Talouden vyönkiristyksistä enemmän haittaa kuin hyötyä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Suomi lisää löylyä, vaikka taju uhkaa lähteä

Kun talouden kaikki keskeiset osat supistuvat, kokonaistuotanto ei voi muuta kuin supistua. Siksi kansalliset säästötalkoot ovat päätön yritys, joka ei voi onnistua ilman taantuman pahenemista. Tätä Suomen hallitus kuitenkin yrittää. Hallitus lyö lisää löylyä, vaikka löylykisa uhkaa viedä tajun.

16.6.2013 6:01 | Päivitetty 14.6.2013 20:11

Suomen hallitus näyttää sinnikkäästi yrittävän likimain mahdotonta taloustemppua, eräänlaista talouden löylykisan päätöntä ennätystä. Ennemmin tässä kisassa lähtee taju kuin syntyy ennätyksiä.

Sama talouden löylykisa on ollut Euroopassa meneillään pari vuotta, mutta tulokset ovat olleet heikkoja. Osa löylyttäjistä on luovuttanut ja alkanut jopa ääneen epäillä kisan mielekkyyttä. Näin on tehnyt esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.

Löylykisassa on kyse kesken taantuman toteutettavista julkisen talouden vyönkiristyksistä. Toistaiseksi tulokset ovat olleet pääosin onnettomia, sillä kiristysten tahattomat haittavaikutukset ovat olleet suurempia kuin tavoitellut hyödyt.

Tarkoitus on kääntää talous pois "Kreikan tieltä" katkaisemalla julkisen talouden velkaantuminen ja saattamalla julkisen talouden menot ja tulot parempaan tasapainoon.

Talouden tasapainoa on tarkoitus kohentaa julkisia menoja leikkaamalla ja tuloja kasvattamalla – niin sanotuilla säästöillä.

Käytännössä Suomen hallitus yrittää säästötoimillaan murtaa niin sanottua säästämisen paradoksia. Yritys voi jäädä yritykseksi, sillä temppu on likimain mahdoton.

Kansantalous eriasia kuin kotitalous

Säästämisen paradoksi on ikivanha talousilmiö ja melkein yhtä vanha sanonta.

Brittiekonomisti John Maynard Keynes teki säästämisen paradoksin käsitteenä tunnetuksi 1930-luvun kirjoituksissaan. Samoista säästämisen ristiriitaisista vaikutuksista oli kirjoittanut toinen brittiajattelija Bernard Mandeville jo 1700-luvun alkupuolella.

Heidän mukaansa säästäväisyys on hyve niin kauan kuin kyse on yksittäisistä kansalaisista tai kotitalouksista. Tärkeää on, ettei liian moni yritä samaan aikaan lisätä säästämistään.

Keynes ja Mandeville oivalsivat säästämisen ja sen muutosten vaikutukset kansantalouden kokonaiskysyntään. He ymmärsivät myös, että kaikki eivät voi samaan aikaan lisätä säästämistään ilman talouden onnettomia haittavaikutuksia.

He oivalsivat myös, että kansantalous toimii eri tavalla kuin kotitalous.

Tätä eurooppalaiset talouspolitiikan päättäjät, kuten Suomen hallitus, eivät näytä oivaltaneen.

Yhden kulutuson toisen tuloa

Suomen pääministeri Jyrki Katainen tai valtiovarainministeri Jutta Urpilainen eivät ehkä ole lukeneet Keynesin tai Mandevillen varhaisia selontekoja säästämisen haasteista.

Ainakaan he eivät usko lukemaansa ennen kuin ovat itse koetelleet varhaisten talousnerojen havaintoja omilla kokeillaan.

Mandeville selosti yli kolme vuosisataa sitten ja Keynes toisti vajaa vuosisata sitten, että liian monen taloustoimijan liian innokas samanaikainen säästäminen koituu kaikkien vahingoksi – ja estää lopulta ketään saavuttamasta tavoittelemiaan säästöjä.

He väänsivät rautalangasta, että yhden rahankäyttö on toisen tuloa.

Jos liian moni panee liian suuren osan tuloistaan säästöön eikä kulutukseen, supistuvat lopulta useimpien tulot – mukaan lukien säästämistä yrittäneiden. Sen jälkeen supistuvat jokseenkin automaattisesti kokonaiskysyntä, investoinnit ja työllisyys.

Siitä alkaa talouden laskusuhdanne, jota kutsutaan vaikeuksien keston ja ankaruuden mukaan taantumaksi tai lamaksi.

Suomen niin kuin useimpien muidenkin EU-maiden talous on pian viisi vuotta potenut kokonaiskysynnän heikotusta tai suoranaista supistumista. Suomi on taantumassa, ja euroalueen kriisimaat ovat lamassa.

Meneillään on osin omatekoinen taantuma.

Velkaantuminenei taitu vaikka piti

Euroopan ja Suomenkin taantuma on mahdollista tulkita merkittäviltä osin omatekoiseksi, sillä taloutta ovat heikentäneet satunnaisten muuttujien lisäksi varta vasten toteutetun talouspolitiikan haittavaikutukset.

Euroopan unionin jäsenmaat ovat komission komennossa ja omatoimisestikin harjoittaneet talouspolitiikkaa, jonka seurauksena kaikki talouden kysynnän lähteet supistuvat samaan aikaan. Näin Eurooppa on törmännyt säästämisen paradoksiin.

Suomalainen säästämisen paradoksi syntyy, kun kotimainen yksityinen kysyntä (kulutus ja investoinnit), ulkomainen kysyntä (nettovienti) ja nyt myös kotimainen julkinen kysyntä (kulutus ja investoinnit) supistuvat samaan aikaan.

Muita kysynnän lähteitä ei kansantaloudessa ole, joten nyt kaikki keskeiset kysynnän lähteet supistuvat samaan aikaan. Tätä on, kun "kaikki" yrittävät samaan aikaan lisätä säästämistään.

Yritys ei onnistu ilman haittavaikutuksia. Niistä ensimmäinen on kokonaiskysynnän supistuminen, josta Suomen taantuma kertoo.

Toinen haittavaikutus on se, että vyönkiristykset heikentävät taloutta enemmän kuin hillitsevät julkisen talouden velkaantumista. Näin velkaantumisen taittamiseksi tarkoitetut toimet kääntyvät tarkoitustaan vastaan ja kasvattavat velkaantumista.

Kaikki talouden osatsupistuvat samaan aikaan

Kotitaloudet ja yksityisyritykset menettivät useimmissa Euroopan maissa vuoden 2008 finanssikriisissä mielenkiintonsa velkaantumiseen, velkavetoiseen kulutukseen ja investointeihin.

Yksityisen talouden velkaantumis-, kulutus- tai investointihalut eivät ole sen koomin palanneet entiselleen. Tämä ilmenee esimerkiksi EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ja euroalueen keskuspankin EKP:n tilastoista.

Euroopan yksityinen talous on kriisin alusta asti lisännyt säästämistään enemmän kuin kasvattanut velkaantumistaan ja kysyntäänsä.

Samaan aikaan muun maailman talouskasvu on ollut heikkoa. Siitäkin Kiinan ja muiden nopeasti kasvavien vientimaiden osuus on ollut ennemmin kasvamaan kuin supistumaan päin.

Useimmille euromaille tämä on merkinnyt ulkomaisen kysynnän heikkenemistä.

Vain Saksan vienti on sujunut ja se on jopa onnistunut kasvattamaan ulkomaankauppansa ylijäämää. Tämä on ollut muilta mailta pois eikä suinkaan apu muun Euroopan talousongelmiin.

Suomen ulkoista tasapainoa kuvaava vaihtotase on painunut alijäämäiseksi. Tämä tarkoittaa, että Suomen ulkomainen kysyntä on heikentynyt ja suomalaisittain tulkiten ulkomaailma on kasvattanut säästämistään.

Kokonaiskysyntä voi pysyä ennallaan tai kasvaa vain, jos joku talouden kysynnän lähteistä kasvattaa omaa kysyntäänsä saman verran tai enemmän kuin muut supistavat omaa kysyntäänsä eli lisäävät säästämistään.

Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut vaan nyt myös julkinen talous kiristää vyötä.

Ei taloushyökkäysvaan oma maali

Pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ovat ilmoittaneet lukuisia kertoja, että vyönkiristyksille ei ole vaihtoehtoa.

Katainen kertoi vyönkiristysten välttämättömyydestä Taloussanomien haastattelussa viime torstaina. Hänen mielestään on kyseenalaista, onko elvyttämiseen ja velkaantumiseen varaa.

Hänen mukaansa valtion historiallisen matala korkotaso ei välttämättä ilmennä velkaantumisvaraa, sillä "valtion menokehysten rikkominen ei ole mahdollista". Muuten talouspolitiikan uskottavuus ja mahdollisesti myös Suomen luottoluokitus ovat vaarassa.

Elvyttäminen ei olisi Kataisen tulkinnan mukaan vain kyseenalaista tai mahdotonta. Se olisi myös turhaa, sillä hänen mukaansa valtion elvyttäminen ei synnytä talouskasvua.

Näillä perusteilla Suomen hallitus valmistelee ja toteuttaa Kataisen kaipaamaa taloushyökkäystä.

Jos viime vuosisadan suurin talousnero, lordi Keynes, tunnisti ja tulkitsi säästämisen paradoksin tarkemmin kuin pääministeri Katainen, ei hallituksen taloushyökkäys ole ensinkään hyökkäys.

Ennemmin kesken taantuman toteen pantavat vyönkiristykset merkitsevät perääntymistä tai omaan maaliin ampumista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?