Tiimarin osakkeet vaihtoivat vilkkaasti käsiä ennen konkurssia

Julkaistu: , Päivitetty:

Tänään konkurssiin hakeutuneen Tiimarin osakkeella on viime viikkoina käyty kauppaa paljon tavallista vilkkaammin. Kahdessa kuukaudessa osakkeen hinnasta on huvennut kaksi kolmasosaa.


Lahja- ja askartelutavarakonserni Tiimarin osake oli Helsingin pörssissä pitkään uinuva senttiosake. Sijoittajien kiinnostus sitä kohtaan kuitenkin heräsi loppukesällä ja etenkin syyskuussa.

Kun vielä keväällä osakkeella tehtiin vain hyvin vähän kauppaa, Viime viikolla pörssissä vaihtui parhaimmillaan yli 600 000 osaketta päivässä.

Samaan aikaan, kun kaupankäynti kiihtyi, osakkeen hinta laski. Kaksi kuukautta sitten Tiimarin osake maksoi 0,27 euroa. Eilen, ennen kaupankäynnin keskeytystä kurssi liikkui 0,08 eurossa.

Inderesin analyytikko Markku Rautanen ei lähde spekuloimaan sillä, onko joku tiennyt etukäteen, mitä on tulossa ja ryhtynyt myymään osakkeitaan. Hän ennakoi, että valistuneimmat sijoittajat ovat ymmärtäneet tilanteen vakavuuden yhtiön tiedotuksen perusteella.

– He ovat pelastaneet sen, mitä on pelastettavissa.

Tiimari on tehnyt
tappiota vuosia


Tiimarilta on tullut synkkiä tiedotteita yksi toisensa jälkeen. Elokuun 21. päivänä yhtiö kertoi, että sen tytäryhtiön Tiimari Retailin oma pääoma on kääntynyt negatiiviseksi. Tiimarin mukaan tilanne oli lähinnä alkuvuoden heikosti sujuneen myynnin ja kausivaihtelun syytä.

Tätä edelsi tulosvaroitus, jonka Tiimari antoi pari viikkoa aikaisemmin. Siinä yhtiö laski koko vuoden näkymiään toimialan heikkouden vuoksi.

Tiimarin mukaan asiakkaiden ostoskäyttäytyminen on muuttunut aiempaa tarvelähtöisemmäksi ja se ilmoitti, että liikevaihto ja käyttökate jäävät samalla tasolle kuin viime vuonna. Tuolloin Tiimarin liikevaihto oli 61,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 6,9 miljoonaa euroa miinuksella.

Osavuosikatsauksessaan elokuun puolivälissä yhtiö kertoi liiketappionsa kasvaneen tammi-kesäkuussa 12,9 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta 7,3 miljoonasta eurosta. Liikevaihto pieneni 22,4 miljoonaan euroon 23,9 miljoonasta eurosta.

Se kertoi myös rahoitusasemansa heikentäneen tilannetta. Tiimari aloitti keväällä säästöohjelman, jonka arvioitiin vaikuttavan vuoden jälkipuoliskolla.

Tiimari on tehnyt tappiota vuodesta 2008 lähtien. Ennen finanssikriisiä se laajensi toimintaansa Keski- ja Itä-Euroopassa ja perusti myymälöitä muun muassa Viroon, Latviaan, Puolaan ja Venäjälle. Finanssikriisi vähensi kysyntää selvästi ja laajenemisesta koitui suuret tappiot.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    4. 4

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      EU-komissio hyväksyi matkapuhelinoperaattori DNA:n myynnin norjalaiselle Telenorille

    7. 7

      Rokkarit nostavat hurjia keikkapalkkioita

    8. 8

      Velkajärjestelyjen määrä putosi kolmanneksen – syynä neuvonnan siirtäminen kunnilta valtiolle

    9. 9

      Halpalentoyhtiö Ryanair sulkee tukikohtiaan 737 Max -koneen ongelmien vuoksi

    10. 10

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    2. 2

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    3. 3

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    4. 4

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    5. 5

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    6. 6

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    7. 7

      EU-komissio hyväksyi matkapuhelinoperaattori DNA:n myynnin norjalaiselle Telenorille

    8. 8

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    9. 9

      Halpalentoyhtiö Ryanair sulkee tukikohtiaan 737 Max -koneen ongelmien vuoksi

    10. 10

      USA:ssa muhii uusi teknokupla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko köyhä – tässä menevät nyt rajat Suomessa

    2. 2

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    3. 3

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    4. 4

      Suomessa vain neljä ”viinamaakuntaa” – katso kuinka kotiseudullasi juodaan

    5. 5

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    6. 6

      Lukijat paljastivat omat nuukailu­menetelmänsä – Tiskitablettien pilkkomiselle rutkasti vastakaikua

    7. 7

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    8. 8

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    9. 9

      Tiskitabletit puoliksi ja hernekeiton herneet uusiokäyttöön – Miksi säästävää nuukailua pidetään nolona?

    10. 10

      Näin paskalaissa vaadittava laitteisto pitää asentaa kesämökille – IS seurasi suorana

    11. Näytä lisää