Päivänpaiste sokaisee velkamyrskyn silmässä

Käsite "myrskyn silmä" viittaa sääilmiöön eikä talousilmiöön, mutta se kuvannee silti varsin osuvasti euroalueen vallitsevaa talousjamaa.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskyn silmä tarkoittaa "hurrikaanin keskustan lähes tyyntä ja usein pilvetöntä ympyrän muotoista aluetta, jonka ympärillä tuuli, sade ja ukkonen ovat voimakkaimmillaan".

Ilmavirasto lisää, että myrskyn silmän ylikulun jälkeen tuulen suunta vaihtuu vastakkaiseksi. Myrskyn silmä liikkuu paikasta toiseen myrskytuulen mukana, joten myös tyven viipyy kussakin paikassa vain hetken.

Eurotalouden tuiverrus tuntuu tyyntyneen kuin velkamyrsky olisi ohi, mutta sama tunne voi hetkeksi syntyä pyörremyrskyn silmässä.

Kriisimaita koetellut pääomapako on rauhoittunut ja korkoerot heikoimpien ja vahvimpien euromaiden välillä ovat tuntuvasti kaventuneet. Kokonaistuotantokaan ei supistu enää kuin kriisimaissa.

Euroalue on kuitenkin ennemmin velkamyrskyn silmässä kuin päässyt kokonaan eroon kriisistä. Talouden ja politiikan arvaamattomat paineenvaihtelut määräävät, miten ja milloin myrsky repeää uudestaan.

Myrskyn vaara on ohi vasta, kun sen alkuperäiset syyt ovat ohi. Vielä näin ei ole.

Komissaaritsokaistuivat

"Viime vuonna EU (Euroopan unioni) alkoi nousta taantumasta", joskaan "vielä ei kuitenkaan ole aika juhlia voittoa kriisistä".

Näin kirjoittavat EU-komission varapuheenjohtajat Viviane Reding ja Olli Rehn laajasti eurooppalaislehdissä viime viikolla julkaistussa kirjoituksessaan.

Komissaarien mukaan "EU valitsi toimivan strategian kriisistä selviämiseksi ja vakauden palauttamiseksi", joten "Euroopassa näkyy merkkejä paremmasta". Silti "liialliseen tyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole varaa".

Toppuuttelusta huolimatta komissaarit korostavat talouden valonpilkahduksia ja komission saavutuksia mutta vähättelevät ja väistelevät kriisin aiheuttaneita ongelmia.

Kriisin uuden kärjistymisen riskistä komissaarit eivät kirjoita sanaakaan. Eivät, vaikka ainakin talouskomissaari Rehn tietänee, mitä myrskyn silmä tarkoittaa ja kuinka pysyvää laatua on tyven myrskyn silmässä.

Rehn kirjoitti toissa vuonna kokemuksistaan kriisitoimien keskiössä kirjan "Myrskyn silmässä", joten käsitteen merkitys lienee hänelle tuttu. Hän tietänee, että myrsky ei ole ohi ennen kuin myrskytuulen alkuun puhaltaneet ilmanpaineet ovat tasoittuneet.

Velkalasti kertyi"hyvinä" aikoina

Euroalueen taloustuuli puhalsi voimakkaalla korkeapaineella euroajan alusta kymmenkunta vuotta kriisiin asti, kun alituinen ja lisäksi terhakka velkaantuminen piti yllä keinotekoisen voimakasta talouskasvua.

Samalla toki talouden eri osiin kertyi kaiken aikaa kasvava velkataakka, josta ei tuntunut olevan huolta niin kauan kuin velkojen maksamiseen tarvittavat tulot kasvoivat ja yltäkylläisiltä rahoitusmarkkinoilta riitti luottoa.

Velkajuhlat päättyivät yhtäkkiä viisi vuotta sitten, kun ennen niin yltäkylläiset ja huolettomat rahoitusmarkkinat joutuivat investointipankki Lehman Brothersin vararikon jälkeen pakokauhun valtaan ja rahahanat menivät kiinni.

Rahahanojen sulkeutuminen merkitsi hyvin pian vakavia vaikeuksia kaikille niille talouden toimijoille, joille oli "hyvinä" aikoina kehittynyt vakava velkariippuvuus. Niinpä pulaan joutuivat Yhdysvaltain ylivelkaiset kotitaloudet, suuri osa kansainvälisistä suurpankeista – ja iso joukko ylivelkaisia eurovaltioita.

Eurokriisin syy ei ollut Lehman Brothersin vararikko tai mikään muukaan ulkoinen sattuma, vaan se, että euromailla oli enemmän velkaa kuin kykyä tai halua maksaa.

Nyt velkaa on rutosti runsaammin, joten kriisin syyt ovat pahentuneet eivätkä suinkaan poistuneet.

Tehokkaat keinoteivät tehonneet

Eurovaltioilla ja euromaiden muilla julkisen talouden yksiköillä oli ennen kriisiä vuoden 2007 lopussa karkein luvuin 6 000 miljardia euroa velkaa. Sitä oli enemmän kuin EU-sopimusten mukaan olisi saanut olla – ja enemmän kuin velkaisimmat pystyivät maksamaan.

Velkaa oli ennen kriisiä hieman alle 70 prosenttia suhteessa euromaiden vuotuisen kokonaistuotannon arvoon, kun EU:n sääntöjen mukaan velkaa olisi saanut olla korkeintaan 60 prosenttia vuotuisen bkt:n arvosta.

Nyt velkataakka on suurin piirtein puolta raskaampi, vaikka velkakriisin alkamisesta on viitisen vuotta. Railakkaimmin on kasvanut kriisimaiden velkataakka, vaikka juuri näitä muut euromaat ovat kriisitoimillaan ja hätäluotoillaan "pelastaneet".

Velkataakka on paisunut siitä huolimatta, että komissio on "hyödyntänyt tehokkaasti talouspolitiikan koordinoimiseksi luotuja välineitä" niin kuin komissaarit Reding ja Rehn kuvaavat kirjoituksessaan.

Eurovaltioiden velkamäärä oli viime vuoden lopussa yli 9 000 miljardia euroa ja velkaisuuden suhdeluku oli paisunut suunnilleen sataan prosenttiin vuotuisen kokonaistuotannon arvosta.

Koko euroalueen talous on juuri ja juuri elpynyt kriisiä edeltäneisiin mittoihinsa, mutta alueen julkisen talouden velkataakka on kasvanut 50 prosenttia suuremmaksi kuin se oli ennen kriisiä.

Tukilupaus tehosikriisin oireisiin

Komissaarit ja muut EU:n talouspäättäjät tulkitsevat mielellään, että rahoitusmarkkinoiden rauhoittuminen ilmentää vakauden ja luottamuksen palaamista eurotalouteen.

He unohtavat usein täsmentää, että rahoitusmarkkinoiden rauhoittuminen on yksin euromaiden keskuspankin EKP:n toistaiseksi lunastamattoman lupauksen ansiota.

EKP:n pääjohtaja Mario Draghi esitti vuoden 2012 heinäkuussa julkisen lupauksen, jonka mukaan EKP tekee "kaiken tarvittavan" euron pelastamiseksi. Markkinoiden hätähousut tulkitsivat, että EKP sitoutui tarvittaessa ostamaan vaikka kaikki kriisivaltioiden velkakirjat.

Kriisivaltioiden roskapaperit muuttuivat arvopapereiksi kuin taikaiskusta, ja sen jälkeen kriisimaiden markkinakorot ovat laskeneet alimmilleen sitten puolivillaisten pelastuspakettien.

Kreikan valtion kymmenvuotinen markkinakorko on nyt noin 7,8 prosenttia, kun se korkeimmillaan kävi yli 30 prosentissa. Portugalin vastaava korko kävi melkein 16 prosentissa mutta on nyt 5,4 prosenttia. Irlannin korko ylitti korkeimmillaan 13 prosenttia mutta on enää 3,3 prosenttia.

Nämä korkomuutokset eivät kuitenkaan todista ihmeparanemisesta vaan EKP:n liki täydellisestä "verbaali-interventiosta". Rajoittamattoman tuen lupaus meni täydestä ja tepsi ilman, että EKP olisi vielä joutunut käyttämään euroakaan.

EKP ei voi maksaavaltioiden velkoja

Suurista lupauksistaan huolimatta EKP ei voi maksaa eurovaltioiden velkoja, vaikka haluaisi. Siihen sillä ei ole valtuuksia. Ainakin teoriassa ja voimassa olevien EU-sopimusten mukaan eurovaltioiden on itse maksettava velkansa.

Sitä sopimukset tai päättäjien julkilausumat eivät takaa nyt sen paremmin kuin ennenkään, että eurovaltiot maksavat velkansa niin kuin ovat luvanneet ja velkakirjojen ehdot vaativat. Sen määräävät talouskunto ja politiikka.

Talouskunto sanelee velanmaksukyvyn ja politiikka sanelee velanmaksuhalun. Velkaisimmissa euromaissa ei ole kummastakaan varmuutta. Varmempaa on, että velkamäärä kasvaa nopeammin kuin sen maksamiseen tarvittavat tulot.

Velkakierteen katkaiseminen ja oikaisu edellyttäisivät hyvin voimakkaan ja pitkäaikaisen talouskasvun kautta. Muuten velkataakka jatkaa kasvamistaan ja uhkaa tukahduttaa orastavan kasvun alkuunsa.

Kriisimaidenkin velkataakka kasvaa, vaikka ne on vapautettu uuden rahoituksen rasituksista jopa vuosien ajaksi. Velkaisuuden suhdeluvut heikkenevät, kun talous supistuu ja velkamäärä kasvaa.

Velkatavoitteethaaveita ja harhoja

Kreikan valtion velkasuhde on pian 180 prosenttia ja se kohoaa – eli heikkenee – niin kauan kuin maan talous supistuu ja velkamäärä kasvaa. Velkataakka on raskaampi kuin ennen kriisin ja "pelastustoimien" alkamista ja kolme kertaa niin raskas kuin EU-sopimusten mukaan saisi olla.

Komission ja muiden "pelastajien" mukaan velkasuhteen pitäisi piakkoin alkaa supistua kohti 120:aa prosenttia. Näin käy, jos Kreikka kykenee noudattamaan uusia sopimuksia.

Liiallinen velkaisuus on EU-sopimusten mukaan karistettava ja julkinen talous saatettava kohti tasapainoa kurinalaisella menettelyllä, jossa ylivelkainen valtio maksaa liiallista velkaansa pois viiden prosentin (1/20) vuosivauhdilla niin kauan kuin tarpeen.

Talousjärjestö OECD:n ekonomistit ovat laskeneet tällaisen trimmausohjelman edellyttävän esimerkiksi Kreikalta noin yhdeksän prosentin vuotuista budjettiylijäämää (ennen rahoitusmenoja) seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Italian ja Portugalin pitäisi puristaa vastaava perusjäämä kuusi prosenttia ylijäämäiseksi. Espanjan ja Irlannin ylijäämätavoite on 3,5 prosenttia. Joka vuosi seuraavan kymmenen vuoden ajan.

Ylivelkaiset eurovaltiot ovat toki satunnaisesti ja sattumalta joskus kokeneet ylijäämiäkin – mutta eivät milloinkaan prosenttikaupalla ja varsinkaan vuosien ajan yhtä soittoa.

Ehkä tällä kertaa on toisin, ja velkojen maksaminen alkaakin yllättäen sujua. Ellei sittenkin myrskyn silmä ehdi ensin karata – ja pyörteen vastaseinä repäise haaveita hajalle.