Nokian entinen pääjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila puolustaa yhtiön massiivisia omien osakkeiden ostoja amerikkalaissijoittajien vaatimuksilla.
– Amerikkalaiset omistajat halusivat osakkeiden ostoja, ei osinkoja, jolloin olimme tähän pakotettuja, vaikka yritimme tasapainoilla eurooppalaisen kulttuurin kanssa, jossa osingot ovat tärkeitä, Ollila sanoi Mahdoton menestys -omaelämänkertansa tiedotustilaisuudessa.
Hänen mukaansa Nokia yrittikin tasapuolisesti sekä ostaa omia osakkeitaan että jakaa osinkoa.
Viime vuosikymmenellä Nokian omien osakkeiden ostot lisääntyivät ja ylsivät yhteensä pariinkymmeneen miljardiin euroon. Yhtiötä on arvosteltu siitä, että se jakoi samaan aikaan niukahkosti osinkoa.
Arvostelijoiden mukaan Nokia tyhjensi osakeostoilla kassaansa, jota olisi vuosikymmenen loppupuolella tarvittu uusiin investointeihin Symbian-pohjaisen strategian ajautuessa umpikujaan.
”Navteqista maksettiinvähän ekstraa”
Osa rahasta kului yritysostoihin. Ollilan mukaan navigointiohjelmistoja valmistavan Navteqin kauppa olisi pitänyt tehdä aiemmin ennen kuin hinta kohosi useisiin miljardeihin, vaikka "pilkku ei lipsahtanutkaan väärälle puolelle".
– Maksettiin vähän ekstraa, Ollila totesi.
Hän nosti esimerkiksi peliyhtiö Supercellin, jonka hinta olisi muutama vuosi sitten ollut aivan toista kuin nyt.
Nokiaa on arvosteltu myös siitä, että se palkitsi aikoinaan avainhenkilöjään liiankin avokätisillä optio-ohjelmilla. Ollila totesi, että kukaan ei voinut ennakoida Nokian osakkeen kurssinousua, mutta myönsi, että ylimmän johdon alapuolella jotkut keskijohdossa käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
– En ymmärrä sitä, että 47-vuotiaana jäädään eläkkeelle miljoonan euron jälkeen, Ollila sanoi.
Ylimpään johtoon palkitsemisella ei ollut vaikutusta, ja Ollila huomautti Nokian palkinneen maltillisemmin kuin ulkomaiset teknologialan suuryhtiöt.
Ollila puolusti niukkaa tiedotuslinjaansa Nokia-vuosinaan valtavalla kiireellä. Hän korosti myös median suhtautuneen Nokiaan lamavuosina nurjasti.
Ollila kertoi tavanneensa amerikkalaisen Applen perustajan Steve Jobsin, joka ei tavannut sen enempää lehtiväkeä, omistajia kuin sijoitusanalyytikkojakaan.
– I just don’t like them, oli Jobs vastannut asiasta kyselleelle Ollilalle.







