Solidiumin sijoitusten tuotto 4,8% tammi-kesäkuussa - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Solidiumin sijoitusten tuotto 4,8% tammi-kesäkuussa

Valtio teki 400 miljoonan euron tilin Solidiumin omistuksilla.

13.8.2013 14:49 | Päivitetty 13.8.2013 14:49

Valtion omistajayhtiön Solidiumin sijoitusten tuotto oli 4,8 prosenttia tammi-kesäkuussa. Viimeisten 12 kuukauden aikana sijoitukset tuottivat 13,9 prosenttia, Solidium kertoo puolivuotiskatsauksessaan.

– Suomen talouselämän rakennemuutos jatkuu voimakkaana, ja se näkyy myös Solidiumin salkussa ja sen kehityksessä. Solidiumin omistusten kokonaistuotto oli 13,9 prosenttia tilikaudelta ja osinkotuotto säilyi korkeana yli 5,5 prosentissa. Osinkotuotto on tämänhetkisessä korkoympäristössä hyvä ja odotamme osinkotuottojen hyvän tason jatkuvan myös vuonna 2014, Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen sanoo katsauksessa.

Kuluvan vuoden ensimmäiseltä puoliskolta Solidium sai voitonjakoa salkkuyhtiöiltä 398 miljoonaa euroa. Yhtiö osallistui 47 miljoonalla eurolla kaivosyhtiö Talvivaaran osakeantiin ja kasvatti 39 miljoonan euron osakekaupoilla omistustaan kaivosteknologiayhtiö Outotecista 10 prosenttiin.

Solidiumin osakesalkussa on yksitoista pörssilistattua yhtiötä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana. Yhtiöt ovat Elisa, Kemira, Metso, Outokumpu, Outotec, Rautaruukki, Sampo, Stora Enso, Talvivaaran Kaivososakeyhtiö, TeliaSonera ja Tieto.

Solidiumin osakesijoitusten markkina-arvo tämän päivän hinnoin on noin 7,9 miljardia euroa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?