Nokia pitää jännityksen yllä

Nokian tilinpäätös tuntui pimittävän enemmän kuin paljastavan. Osinko ja strategia jäävät nähtäväksi. Se, mikä selvisi, on miksi matkapuhelimet myytiin. Ne eivät tuota.

23.1.2014 15:33 | Päivitetty 23.1.2014 18:02

Tätä juttua en koskaan uskonut kirjoittavani. Nokian tulos ilman matkapuhelimia on kuin aitan polku ilman aittaa.

Mutta siihen on vain jatkossa totuttava. Oikeastaan on hyvä, etteivät Nokian matkapuhelimet nousseet tilinpäätöksen keskipisteeksi, sillä ne kannattivat huonosti. Liiketappio paisui moninkertaiseksi edellisvuoteen verrattuna.

Toivottavasti Microsoft on niille kärsivällinen omistaja. 

Nokia toteaa tulostiedotteessaan Lumioista lakonisesti, että "Lumia-älypuhelimet hyötyivät Windows Phone -sovelluskaupan kasvusta". Juuri muuta kommenttia, tarkoista myyntiluvuista puhumattakaan, ei yhtiön pelastajina pidetyistä Lumioista löytynyt.

Pahaksi onneksi näyttää siltä, ettei jäljelle jäänytkään toiminta ole välttämättä rahasampo. Verkkoyksikkö Nokia Solutions and Networksin (NSN) kannattavuus jäi markkinoiden odotuksista ja liikevaihto kutistui. Patenttiyksikön liikevaihto oli myös laskussa.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa uskoo kuitenkin, että kuluva vuosi on NSN:lle "vahva". Tähän asti NSN:n toimintaa on kannattanut Kaukoitä ja yhtiön toiveet näyttävät kohdistuvan alkaneena vuonnakin samaan suuntaan. Kilpailu vain on karmeaa.

Osingosta ei herunutvielä tietoa

Nokian osakkeenomistajan kannalta vuosi voikin muodostua hyväksi, kunhan jaksaa vain odottaa. Yhtiöllä oli taseessaan jakokelpoisia varoja viime vuoden lopussa 4,7 miljardia euroa.

Osinko ratkeaa, kunhan matkapuhelinten kauppa Microsoftille on lyöty lukkoon. Ja tämän pitäisi tapahtua maaliskuun loppuun mennessä.

Yhtiökokouksen Nokia aikoo tänä vuonna pitää poikkeuksellisen myöhään eli vasta kesäkuun puolivälissä.

Jos Nokia aikoo edelleen pidättäytyä osingonmaksusta, sen on paljastettava, millä strategialla yhtiötä viedään eteenpäin.

Yhtiö on jo vihjannut jakavansa omistajilleen varat, joita ei tarvita strategian toteuttamiseen kuten yritysostoihin. Ostoja ei Siilasmaan mukaan kuitenkaan tehdä hätiköiden.

Strategian pitäisi valmistua lähiviikkoina, luvattiin tänään.

Verokarhun ei sen sijaan kannata iloita, sillä Nokia toteaa käytettävissään olevan noin 11 miljardin euron laskennalliset verotappiot, jotka kutistavat tulevina vuosina yhtiön Suomeen maksamia veroja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?