Tämän takia myös EKP:n stressitestit lässähtävät

Eurovaltiot eivät hevin pääse sopuun, kuka vastaa suurpankkien tappioista ja kenen on pantava uutta pääomaa pankkien taseiden tilkkeeksi. Niin kauan kuin maksajasta ei ole tietoa, tuskin edes EKP uskaltaa toteuttaa pankeille niin tiukkaa kuntotestiä kuin näiden todellisen tilan selvittämiseksi olisi tarvis. Niinpä seuraavakin pankkitesti lässähtää.

23.10.2013 6:01 | Päivitetty 23.10.2013 12:03

Euroalueen keskuspankki EKP ja EU:n pankkivalvoja EBA valmistelevat täyttä päätä entistä mittavampia ja tarkempia alueen suurpankkien stressitestejä. Tarkoitus on läpivalaista pankkien taseet ja näin selvittää pankkien kunto juurta jaksain.

Kuntotestillä EKP haluaa saada seikkaperäistä selkoa pankkien taseissa yhä piilevien heikkolaatuisten saatavien ja todennäköisten tappioiden laadusta ja määrästä. Tästä taas selviää, kuinka paljon pankit tarvitsevat uutta pääomaa.

Taseiden läpivalaisu, piilevien tappioiden paljastaminen ja pankkien pääomien vahvistaminen asianmukaiselle tolalle on EKP:n vaatimus ennen kuin se ottaa euroalueen suurimpien pankkien valvonnan omalle vastuulleen.

Tällä pankkien taseiden laatutarkastelulla (Asset Quality Review, AQR) tai tutummin stressitestillä EKP haluaa osaltaan varmistaa, että euromaiden puuhaama pankkiunioni pääsee edes yhden askelen eteenpäin.

Suurpankkien valvonnan keskittäminen EKP:n alaiselle uudelle virastolle on kolmivaiheisen pankkiunionin ensimmäinen ja ilmiselvästi helpoin vaihe. Valvonnan keskittämisestä euromailla, pankkiunionin vaiheita valmistelevalla EU:n komissiolla ja EKP:llä on täysi yhteisymmärrys.

EKP ryhtyy mielellään alueen suurpankkien valvojaksi ja siksi se toteuttaa auliisti myös pankkien stressitestit, mutta ei sen enempää. EKP paljastaa taseiden aukot ja pääoman puutteet, mutta se ei osallistu eurollakaan pankkien tappioiden kattamiseen tai pääomien vahvistamiseen.

Siihen loppuu pankkiunionin ensi askel – ja siitä alkaa eripura: kuka maksaa?

Vanhat tappiot kunkinmaan omalla vastuulla

Saksa, Suomi ja kolmas euroalueen "kovan ytimen" jäsenmaa Hollanti sopivat keskenään jo ennen pankkiunionin rakenteen tai toteutuksen täsmentymistä, että ne eivät suostu vanhaa perua olevien pankkitappioiden kattamiseen minkään lajin yhteisvastuujärjestelyllä.

Selkokielellä viesti oli suora: jokainen jäsenmaa vastatkoon omien pankkiensa tappioista ja pääomatarpeista niin kuin parhaaksi katsoo ja kykenee. Näin olkoon niin kauan kuin taseissa muhivat tappiot ovat perua kansallisen valvonnan ajalta.

Minkäänlainen yhteisvastuu voi kolmikon mielestä tulla kyseeseen vasta sitten, kun eteen tulee yhteisen pankkivalvonnan aikana kertyneitä tappioita.

Tämä oli sisäpoliittisesti "oikeanlainen" viesti Saksassa, Suomessa ja Hollannissa, mutta vastapainoksi viesti oli "väärä" melkein kaikissa muissa jäsenmaissa.

Useimmat muut jäsenmaat ovat kaiken aikaa olleet sitä pikaisemman ja laajemman yhteisvastuun kannalla mitä todennäköisemmin juuri niiden kansallisista pankeista paljastuu tappiopesiä ja lisäpääoman tarvetta – ja mitä niukemmin niillä on varoja pankkiensa pääomien vahvistamiseen.

Saksalla olisi varaa tukea vaikka koko euroalueen pankkien pääomittamista, mutta moinen toimi edellyttäisi poliittisesti likimain mahdotonta suunnanmuutosta. Siksi tällainen täyskäännös jäänee tekemättä.

Saksa tuskin nieleemuiden tappioita

Saksan parlamentti tai maan vaikutusvaltainen perustuslakituomioistuin tuskin suostuvat euromaiden "ennenaikaiseen" yhteisvastuuseen pankkien pääomien vahvistamisessa.

Todennäköisempää on, että Saksa ratkaisee itsenäisesti saksalaispankkien taseista mahdollisesti löytyvät pääomavajaukset – ja edellyttää muiden jäsenmaiden hoitavan niin ikään omin neuvoin "omien" pankkiensa pääomahuolet.

Saksalaisperiaate vaikuttaa kaikin puolin johdonmukaiselta – ainakin teoriassa. Käytännössä se voi olla mahdoton toteuttaa. Velkaisimmilla euromailla tai varsinkaan kriisimailla ei ole varaa pääomittaa pankkejaan, vaikka todennäköisesti juuri niiden pankkien taseissa piilee eniten paikattavaa.

Kansainvälinen valuuttarahasto on arvioinut kriisimaiden pankkien tarvitsevan jopa 250 miljardia euroa uutta osakepääomaa kestääkseen taseissa piilevien tappioiden kirjaamisen pois päiviltä.

Yksityiset analyysiyhtiöt ovat arvioineet euroalueen pankkien pääomatarpeen jopa kymmenen kertaa suuremmaksi. Samaa viestiä kertovat osakemarkkinat: kriisi on syönyt Länsi-Euroopan suurimpien pankkien pääoman arvosta noin 2 000 miljardia euroa, vaikka taseet ovat yhä kasvaneet.

Taseiden tiukka läpivalaisu uhkaakin nostaa päivän valoon niin suuria aukkoja, että niiden tilkitsemiseen ei välttämättä löydy vapaaehtoisia varoja. Pankeissa jo oleva osakepääoma ei riittäne kaikkien todennäköisten tappioiden sulattamiseen eikä uuden pääoman sijoittajiakaan löydy jonoiksi asti.

Kysymys kuuluukin, kuka maksaa, jos ja kun Saksa ei maksa?

Tappiot julki vasta,kun tieto maksajasta

EKP:n johtajat ovat viimeaikaisissa puheenvuoroissaan painottaneet ja toistaneet, että eurovaltioilla pitää olla jokin toimintamalli pankkien pääomittamiseksi sovittuna ja toimintavalmiina ennen kuin EKP saa pankkitestinsä tehtyä ja julki.

Viimeksi tällä viikolla EKP:n johtokunnan jäsen Peter Praet selosti saksalaisen Börsen-Zeitung-talouslehden haastattelussa, että EKP ennemmin vaikka viivyttää pankkitestejä kuin julkaisee tuloksia vailla varmuutta pankkien pääomituksesta. Samalla hän teki selväksi, että pääomittamisesta huolehtivat hallitukset eikä EKP.

Euromailla on aikaa kinastella ja sopia pankkien mahdollisista tukijärjestelyistä melkein vuoden päivät, sillä EKP suunnittelee testitulosten julkaisua ensi syksynä. Vihjaus viivytyksestä antanee hallituksille aikaa noin ensi vuoden loppuun asti.

Jos EKP joutuu venyttämään rasituskokeidensa tuloksia ja johtopäätöksiä kovin pitkään vuoden 2015 puolelle, alkaa koko kuntotesti hyvin nopeasti menettää uskottavuuttaan ja merkitystään rahoitusmarkkinoilla – joiden luottamuksen vahvistaminen on koko testien keskeisiä tavoitteita.

Testitulosten – ja ties kuinka suuren pääomatarpeen – julkistaminen taas ilman varmuutta ennalta päätetystä menettelystä tappioiden kirjaamiseksi ja uuden pääoman maksamiseksi voi aiheuttaa rahoitusmarkkinoilla vielä pahempaa häiriötä kuin pelkkää uskottavuuden menetystä.

Osakkeenomistajillaei maksuvelvoitetta

Pankkien nykyisillä osakkeenomistajilla ei ole lakisääteistä eikä muutakaan velvoitetta pankkien osakepääoman vahvistamiseen. Ei, vaikka tappiot uhkaisivat syödä koko pääoman ja kaataa pankin konkurssiin.

Omistajien riski rajoittuu jo maksettuun osakepääomaan, joka voi menettää kokonaan arvonsa. Enempää ei kuitenkaan tarvitse sijoittaa, ellei huvita.

Suhteellisen pienetkin tappiot voivat olla suurillekin pankeille kohtalokkaita, sillä sattumoisin juuri eurooppalaisten pankkien massiiviset taseet ovat poikkeuksellisen huteran pääoman varassa. Osakepääoman suhde saataviin on yleisesti alle viisi prosenttia.

Euromaiden talousministereiden euroryhmä harkitsee niin sanottujen bail-in -taakanjakosääntöjen voimaan saattamista nopeammin kuin aiemmin on ollut tarkoitus, mahdollisesti jo vuonna 2016.

Nämä säännöt pakottaisivat pankkien yksityisiä rahoittajia osallistumaan tappioiden kattamiseen nykyistä automaattisemmin ja laajemmin.

EKP on toppuutellut euromaiden talouspäättäjiä kasvattamasta yksityisten rahoittajien pankkiriskejä ainakaan ennen kuin pankkiunioni on valmis ja täydessä toiminnassa.

Italialaislehti La Republican mukaan EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on varoittanut päättäjiä sälyttämästä tappioita pankkien yksityisille rahoittajille, etteivät nämä suotta säiky ja järkytä rahoitusmarkkinoiden vakautta.

Yhteisvastuun alkuunkuluu ainakin pari vuotta

Taakanjakosääntöjen voimaan saattaminen alkuperäisten aikeiden mukaan tarkoittaisi, että yksityisiä rahoittajia olisi tulossa mukaan tappioiden kattamisen vasta vuoden 2018 jälkeen.

Velkakirjamarkkinoiden suuriin välittäjäpankkeihin kuuluvan Citigroupin ekonomistit arvioivat tiistaina laatimassaan katsauksessa, että yksityisten rahoittajien taakanjako voi toteutua pankkiunionin toisen vaiheen osana aikaisintaan vuonna 2016 mutta tuskin ennen sitä.

EKP:n stressitestien pitäisi toisin sanoen valmistua ja pankkien taseissa piilevien tappioiden nousta päivänvaloon yli vuotta ennen kuin yksityistä rahaa on odotettavissa mukaan taakanjakoon.

Vuosi on liian pitkä aika ammottavien pääomatarpeiden ihmettelyyn, joten niitä olisi tällä välin syytä tukkia.

Kysymys kuuluu, kuka maksaa, jos Saksa ei maksa eivätkä yksityiset rahoittajat maksa?

Tappioita ei löydy,ellei maksajaa löydy

Yksi mahdollinen vastaus kysymykseen tappioiden maksajasta löytyy laajasta erikoisraportista, jonka analyysiyhtiö Lombard Street Research on vastikään jakanut neuvomilleen kansainvälisille suursijoittajille.

Yhtiön ekonomisti Jamie Dannhauser tarkastelee erityisesti euroalueen yritysten, pankkien, valtioiden, kotitalouksien ja kansantalouksien rahoitusasemaa ja -näkymiä – ja toteaa ne pääosin perin apeiksi.

Hänen mukaansa useiden euromaiden yritykset ovat niin raskaassa velkakuormassa ja niiden velanmaksukyky niin heikko, että juuri yritysten velkaisuudessa piilee eurotalouden "mätä sydän".

Raportin nimi onkin kuulun eurokriitikon Bernard Connollyn kohukirjan kunniaksi The Rotten hearth of Europe (Euroopan mätä sydän).

Dannhauser kuvaa tarkasti, kuinka euroalueen velkakriisin juuret ovat yritysten holtittomassa velkaantumisessa eivätkä esimerkiksi valtioiden tuhlailussa. Yrityksistä ongelmat ovat tarttuneet pankkeihin, ja pankeista vuorostaan valtioihin.

Piilotappioiden "ketjukirje" kätkee Dannhauserin mukaan enemmän mätää kuin pankeilla tai valtioilla on varaa tai halua tunnustaa saati kärsiä.

Mutta kuka kärsii tappiot ja kuka pulittaa pankeille uutta pääomaa?

Ei kukaan, on Dannhauserin vastaus.

Yhtä tyly on hänen odotuksensa EKP:n pankkitesteistä.

Testit lässähtävät samalla tavalla kuin EU:n pankkitestit ovat lässähtäneet tähänkin asti. Näin käy siitä yksinkertaisesta syystä, että EKP ei uskalla "löytää" enempää tappioita kuin pankkien taseet kestävät.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?