NSN:n liikevaihto ja tulos laskussa

Nokian verkkolaiteyksikön Nokia Solutions and Networksin (NSN) liikevaihto ja tulos pienenivät viime vuoden viimeisellä neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

| Päivitetty

NSN:n liikevoitto (ei-IFRS) laski loka–joulukuussa 349 miljoonaan euroon edellisvuoden vastaavan ajan 576 miljoonasta eurosta.Ei-IFRS-luvuissa ei ole mukana kertaeriä.

Liikevaihto supistui 3,1 miljardiin euroon 4,0 miljardista eurosta.

Kannattavuutta kuvaava liikevoittoprosentti laski 11,2:een vuodentakaisesta 14,4:stä.

Nokia kertoo NSN:n saavuttaneen tavoitteensa vähentää vuosittaisia toimintakuluja ja välillisiä tuotantokustannuksia yli 1,5 miljardilla eurolla vuoden 2013 loppuun mennessä vuoden 2011 lopun tasoon verrattuna.

– NSN:n vahva kannattavuus ilman kertaluonteisia eriä korostaa sitä, kuinka perustavalla tavalla NSN on erilainen yritys nyt kuin kaksi vuotta sitten, jolloin se aloitti uudelleenjärjestely- ja muutosohjelmansa. Olemme nyt fokusoituneempia, innovatiivisempia ja kurinalaisempia, Nokia sanoo osavuosikatsaustiedotteessaan.

Nokia arvioi NSN:llä olevan "hyvät edellytykset vahvaan liiketoiminnalliseen suoritukseen" tänä vuonna. Yhtiö ennakoi NSN:n ei-IFRS-liikevoittoprosentin olevan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä noin viisi vaihteluvälin ollessa neljä prosenttiyksikköä tämän ylä- tai alapuolella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?