YIT:n näkymät muuttuivat nopeasti - sijoittajat kummissaan - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

YIT:n näkymät muuttuivat nopeasti – sijoittajat kummissaan

YIT:n tulosvaroitus tuli vain neljä viikkoa edellisen ohjeistuksen jälkeen. Sijoittajat kuitenkin uskovat, että näkymät yllättivät myös yritysjohdon.

25.6.2013 18:58 | Päivitetty 25.6.2013 18:08

Rakennuskonserni YIT:n tänään antama tulovaroitus yllätti sijoittajat, sillä konserni antoi edellisen tulosohjeistuksensa vain neljä viikkoa aikaisemmin. Taloussanomat kysyi markkinoilta, oliko YIT:n sijoittajaviestinnän laatu yhtä hyvää kuin mihin on totuttu. Olisiko tietoa muuttuneista näkymistä voinut antaa jo ennen viime viikon yhtiökokousta, jossa päätettiin YIT:n jakautumisesta?

Osakesäästäjien keskusliiton toimitusjohtaja Antti Lahtinen sanoo, että tulosvaroitus on aina yllätys, koska lain mukaan näkymien muuttumisesta pitää ilmoittaa välittömästi.

– On mahdotonta arvioida, koska yritysjohto on saanut tiedon Caverionin näkymien muuttumisesta. Vastuu tiedotuksesta on johdolla, mutta tieto liiketoiminnan kehityksestä saapuu omassa aikataulussaan raportoinnin kautta, sanoo Lahtinen.

Antti Lahtinen muistuttaa, että YIT:llä on jakautumisen vuoksi tavallista vaativampi tilanne sijoittajaviestinnässä ja yhtiö on onnistunut siihen nähden hyvin.

Eräs osakeanalyytikko toteaa, että tulosvaroitus koskee käytännössä vain Caverionin toisen neljänneksen tulosta, josta YIT ei ollut aiemmin antanut ohjeistusta. Tästä syystä huono tulos oli jo ennakoitu markkinoilla. Tämä on näkynyt myös painuksissa pysyneessä osakekurssissa.

Analyytikon mielestä YIT:n tulosvaroituksen tiedotusasu on sekavampi kuin tavallisesti, ja siksi tavallinen sijoittaja voi kokea sen hankalaksi. Monimutkaisuus johtuu jakautumisen aiheuttamista viestintävelvoitteista.

YIT:n osake oli illansuussa laskenut 2,3 prosenttia 13,40 euroon Helsingin pörssissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?