Eurotutkija varoittaa talous- ja rahapolitiikan virheistä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Eurotalous kiristää vyötä kummastakin päästä

Kuvituskuva
Julkaistu: 2.3.2014 6:01, Päivitetty 28.2.2014 19:39

Euroalue toipuu talouskriisistä muita talousmahteja hitaammin ja vaisummin. Tämä ei ole sattuma vaan rahaliiton rakennevikojen ja talouspolitiikan syytä. Näin sanoo eurotalouteen erikoistunut tutkija. Hän patistaa euromaita korjaamaan virheensä. Keinoja on kaksi: liittovaltio tai jäähyväiset eurolle.

Länsi-Eurooppa näyttää jäävän jälkeen muun maailman suurimpien talousalueiden vauhdista, ja Länsi-Euroopassa talouden toipuminen näyttää erityisen vaivalloiselta euromaissa.

Yhdysvaltain toipuminen on ollut tavallista hitaampaa mutta euromaihin verrattuna vahvaa. Jopa Japani näyttää ponnistavan euromaita vankempaan kasvuun.

Euroalueen talousanemia ja muita heikompi toipuminen ei välttämättä ole silkkaa sattumaa. Ennemmin tämä näyttää olevan seurausta euroalueen talous- ja rahaviranomaisten harjoittamasta talous- ja rahapolitiikasta.

Ensin euroalueen talousohjaus voimisti ennen kriisiä koettua noususuhdannetta ja nyt se voimistaa kriisin aikana kärsittävää laskusuhdannetta. Ensin talouden velkaantuminen oli euroalueella voimakkaampaa kuin muualla ja nyt velkakuplan puhkeamista seuranneet ongelmat ovat nekin euroalueella kovempia kuin muualla.

Näin vahvistuvat johtaviin eurotalouden tuntijoihin kuuluvan professori Paul De Grauwen ja useiden muiden taloustutkijoiden jo ennen kriisiä esittämät varoitukset euroalueen kohtalokkaista valuvioista.

Ei eurokriitikkovaan eurotutkija

De Grauwea ei voi millään ilveellä väittää populistiksi tai "eurovastaisia voimia" edustavaksi veneenkeikuttajaksi. Ei, vaikka hän esittää tätä nykyä useimmat puheenvuoronsa London School of Economicsin talousprofessorina Britanniasta.

Belgialaissyntyinen De Grauwe on tutkinut rahaliiton taloutta ja rakennetta hyvän aikaa ennen rahaliiton perustamista ja jatkanut tutkimustyötään euroaikana. Hän on kirjoittanut useiden tutkimuspapereiden lisäksi korkeakoulujen laajasti oppikirjana käyttämän teoksen Economics of monetary union (Rahaliiton talous).

Osa De Grauwen eurotutkimuksista kiinnittää huomiota rahaliiton puutteisiin ja päätyy paikoin hyvin kriittisiin johtopäätöksiin. Tämä ei kuitenkaan kerro professorin eurovastaisuudesta vaan siitä, että euroalueen taloudessa on vakavia ongelmia ja rahaliitossa suoranaisia rakennevikoja.

Näitä rakennevikoja ja niiden aiheuttamia haasteita hän tarkastelee alun perin vuosi sitten laatimassaan tutkimuspaperissa "Design Failures in the Eurozone – Can they be fixed?" (Euroalueen suunnitteluvirheet – voiko ne korjata?). Siinä hän kuvaa tarkoin ne euroalueen rakenneviat, joiden deflatorisista haittavaikutuksista talous nyt kärsii.

Tuota raporttia De Grauwe käyttää edelleen useiden puheenvuorojensa runkona, joten hän katsoo tutkimuksen huomiot ja johtopäätökset euroalueen rakennevioista yhtä ajankohtaisiksi ja varoitukset yhtä perustelluiksi kuin ennenkin.

Ensimmäinen virheoli euron perustaminen

De Grauwen mukaan rahaliiton ensimmäinen ja samalla suurin rakenne- ja suunnitteluvirhe oli ylipäätään perustaa yhden yhteisen rahan ja yhteisen rahapolitiikan mutta muilta osin pääosin itsenäisten valtioiden rahaliitto.

Hänen mukaansa suuri osa kriisin esiin nostamista ongelmista olisi voitu välttää joko jättämällä nykyisenlainen rahaliitto yhteisine euroineen perustamatta – tai perustamalla yhteistä rahaa varten ensin aito liittovaltio.

Jos yhteisvaluutan perustaminen ilman yhteisvaltiota oli rahaliiton ensimmäinen suuri virhe, toinen suuri suunnitteluvirhe löytyy De Grauwen mukaan talous- ja rahapolitiikan keskeisistä periaatteista.

Euroalueen periaatteet ja pelisäännöt on hänen mukaansa kirjoitettu ikuista päivänpaistetta varten kuin nykyisenlaisia kriisejä ei voisi milloinkaan esiintyä.

Talous- ja rahapolitiikan vahingolliset periaatteet sallivat ja jopa voimistivat "hyvien aikojen" velkaantumista ja jäsenmaiden välisten ali- ja ylijäämien paisumista. Nyt kriisin aikana samat periaatteet estävät näiden samojen ongelmien hoitamista.

On eräänlaista kohtalon ivaa, että rahaliiton vakauden varmistamiseksi laaditut talous- ja rahapolitiikan keskeiset säännöt osaltaan varmistavat rahaliiton rakenteellisen epävakauden.

Ensin kasvujuhlat,nyt velkakrapula

Rahaliiton perustajat uskoivat – tai ainakin uskottelivat – että yksi yhteinen raha ja yksi yhteinen korko varmistaa, että iso joukko hyvin erilaisessa talouden ja yhteiskunnan kehitys- ja suhdannevaiheessa ollutta maata "kasvaa yhteen" kuin itsestään.

Käytännössä yhteinen raha ja yhteinen korko vapautti lainarahan virtaamaan euromaiden välillä vailla valuuttariskien tai muidenkaan riskien pienimpiäkään pidäkkeitä.

Ensi alkuun talouskasvu näkyi ja velkaantuminen pysyi piilossa. Europäättäjät kehuivat euron onnistumista ja talouksien "yhdentymistä".

Nyt kasvusta ei ole kuin muisto mutta velkaongelmat ovat enemmän kuin vain näkyvissä. Europäättäjät murehtivat kriisiä ja talouksien "eriytymistä" – ja yrittävät korjata entisiä virheitä pahentamalla niitä uusilla virheillä.

Ainakin De Grauwe tulkitsee rahaliiton talous- ja rahapolitiikan keskeisten periaatteiden ja sääntöjen koituneen etenkin heikoimpien euromaiden vahingoksi myös kriisin aikana.

Kriisimaissaankara lama

Kreikka kärsii 1930-luvun lamakauden veroisesta talouden ja työllisyyden romahtamisesta ja muut kriisimaat kärsivät niin ikään vuosikausiin kovimmista talouden koettelemuksista.

Kriisimaat ovat joutuneet toteuttamaan ankaria talouden vyönkiristyksiä mutta ne ovat silti nyt rutkasti velkaisempia kuin ennen kriisiä ja kriisitoimien alkamista.

Muut euromaat eivät ole auttaneet kriisimaita keventämään velkataakkaansa vaan ne ovat "auttaneet" kriisimaita velkaantumaan yhä raskaammin. Lisäksi muut euromaat ja komissio ovat uusien velkojen ehtoina vaatineet kriisimaita kiristämään talouspolitiikkaansa radikaalisti.

Näin kriisitoimet ovat samaan aikaan kasvattaneet kriisimaiden velkataakkaa ja heikentäneet niiden mahdollisuuksia ja kykyä maksaa velkojaan.

De Grauwen mielestä tällaiset kriisitoimet ovat osoitus rahaliiton vakavista rakennevioista eivätkä suinkaan järkevää tai hyödyllistä talouspolitiikkaa. 

Saksa ja Suomimoittivat lepsuilua

Eurotaloudelle on De Grauwen mukaan koitunut suurta vahinkoa siitä, että EU-komissio ja jäsenmaista erityisesti Saksa ovat vaatineet kriisimaiden lisäksi kaikkia muitakin jäsenmaita samaan aikaan kiristämään talouspolitiikan viritystään.

Saksan mielestä talouskuri on silti ollut liian lepsua. Viime viikolla Saksa torui yhdessä Suomen kanssa komissiota "hämäristä toimista", kuten talouskurin lipsumisesta.

Meneillään on ollut vuosikymmeniin ankarin talous- ja velkakriisi, jollaisen ikiaikaisiin peruspiirteisiin kuuluu yksityisen talouden pyrkimys säästämisasteen korottamiseen ja vanhojen velkojen maksamiseen. Myös pankkien luottohanojen kiristäminen kuuluu velkakriisien perinnepiirteisiin.

Nämä velkakriisien peruspiirteet ovat omiaan heikentämään talouden kokonaiskysyntää. Näin on käynyt myös euroalueen kriisissä. Mutta nyt samaan aikaan myös julkinen talous on kiristänyt vyötä.

Tarpeettoman kireän talouspolitiikan vahinkoa on De Grauwen mukaan korostanut euroalueen keskuspankki EKP harjoittamalla lähes koko kriisin ajan olennaisesti kireämpää rahapolitiikkaa kuin useimmat muut suuret keskuspankit.

Liittovaltio taihyvästit eurolle

Euromaiden laatimat sopimukset kieltävät EKP:ltä jäsenvaltioiden suoran rahoittamisen, ja etenkin Saksan talous- ja rahapolitiikan päättäjät ovat jyrkästi vastustaneet EKP:n epäsuoriakin tukiostoja tai lupauksia uusista tukiostoista.

De Grauwe ei ole kieltojen mielekkyydestä samaa mieltä Saksan päättäjien kanssa. Hänen mukaansa kiellot eivät ole merkki rahapolitiikan vastuullisuudesta vaan rahaliiton vakavista suunnitteluvirheistä.

Hänen mielestään EKP:lla pitäisi muiden keskuspankkien tapaan olla velvollisuus varmistaa niin pankkijärjestelmän kuin eurovaltioiden rahoituksen vakaus eikä suinkaan näiden vakauttamisen varta vasten estäviä kieltoja.

Osaltaan juuri nämä kiellot ovat paraikaakin kasvattamassa eurotaloutta rasittavia deflatorisia paineita. Niitä samoja paineita, joita myös talouspolitiikkaa kiristävät pakkokeinot ja säännöt paraikaa aiheuttavat.

Juuri näistä säännöistä osaltaan johtuu, että eurotalous kärsii kriisistä enemmän ja kauemmin kuin tärkeimmät kilpailijamaat, kuten Yhdysvallat ja jopa Japani.

Tekstiensä perusteella De Grauwe ei vaikuta sen enempää euromyönteiseltä tai -kielteiseltä eikä hän vaikuta erityisen liittovaltiohenkiseltä federalistiltakaan.

Hän vain toteaa niin kuin asiat näyttävät tutkimusten perusteella olevan:

Euromaat voivat päästä rahaliiton rakennevioista vain kahdella vaihtoehtoisella ja jyrkästi vastakkaisella keinolla. Viat on mahdollista joko korjata perustamalla rahaliiton tueksi liittovaltio – tai lopettaa purkamalla koko liitto ja jättämällä eurolle jäähyväiset.

Tuoreimmat osastosta