Uusi pomo väläytti SAS-kimppaa – Finnair kiistää

Finnairin uusi toimitusjohtaja Pekka Vauramo pitää tanskalaislehti Börsenin haastattelussa mahdollisena, että Finnair ja SAS voisivat fuusioitua. Finnairin mukaan Vauramoa siteerataan lehdessä väärin.

| Päivitetty

Finnairin toimitusjohtaja Pekka Vauramo pitää yhdistymistä lentoyhtiö SAS:n kanssa mahdollisena. Tanskalaislehti Börsenin haastattelussa Vauramo toteaa näkevänsä hyötyjä lentoyhtiöiden sulautumisessa toisiinsa.

– Näen mahdollisuuksia fuusiossa. Suurin  osakkeenomistajamme seuraa tilannetta, Vauramo totesi lehdelle.

Finnairin suurin omistaja on Suomen valtio 55,8 prosentin omistusosuudellaan.

Yhdistymistä on povattu kahteen otteeseen aiemminkin, mutta suunnitelmat ovat pysähtyneet poliitikkojen vastustukseen. Nyt sekä Suomessa, että SAS:n omistajamaissa Ruotsissa ja Tanskassa päättäjät ovat valmiimpia vähentämään omistustaan lentoyhtiöissä. Finnairin ja SAS:n liitto vahvistaisi lentoyhtiöitä kilpailussa norjalaisen Norwegian kanssa.

Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtajan Arja Suomisen mukaan Börsenin uutinen esittää faktat väärässä valossa. Suominen sanoi  puhelimitse uutistoimisto Bloombergille, että Vauramon kommentteja ei ole siteerattu oikeassa asiayhteydessä.

SAS:n tiedottaja Malin Selander puolestaan ilmoitti Bloombergille, ettei SAS kommentoi spekulaatioita lentoyhtiöiden yhdistymisestä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?