Kumpi pitäisi pelastaa, rahaliitto vai sen jäsenet?

Europäättäjillä on kolme keinoa lopettaa kriisi. Kaksi pelastaisi rahaliiton ja euron mutta uhraisi jäsenmaiden itsenäisyyden, kolmas uhraisi euron mutta pelastaisi jäsenmaiden itsenäisyyden. Näin tiivistää tuore tutkimus, jonka mukaan vaikeiden valintojen väistely pitkittää ja pahentaa kriisiä.

18.8.2013 6:01 | Päivitetty 16.8.2013 18:19

Eurooppalaisten talouspoliitikkojen pitäisi kiireen vilkkaan kysyä itseltään, toisiltaan ja mahdollisesti myös äänestäjiltä vaikea kysymys: kumpi on tärkeämpi pelastaa, jäsenvaltioiden itsenäisyys, yhteiskuntarauha ja kansalaisten hyvinvointi vai rahaliitto ja euro.

Nykyisenlainen tai jopa nykyistä vahvempi itsenäisyys ja nykyisenlainen rahaliitto eivät sovi yhteen. Siksi vaikea kysymys ja vielä vaikeampi valinta ovat ennen pitää edessä. Vastausta ja valintaa väistelemällä päättäjät pitkittävät ja pahentavat kriisiä.

Suunnilleen näin voinee tiivistää kahden eurotalouteen ja -kriisiin perin juurin perehtyneen talousprofessorin, Kevin O'Rourken ja Alan Taylorin, viestin europäättäjille.

O'Rourke on taloushistorian professori Oxfordin yliopistossa Britanniassa. Taylor on talous- ja rahoitusprofessori Davisin yliopistossa Yhdysvaltain Kaliforniassa.

Professorit ovat ilmiselvästi tosissaan ja lisäksi huolissaan euromaiden ja -kansalaisten tulevaisuudesta. He ravistelevat europäättäjiä hereille melkoisen dramaattisella parkaisulla: älkää ristiinnaulitko euromaiden kansoja "euroista tehdylle ristille".

Varoitusta ei tarvitse etsiä suurennuslasilla eikä rivien välistä. Se hyppää silmille tutkimusraportin otsikosta: Cross of euros (Euroista tehty risti).

Otsikolla ja raportin tekstillä professorit viittaavat 1800-luvun lopun kuuluisaan puheeseen, jolla yhdysvaltalainen kongressiedustaja William Jennings Bryan hyökkäsi kolkoin vertauskuvin dollarin silloista kultakantaa vastaan.

Nykytermein tulkiten Bryan vastusti taalan kultakantaa ja sen pakottamaa talouden sisäistä devalvaatiota palkanalennuksineen. Hän varoitti silloisia päättäjiä työtätekevän kansan "naulitsemisesta kultaiselle ristille" (cross of gold).

Nyt professorit O'Rourke ja Taylor lainaavat tuota ammoista varoitusta. He vertaavat euroliiton kahlitsevaa rakennetta valuutan kultakantaan. Bryanin tavoin he suosittelevat päättäjille muunlaisia ratkaisuja kriisiin kuin kansojen uhraamista valuutalle.

Euron valuviatjohtivat kriisiin

Tutkimusraporttinsa alkajaisiksi O'Rourke ja Taylor kertaavat rahaliiton ja euron keskeiset valuviat ja muistuttavat kriisin olevan pääosin perua juuri näistä valuvioista.

Heidän mukaansa ainoakaan sellainen kriisitoimi tai muu talous- ja rahapolitiikan toimi, joka ei ensin korjaa rahaliiton valuvikoja, ei vie euroa kestävälle perustalle tai pelasta sitä.

Kriisitoimien ja talouspolitiikan jatkaminen entiseen malliin ilman euron valuvikojen korjaamista tarkoittaa etenkin kriisimaiden kansojen naulitsemista euroista tehdylle ristille, professorit varoittavat.

Heidän mukaansa rahaliiton ja euron karkein valuvika on liiton ja yhteisen rahan perustaminen ainoastaan yhteisen rahapolitiikan varaan mutta talouspolitiikan jättäminen itsenäisten jäsenvaltioiden omaksi asiaksi.

Professorit eivät asetu liittovaltiokehityksen puolelle tai sitä vastaan, mutta toteavat kattavasti perustellen rahaliiton nykyisen rakenteen kestämättömäksi.

Heidän mukaansa rahaliitto ei voi toimia eikä euro pelastua niin kauan kuin yhteisen rahan ja rahapolitiikan keskenään jakavat jäsenmaat harjoittavat itsenäistä – ja usein lisäksi itsekästä – talouspolitiikkaa ja pitävät pankkeja kansallisomaisuutena.

Säännöt ja sopimukseteivät estäneet kriisiä

Eurokriisi puhuu professoreiden johtopäätösten puolesta. Viime vuosien talouskaaos ja hajaannus vihjaavat, että pelkästään yhteisen rahapolitiikan keinoin ei ole mahdollista ohjailla isoa joukkoa keskenään perin erilaisia kansantalouksia.

Sekin on kriisin mittaan käynyt selväksi, että talouspolitiikan ohjaaminen yhteiseksi eduksi pelkkien summittaisten sääntöjen ja sopimusten sekä ylimalkaisen valvonnan keinoin on yhtä tyhjän kanssa.

Euromaiden säännöt eivät pitäneet eikä valvonta havainnut talouden tasapainohäiriöitä yksittäisissä jäsenmaissa saati jäsenmaiden välillä. Yksityisen talouden ja pankkien velkaisuus sekä jäsenvaltioiden pankkiriippuvaisuus pahenivat huomaamatta.

O'Rourken ja Taylorin mukaan europäättäjät eivät vielä ole kunnolla puuttuneet rahaliiton valuvikoihin. Päätökset pankkiunionin asteittaisesta perustamisesta eivät heidän mukaansa riitä vaan jäävät puolitiehen niin kuin muutkin tähänastiset kriisitoimet.

Professorit patistavat europäättäjiä ryhdistäytymään ja aloittamaan valuvikojen korjaamisen.

Remontti alkaa esittämällä kolme kysymystä – ja mieluiten myös vastaamalla niihin.

Kaksi pelastuskeinoatai euro on mennyttä

Ensimmäinen kysymys koskee paraikaa päällä olevaa kriisiä, ja sen ratkomista. Se kuuluu: minkälainen talous- ja rahapolitiikan yhdistelmä tarvitaan, jotta kriisimaat selviävät pahimmasta pinteestään ilman, että euro sillä välin hajoaa?

Toinen kysymys kurottaa pidemmälle tulevaisuuteen ja kuuluu: minkälainen rahaliiton rakenteen ja toimielinten pitäisi olla, jotta rahaliitto ja euro kestäisivät hajoamatta myös pitkäaikaisia haasteita?

Elleivät päättäjät saavuta yhteisymmärrystä talouden tasapainottamiseen tarvittavista talous- ja rahapolitiikan muutoksista ja elleivät päättäjät seuraavaksi kykene myös korjaamaan rahaliiton rakennevikoja, ovat rahaliitto ja euro professoreiden mielestä mennyttä.

Niinpä kahden ensimmäisen kysymyksen passaaminen pakottaa päättäjät ennen pitkää kysymään – ja vastaamaan – siihen kolmanteen kysymykseen: Miten purkaa rahaliito mahdollisimman vähäisin vaurioin?

Kultarahaa jaliittovaltioita

Talousprofessorit O'Rourke ja Taylor ehdottavat kahteen ensimmäiseen kysymykseensä mielestään oikeita vastauksia ja perustelevat vastausehdotuksensa verraten kattavan tutkimusaineiston avulla.

Talous- ja rahapolitiikan kehitys- ja muutostarpeita he tarkastelevat aiempien valuuttojen kultakytkösten, niiden talousvaikutusten ja lopulta myös kultakannasta irtautumisten perusteella.

Rahaliiton rakenteen muutostarpeita he tarkastelevat aiempien rahaliittojen ja etenkin Yhdysvaltain esimerkein.

Professoreiden mielestä rahaliitto ja euro eivät selviä tarvittaviin rakenneremontteihin saakka, elleivät päättäjät ensin tee radikaaleja muutoksia harjoittamaansa talous- ja rahapolitiikkaan.

Talouden ali- ja ylijäämien tasapainottaminen pelkästään alijäämäisiä kriisimaita rasittavin vyönkiristyksin – niin sanotun sisäisen devalvaation avulla – on ensi tilassa lopetettava, sillä se ei professoreiden mukaan onnistu niin kuin europäättäjät näyttävät uskovan.

Kriisimaiden nujertamisen tilalle he suosittelevat niiden avittamista. Deflatorisen laman asemesta tasapainohäiriöitä pitäisi korjata sillä, että vahvimmat jäsenmaat löysäisivät tuntuvasti talouspolitiikkaansa ja antaisivat inflaationsa kiihtyä kriisimaita nopeammaksi.

O'Rourke ja Taylor tietävät toki itsekin, että moinen täyskäännös harjoitettuun talouspolitiikkaan voi olla käytännössä kova pala purtavaksi ja mahdoton toteuttaa.

Yhteisvastuutatai ero eurosta

Professoreiden mukaan rahaliiton välttämättömään rakenneremonttiin kuuluisi muun muassa keskuspankki EKP:n tehtävien uudelleenarviointi. Heidän mielestään EKP:n valjastaminen yksipuolisesti hintavakauden vaalijaksi on vikatikki, jota pitäisi korjata nimeämällä EKP muun muassa jäsenvaltioiden velkakirjamarkkinoiden takaajaksi.

Talouspolitiikan ja pankkitoimialan kansallinen itsenäisyys pitäisi heidän mukaansa purkaa keskittämällä talouspolitiikan valmistelua, päätöksentekoa ja keinoja samoin kuin pankkitoiminnan hallinnointia rahaliiton toimielimille.

Yhteistä varainhankintaa hoitava keskusvirasto alkaisi laskea liikkeeseen yhteisvastuullisia velkakirjoja eli niin sanottuja eurobondeja.

Tutkimusraportin perusteella euron pelastaminen vaikuttaa jokseenkin toivottomalta, ellei itsenäisten jäsenvaltioiden rahaliitto muutu asteittain aidoksi liittovaltioksi ja elleivät jäsenmaat luovu rahapolitiikan lisäksi myös talouspolitiikan ja pankkitoiminnan itsenäisyydestä.

Euron säilyminen edellyttää professoreiden mukaan, että euromaat siirtyvät asteittain yhä laajempaan yhteisvastuuseen toinen toistensa pankeista, veloista ja muista vastuista.

Elleivät tällaiset muutokset maistu, professorit povaavat euron loppua.

– Ennen pitkää joukko euromaita havahtuu kysymään, ovatko eurojäsenyyden perusteet enää ennallaan vai ovatko ne kadonneet, professorit kirjoittavat.

Toki he arvelevat rahaliiton hajoamisen ja euroeron synnyttävän melkoista sotkua.

Mutta elleivät päättäjät keksi keinoja valuvikojen korjaamiseen, neuvovat professorit heitä miettimään jatkokysymystä: miten purkaa euro mahdollisimman vähin vaurioin.

Helsingin yliopiston talousprofessori Vesa Kanniainen esitti oman suosituksensa perjantaina Helsingin Sanomain haastattelussa. Hänen mukaansa Suomen päättäjien pitäisi kiihkottomasti selvittää euroeron mahdollisuus.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?