julkisen talouden rahoitusaseman arviointiin eikä perusteita Sasin varoitukseen.

Kreikan julkisen talouden vuotuiset alijäämät ja niiden seurauksena myös todellinen velkataakka olivat railakkaasti suurempia kuin varta vasten väärennetyistä virallisista tilastoista ilmeni. Seikka selkisi rahoittajille vasta vuoden 2009 lopussa, kun maan uusi hallitus paljasti tilastovilpin. Lainahanat kiertyivät saman tien kiinni.

Suomi voi päätyä tuota pikaa Kreikan kaltaiseen jamaan vain, jos yhtäkkiä paljastuu, että julkisen talouden alijäämä on todellisuudessa monin verroin niin suuri kuin tilastot kertovat ja tuo erotus on piilotettu valtiontalouden tilinpitoa väärentämällä.

Sopinee olettaa, että Sasi ei yrittänyt sentään moista vihjailla Kreikka-varoituksellaan. Vihjaili tai ei, varoitus on joltisenkin varmasti perusteetonta pelottelua.

Suomi ei ole pelkästään kaukana Kreikan tieltä, vaan Suomi on toistaiseksi kauempana Kreikan tieltä kuin yksikään muu vanha eurovaltio.

Ostovoima ja talousheikkenevät

Kansanedustaja Backmanin asuntolainojen korkovaroitus vaikuttaa tavallaan vielä oudommalta kuin Sasin Kreikka-varoitus.

Suomi on sentään velkainen eurovaltio niin kuin on Kreikkakin, mutta suomalaisperheiden asuntolainoilla ja niiden koroilla ei ole minkään lajin suoraa yhteyttä Suomen julkisen talouden jamaan.

Suomalaisten asuntolainojen korot määräytyvät pääosin euribor-rahamarkkinakoroista. Ne ovat euroalueen suurimpien pankkien keskinäisen lyhytaikaisen vakuudettoman rahoituksen korkoja, joihin Suomen valtiolla ei ole mitään sanomista.

Suomen valtion rahoitusasema tai sen muuttuminen ei vaikuta euribor-korkoihin tai suomalaisyleisön asuntolainakorkoihin millään tavoin.

Sen sijaan kehysriihen vyönkiristykset ja aiemmin päätetyt julkisen talouden kiristykset vaikuttavat suoraan ja epäsuorasti suomalaisten kotitalouksien lainanhoitokykyyn. Tosin vastakkaisella tavalla kuin Backman vihjaisi käyvän.

Suurin pulmakasvun puute

Kaikki kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja vähentävät veronkorotukset ja tulonsiirtojen leikkaukset merkitsevät, että kotitalouksilla on entistä vähemmän varoja käytettävissään – esimerkiksi asuntolainojensa hoitamiseen.

Päinvastoin kuin Backman ilmeisesti yritti vihjaista, kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja leikkaavat vyönkiristykset eivät kohenna yleisön ostovoimaa eivätkä piristä taloutta. Ne heikentävät yleisön ostovoimaa, talouden kokonaiskysyntää – ja sitä mukaa koko kansantaloutta.

Suomen suurimmat ja kiireellisimmät talousongelmat ovatkin juuri kansantalouden kasvussa – tai paremminkin kasvun puutteessa – eivätkä suinkaan julkisen talouden alijäämissä tai velkaantumisessa.

Talouskriisin jo ennestään heikentämän kansantalouden kasvuongelmat ennemmin pahenevat entisestään kuin helpottuvat juuri sen kaltaisista toimista, joiden avulla hallitus yrittää vahvistaa julkista taloutta.

Vireillä näyttää toisin sanoen olevan lisää samanlaisia talouspolitiikan vikatikkejä, joita tekemällä Suomi on muiden EU-maiden tavoin pitkittänyt ja pahentanut viime vuosien talousvaikeuksiaan.

Kolmas taantumakuuteen vuoteen

Suomen talous on kuuden viime vuoden kuluessa kokenut jo kaksi taantumaa, joiden seurauksena Suomen kokonaistuotanto on edelleen tuntuvasti niukempi kuin ennen kriisin alkamista.

Euroalueen kriisimaita lukuun ottamatta Suomi näyttää kärsineen velka- ja talouskriisin seurauksista vanhoista euromaista raskaimmin. Kriisin alussa Suomen talous sukelsi muita syvemmälle ja sittemmin se on toipunut muita hitaammin ja heikommin.

Toinen viime vuosien taantumista on olennaisilta osin samanlaisten ennenaikaisten vyönkiristysten syytä kuin nyt on tarkoitus panna uudestaan toimeksi. Talous on vasta vaivoin toipumaisillaan tästä toisesta taantumasta, kun vyönkiristykset enteilevät jo talouden uutta uupumista.

Kuuteen vuoteen kolmas taantuma ei ole varma mutta ei se olisi suuren suuri yllätyskään.

Toisin kuin virallinen ilmoitus kuuluu, tällaiseen talouden väsyttämiseen ei ole minkäänlaista "talouden tosiasioiden" tai valtion rahoittajien määräämää pakkoa.

Valtion lainakorotennätysmatalia

Kreikka ja muut kriisivaltiot ovat kukin vuorollaan joutuneet erilaisiin talouden ja rahoituksen aitoihin pakkorakoihin.

Ensin velkakirjamarkkinoiden "pakotteet" nostivat kriisimaiden korot kohti korkeuksia, ja heti perään muut euromaat, EU:n komissio, EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF määräsivät lisää pakotteita "pelastuspakettiensa" ehtoina.

Suomen valtiolla sitä vastoin ei ole vastassaan minkäänlaisia pakotteita tai rajoitteita, kun se hakee velkakirjamarkkinoilta rahoitusta alijäämiensä kattamiseen.

Jos Suomella olisi hokemien mukainen pakko talouden vyönkiristyksiin ja pakko katkaista velkaantuminen, valtion velkarahoituksen korot olisivat nousseet eivätkä laskeneet.

Valtion uuden velkarahoituksen ja sen puoleen myös ennestään liikkeessä olevien vanhojen velkakirjojen markkinakorot ovat likimain yhtä matalia kuin Saksan korot. Pakkoraossa olisi toisin.

Koko valtionvelan niin sanottu efektiivinen rahoituskustannus on juuri laskenut kaikkien aikojen matalimmaksi ja on nyt hitusen alle kaksi prosenttia. Kaikkea muuta kuin pakkorakoa ilmentävä lukema käy ilmi Valtiokonttorin tilastoista.

Sekään ei kerro Suomen pakkoraosta, että valtion korkomenot vastaavat yhtä prosenttia maan vuotuisen kokonaistuotannon (bruttokansantuotteen, bkt:n) arvosta. Eivät yli kahta prosenttia niin kuin Saksan valtiolta eivätkä kolmea prosenttia niin kuin vanhoilta eurovaltioilta keskimäärin.

Vanhojen eurovaltioiden suhteellisesti matalin rahoituskustannus käy ilmi japanilaispankki Nomuran laatimasta eurovaltioiden velanmaksukykyä koskevasta vertailusta.

Suomi ani harvojaluottovaltioita

Valtion uusien velkakirjojen liikkeeseen laskut ja niiden markkinanoteeraukset kertovat, että kansainväliset velkakirjasijoittajat pitävät Suomen valtiota yhtenä maailman valtioiden ani harvoista likimain riskittömistä sijoituskohteista.

Tahtoo sanoa, että Suomen valtio on yksi maailman ani harvoista valtioista, joilla ei ole minkäänlaista pakkoa ryhtyä minkäänlaisiin äkillisiin julkisen talouden pakkotoimiin.

Velkakirja- ja luottoriskimarkkinoiden päivittäisten noteerausten lisäksi luottamus Suomen valtion velanmaksukykyyn käy ilmi likipitäen kaikista analyysiyhtiöiden ja suurpankkien laatimista tutkimusraporteista, jotka ylipäätään kiinnittävät huomiota Suomen valtioon ja valtion suhteellisen niukkaan velkakirjatarjontaan.

Esimerkiksi analyysiyhtiö Capital Economics julkaisee säännöllisesti eurovaltioiden rahoitusasemaa ja sen kehitystä koskevaa katsausta, johon se kokoaa mielestään tärkeimmät velkakirjasijoittajia kiinnostavat tiedot.

Eurovaltioiden rahoitusaseman avainmuuttujien vahvuuksia ja heikkouksia esittävässä "riskikartassa" kriisivaltioiden rivit kirkuvat tulipunaista varoitusväriä miltei laidasta laitaan, mutta Suomen rivillä on riskittömyyttä ilmentävää vihreää väriä runsaammin kuin Saksalla.

Tulkinnasta ja tulkitsijasta riippuu, onko markkinoiden vahva luottamus Suomen velanmaksukykyyn vyönkiristysten ansiota vai onko luottamus toistaiseksi kestänyt kiristyksistä huolimatta.

Jos vyönkiristykset heikentävät taloutta enemmän kuin hidastavat velkaantumista, heikkenee valtion velanmaksukyky. Se kiinnostaa velkakirjamarkkinoita enemmän kuin talouspoliitikkojen hokema pakko.

Jos omatekoiset pakkokeinot heikentävät taloutta ja valtion velanhoitokykyä, rahoittajien luottamus heikkenee eikä vahvistu. 

Eniten haittaaheikoimmille

Kansantalouden kunto ja valtion velanhoitokyky liittyvät läheisesti toisiinsa. Jos talous on kunnossa ja kasvaa, sujuu velanhoitokin helpommin kuin talousanemian oloissa.

Tästä tuskin syntyy ainakaan yhtä helposti tulkintakiistoja kuin siitä, pitäisikö talouspolitiikan pyrkiä vahvistamaan taloutta hetkellisen alijäämän kasvun uhalla, vai pitäisikö ennemmin pyrkiä ensin pysäyttämään velkaantuminen ja vasta sitten tehdä tilaa kasvulle.

EU:n komissio, Saksa ja Suomi ovat miltei kriisin alusta asti olleet ja ovat pääosin edelleen siinä uskossa, että tärkeintä on hillitä alijäämien kasvua ja vasta sen jälkeen viritellä taloutta kasvuun.

IMF oli alun perin vyönkiristysten kannalla, mutta sittemmin niin IMF kuin moni kriisitoimista riippumaton taloustutkija on asettunut yksiselitteisesti vyönkiristyksiä vastaan.

Yhdistyneiden Kansakuntien YK:n työjärjestö ILO toteaa viime vuonna julkaisemassaan tutkimusraportissa harvinaisen suoraan, että EU-maiden toteen panemat julkisen talouden vyönkiristykset ovat aiheuttaneet vakavaa haittaa.

Vyönkiristykset ovat tutkimuksen mukaan pitkittäneet euromaiden taantumaa ja heikentäneet uuden kasvun alkuun pääsemistä. Harjoitettu talouspolitiikka on aiheuttanut eniten vahinkoa yhteiskunnan heikoimmille osapuolille muun muassa pahentamalla työttömyyttä.

ILO:n raportti päätyy samaan suositukseen kuin IMF aiemmin, että vyönkiristysten aika on vasta sen jälkeen, kun talous on toipunut tolpilleen ja kestää kiristykset.

Suomen päättäjät eivät moiseen usko, kun on pakko tanssia tulisilla hiilillä.