Muut peikot kuin muumi-peikot ovat yleensä ilkeitä ja möröt ovat melkein aina vielä ilkeämpiä. Ja örkit ovat aivan karseita.
Tai näin ainakin uskoo tämän kirjoituksen kirjoittaja, joka tosin samalla huomauttaa, että nämä väittämät ovat oletuksenvaraisia tulkintoja ja pelonsekaisia uskomuksia mutta eivät sentään luonnontieteellisiä tosiasioita.
Miksikö peikkojen ja mörköjen ilkeyttä on tarpeen puntaroida talouslehdessä?
Siksi, että peikot ja möröt kuuluvat maailman tärkeimpien talousvaikuttajienkin sanavarastoon. Ne eivät ole vain satuolentoja, vaan ne ovat ajankohtaisen talouskeskustelun keskeistä kuvakieltä.
Suomen Pankki ja euroalueen keskuspankki EKP opettavat meille pienestä pitäen, että inflaatio-peikko on ilkeä otus. Viime viikolla Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde muistutti, että deflaatio-mörkö on vielä ilkeämpi.
Keskuspankkiirit ja talouspäättäjät käyttävät pelottavia kielikuvia tehostaakseen tulkintojensa ja oletustensa sanomaa. Mutta he jättävät visusti mainitsematta, että heidänkin tulkintansa ovat vain tulkintoja eivätkä tosiasioita.
Parhaillaan talouden pahin painajainen on deflaatio, jos Lagarden mörkövaroitus pitää kutinsa. Mutta tämä pelote ei perustu tosiasioihin vaan tulkintoihin.
Se on yhä kiistattomasti toteen näyttämättä, onko deflaatio mörkö vai mahdollisuus.
Inflaatio on EKP:nvirallinen tavoite
Suomen Pankin ja euroalueen keskuspankin EKP:n tärkein tehtävä on varmistaa, että yleinen hintataso euroalueella nousee mahdollisimman tasaista hieman alle kahden prosentin vuosivauhtia. Hitaasti ja vakaasti mutta kuitenkin.
Virallisen tulkinnan mukaan kahta prosenttia kovempi hintatason nousuvauhti olisi pahasta, ja vielä pahempaa olisi hintojen lasku.
Nyttemmin yleistyneen tulkinnan mukaan yleisen hintatason kohoaminen on yhtä kuin inflaatio ja vastakkainen yleisen hintatason lasku on yhtä kuin deflaatio.
Lievästi positiivinen inflaatio on nykyisin useimpien länsimaisten keskuspankkien niin kuin taloustutkijoidenkin enemmistön mielestä parempi kuin liian kova tai liian hidas inflaatio tai varsinkaan deflaatio.
Viime aikoina hintataso on noussut hitaammin kuin virallisen tavoitteen mukaan pitäisi. Esimerkiksi euroalueen kuluttajahintainflaatio jäi viime vuonna alle yhden prosentin eli noin puoleen EKP:n virallisesta tavoitteesta.
Tämä on yksi syy mörkövaroituksiin.
Tämä "hintavakaus"syö rahan ostovoimaa
Yleisen hintatason muutoksilla on kääntöpuoli, joka on rahan ostovoiman yhtä suuret mutta vastakkaiset muutokset.
Vajaan kahden prosentin inflaatio-ihanne tarkoittaa, että Suomen Pankki ja EKP haluavat euron ostovoiman heikentyvän kaiken aikaa mahdollisimman tasaista vajaan kahden prosentin vuosivauhtia. Ei liian paljon eikä liian äkkiä mutta kuitenkin.
Keskuspankkiirien mielestä rahan ostovoiman rajut ja äkilliset laskut ovat pahasta mutta vielä pahempaa olisi ostovoiman vahvistuminen.
Lievän mutta alituisen inflaation ihanteella on keskuspankkiirien kiertoilmaisujen ja mielikuvamarkkinoinnin koodikielessä ikioma peitenimi.
Se on "hintavakaus".
Virallinen "hintavakaus" on hieman vaikea käsite. Esimerkiksi Suomen Pankki kuvaa yleistajuisissa valistusteksteissään hintavakautta talouden tilaksi, jossa hinnat eivät nouse eivätkä laske vaan yleinen hintataso pysyy ajan oloon jokseenkin ennallaan.
Tämä kuvailu vaikuttaa selkeältä mutta on irrallaan EKP:n virallisesta "hintavakaudesta", jonka toteutuminen merkitsee yleisen hintatason kaksinkertaistumista – ja rahan ostovoiman puolittumista – noin 40 vuoden välein.
Deflaatio ongelmalähinnä ylivelkaisille
Deflaatio voi olla seuraus talouden ongelmista ja se voi myös voimistaa tai jopa panna alulle lisää ongelmia. Mutta se ei ole yksiselitteisesti vain ongelma eikä se aina ole välttämättä edes seurausta talouden ongelmista.
Deflaation ongelmallisia piirteitä korostavat mörkövaroitukset perustuvat lamakausien ikäviin kokemuksiin, joissa kokonaiskysynnän romahtaminen ja hintojen lasku ovat yhdistyneet viheliäiseksi talouden noidankehäksi.
Tosin lama-aikojen syöksykierre on yleensä alun perin alkanut jostakin muusta syystä kuin kuluttajahintojen laskusta. Yleisen hintatason lasku on ollut laman seuraus eikä syy.
Deflaation ongelmalliset piirteet korostuvat sitä vaikeammiksi mitä velkaisempi talous joutuu niiden kanssa tekemisiin. Tämäkin voi olla yksi ääneen lausumaton selitys viimeaikaisille mörkövaroituksille.
Mutta mörkövaroituksista usein unohtuu, että deflaation toinen nimi ei ole lama. Se on kehitys.
Miksi väki jonottaahalpamyymälöihin?
Kaikki hintojen lasku ei ole pahaa deflaatiota. On myös hyvälaatuista ja hyödyllistä hintojen laskua. Sitä syntyy likimain väistämättä ja itsestään, jos vain talouden tuottavuus kohenee.
Näin käy, kun yritykset lisäävät ja tehostavat tuotantoa ottamalla käyttöön entistä tehokkaampia tuotantomenetelmiä, kehittämällä tuotteitaan ja keksimällä silloin tällöin jopa täysin uusia tuotteita syrjäyttämään vanhentunutta ja usein kehnompaa ja kalliimpaa tuotantoa. Myös kilpailu on omiaan laskemaan hintoja.
Alennusmyynnit yleensä houkuttelevat yleisöä ostoksille eivätkä lykkäämään ostopäätöksiä niin kuin deflaatio-varoitusten perusteella pitäisi käydä. Yleisö ei kivitä Ikean tai Lidlin ikkunoita eikä edes karta niitä hintojen laskun takia, vaan työntää täysiä ostoskärryjä kassoille.
Tuskin edes keskuspankkiirit varovat visusti ostamasta mitään alennuksella tai viivyttelevät tarpeettomasti tarvekalujen hankkimista hintojen laskun toivossa. Vai katsovatko keskuspankkiirit tv-uutisensa yhä kuvaputkilaitteista sillä välin, kun odottavat taulutelevisioiden kuitenkin vielä halpenevan?
Näin he kuitenkin varoittavat deflaation oloissa tapahtuvan.
Tuottavuus hyvä,hintojen lasku ei
Keskuspankkiirit eivät yleensä moiti tuottavuutta kohentavia toimia tai muitakaan talouden tehokkuutta edistäviä muutoksia, vaikka näillä voi olla toteutuessaan hintoja alentavia vaikutuksia.
He päinvastoin pyrkivät rohkaisemaan talouspolitiikan ja työmarkkinoiden päättäjiä parantamaan kansantalouden kilpailukykyä.
Suomeksi sanottuna keskuspankkiirit suosittelevat toimia, joiden ansiosta olisi mahdollista tarjota tuotantoa maailman tavaramarkkinoille entistä edullisemmin hinnoin. Tästä olisi keskuspankkiirienkin mukaan etua kansainvälisessä kilpailussa.
Keskeisiltä osin ristiriitainen tuottavuuden ja kilpailukyvyn kaipuu mutta kuitenkin hintojen laskun kammoksuminen ilmentää hintakeskustelun vaikeutta.
Yleisen hintakilpailukyvyn ja tuottavuuden koheneminen samoin kuin yksittäisten tuotteiden tai palveluiden halpeneminen ovat keskuspankkiirienkin mielestä suotuisia työllisyyttä, talouskasvua ja hyvinvointia edistäviä ilmiöitä.
Kunhan vain "yleinen hintataso" pysyy alituisessa nousussa eikä lipsahda laskuun.
Yleinen hintataso syntyyyksittäisistä hinnoista
Sen keskuspankkiiritkin hyväksyvät, että vapaassa markkinataloudessa yksittäiset hinnat nousevat ja laskevat niin kuin kysynnän ja tarjonnan vaihtelusta kulloinkin sattuu seuraamaan.
Mutta yksikään Suomen Pankin tai EKP:n johtaja tuskin haluaisi julkisesti luetella, minkä tuotteiden tai palveluiden olisi parasta kallistua ja minkä hintojen taas on lupa laskea.
Heille riittää, että "yleinen hintataso" kohoaa vakaasti ja varmasti.
Toisin kuin esimerkiksi Pohjois-Koreassa ja joissakin Latinalaisen Amerikan maissa, euroalueella tai muissakaan länsimaissa raha- ja talousviranomaiset eivät suoraan säännöstele juuri muita hintoja kuin rahan hintaa.
Niinpä keskuspankit tavoittelevat alituisen mutta lievän inflaation "hintavakautta" rahapolitiikan epäsuorin keinoin rahan hintaa ja tarjontaa säätelemällä.
Hitaan inflaation oloissa edes parin prosentin inflaatiotavoitteen saavuttaminen aiheuttaa rahapolitiikalle erikoisen vaatimuksen. Sen on kyettävä "kumoamaan" kilpailun ja tuottavuuden kohenemisen – tai sen puoleen taantuman – aikaan saama hintojen laskuvaikutus.
Jos jotkin hinnat nousevat vähemmän kuin kahden prosentin vuosivauhtia tai suorastaan laskevat, on virallisen "hintavakauden" toteutumiseksi joidenkin muiden hintojen noustava enemmän kuin kahden prosentin vauhtia.
Koska keskuspankeilla ei ole muita keinoja käytössään, on niiden avattava rahahanoja niin apposen avoimiksi kuin "hintavakauden" varmistamiseksi on tarpeen. Se taas tarkoittaa lisää velkaa vanhan velan päälle niin kauan, että talous ja hintakehitys taipuvat keskuspankkien tahtoon.
Maksoi mitä maksoi. Muuten vastaan tulee mörköjä.
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
