Cargotecin osake kiri huimasti - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Cargotecin osake kiri huimasti

Kuvituskuva
Julkaistu: 18.7.2013 19:53, Päivitetty 18.7.2013 19:49

Lastinkäsittelylaitteita valmistavan Cargotecin osake ponkaisi 11 prosentin kurssinousun Helsingin pörssissä tulosjulkistuksensa jälkeen.

Yhtiön tulos ja liikevaihto heikkenivät huhti-kesäkuussa viime vuoden vastaavaan aikaan nähden.

Kannattavuuskin heikkeni, ja yhtiö muutti koko vuoden näkymiään hieman heikompaan suuntaan. Yhtiö odottaa liikevoittonsa ilman uudelleenjärjestelykuluja olevan tänä vuonna viime vuoden tasoa tai jäävän hieman sen alapuolelle. Yhtiön aiempi ohjeistus oli, että liikevoitto pysyy viime vuoden lukemassa.

Cargotecin osake kuitenkin teki torstaina yhtiön kovimman päivänsisäisen nousun lokakuun 2011 jälkeen.

– Osakkeen reaktiossa on helpotuksen merkkejä, Pohjola Pankin analyytikko Pekka Spolander arvioi uutistoimisto Bloombergille.

Hänen mukaansa tulosvaroitus ei ole koskaan hyvä asia, mutta markkinoilla pelättiin paljon pahempaakin. Tulos poistaa epävarmuutta, Spolander arvioi.

Yhtiön kurssi kävi matalimmillaan tänä vuonna kolme viikkoa sitten. Torstaina osake nousi 11 prosenttia 24,20 euroon.

Tuoreimmat osastosta