Kreikka putosi pörssilistalla – riski houkuttaa

Kreikasta tuli ensimmäinen maa, jonka pörssikurssien kehitystä maailmanlaajuisesti seuraava MSCI on pudottanut takaisin kehittyvien maiden joukkoon. Asiantuntijan mukaan tästä voi olla jopa hyötyä Kreikalle.

12.6.2013 13:30 | Päivitetty 12.6.2013 13:30

Päätös ei ole yllättävä, sillä Kreikan asema pörssilistalla on ollut vuoden verran tarkastelussa. Kriisimaan pörssi on sukeltanut 83 prosenttia vuoden 2007 jälkeen, eikä maa ole saanut kansainvälisiltä rahamarkkinoilta lainaa vuoden 2010 jälkeen.

MSCI:n mukaan Kreikka jää useista kehittyneiden markkinoiden kriteereistä. Pörssi on kutistunut liian pieneksi, eivätkä esimerkiksi osakkeiden lainaaminen ja lyhytkauppa ole sujuneet kuten pitäisi.

Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan indeksinmuutos tuskin aiheuttaa suurta lisävahinkoa Kreikalle.

– En usko, että tällä on suurta merkitystä, arvioi Helsingin pörssiä pyörittävän Nasdaq OMX Helsingin toimitusjohtaja Lauri Rosendahl Taloussanomille.

Rosendahl muistuttaa, että MSCI laittoi Kreikan tarkkailuun jo vuosi sitten, minkä lisäksi sijoitusyhtiö Russell Investments pudotti Kreikan kehittyvien markkinoiden joukkoon jo aiemmin. Markkinoilla on siis tiedetty jo pitkään, missä mennään, ja suuri osa kansainvälisistä sijoittajista on jo vetänyt varansa pois Kreikan pörssistä.

Rosendahlin mukaan indeksimuutos johtuu arvopaperimarkkinoiden sääntelystä, johon Kreikka ryhtyi talouskriisin vuoksi.

Wessman: Ehkä jopahyväksi Kreikalle

Nordean pääekonomisti Roger Wessman ennakoi, että indeksimuutos vetää lisää sijoituksia Kreikasta. Tämä johtuu siitä, että osa sijoittajista ei saa laittaa varojaan kuin kehittyville markkinoille. Toisaalta Kreikka voi saada uusia sijoituksia kehittyville markkinoille keskittyvistä rahastoista.

– Ehkä tämä voi olla jopa positiivista Kreikan osakemarkkinoille, Wessman arvioi. Hän perustelee näkemystään sillä, että sijoituksia on jo vedetty paljon pois, minkä lisäksi Kreikan paino kehittyneiden maiden indeksillä on ollut pieni.

Nyt Kreikka voi kerätä uutta huomiota suurempaan riskiin tottuneilta sijoittajilta, Wessman arvioi. Kreikasta ei kuitenkaan ole tulossa kehittyvien markkinoiden pääsijoituskohdetta. Sitä ei mielletä maaksi, jolla houkuteltaisiin sijoittajia nouseville markkinoille.

MSCI nosti Kreikan kehittyneiden maiden joukkoon vuonna 2001 sen jälkeen kun maa oli liittynyt euroon. MSCI arvioi luokituksiaan kerran vuodessa.

Qatar ja Arabiemiraatitsaivat kovemman luokituksen

Kreikan seuraksi kehittyvien markkinoiden joukkoon liittyivät Lähi-idästä Qatar ja Yhdistyneet Arabiemiraatit. Niille luokitusmuutos tarkoitti nousua kovempaan sarjaan niin sanotuilta rajamarkkinoilta (frontier market). Marokko taas pudotettiin pykälä alaspäin kehittyviltä markkinoilta.

Muutokset muistuttavat taloudellisen vallan siirtymisestä lännestä itään, arvioi ekonomisti Thomas Costerg Standard Chartered Bankista talouslehti Wall Street Journalin mukaan.

MSCI:n indekseihin on sidottu sijoituksia noin seitsemän tuhannen miljardin dollarin edestä, uutistoimisto Bloomberg kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?