SRV moninkertaisti tuloksensa Venäjällä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

SRV moninkertaisti tuloksensa – Venäjä veti

Kuvituskuva
Julkaistu: 1.8.2013 9:28, Päivitetty 1.8.2013 9:27

SRV:n tulos moninkertaistui huhti-kesäkuussa. Syynä olivat etenkin yhtiön menestys Venäjällä.

Rakennuskonserni SRV:n tulos oli nousussa tilivuoden toisella neljänneksellä huhti-kesäkuussa. Yhtiö nostaa myös koko vuoden liikevaihto- ja tulosnäkymiään.

– SRV:n tuloskehitys kääntyi toisella neljänneksellä selvästi myönteiseen suuntaan. Keskeisenä tekijänä oli hankkeidemme menestyminen Venäjällä, toteaa toimitusjohtaja Jukka Hienonen tiedotteessa.

– Päätöksemme keskittyä Venäjällä kauppakeskusten kehittämiseen, rakentamiseen ja kaupallistamiseen on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi.

SRV:n tilauskanta kokonaisuudessaan on lähes miljardi euroa, mikä on uusi ennätys yhtiön historiassa.

SRV:n tulos ennen veroja ylsi huhti-kesäkuussa 13,3 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 2,5 miljoonassa eurossa. Osakekohtainen tulos parani 0,04 eurosta 0,35 euroon.

Liikevaihtoa kertyi toisella neljänneksellä 179,4 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 169,7 miljoonassa eurossa. Tästä jäi liikevoittoa 13,7 miljoonaa euroa, kun vertailukauden liiketulos oli 3,1 miljoonaa euroa. Liikevoittoa pönkitti etenkin kansainvälinen toiminta, kotimaassa rakentaminen sujui hiljaisemmissa merkeissä.

SRV nostaa kuluvan vuoden näkymiään. Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan nyt ylittävän 700 miljoonaa euroa ja tuloksen ennen veroja arvioidaan olevan vähintään noin 20 miljoonaa.

Aiemmin koko vuoden liikevaihdon ennakoitiin olevan vähintään edellisen vuoden 641,6 miljoonan euron tasoa. Tuloksen ennen veroja arvioitiin olevan viime vuoden 2,8 miljoonan euron tasoa korkeampi.

Tuoreimmat osastosta