Freelancesuunnittelija Kristina Isolan suunnittelema kangas on lehden mukaan lähes suora kopio Maria Primatsenkon työstä Rotta matkalla.
Primatsenkon työ on maalattu vuonna 1963. Marimekon kuosi on vuodelta 2007.
HS:n mukaan Isola kertoi Marimekolle kuosinsa pohjana käyttämästään kuvituksesta tiistaina sen jälkeen, kun lehti oli alkanut selvittää asiaa.
– Tieto siitä, että Metsänväki-kuosin pohjana onkin käytetty toisen taiteilijan teosta, on meille suuri järkytys ja syvä pettymys, kertoo Marimekon taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen HS:lle.
Marimekolla on kaupallinen käyttöoikeus Metsänväki-kuosiin. Kuosi on käytössä koristeena muun muassa Finnairin kaukolentokoneessa. Se ei ole tällä hetkellä myynnissä Marimekon valikoimissa.
Tekstiili- ja designyritys on varjellut useita kuosejaan hakemalla niille tavaramerkkisuojan. Yhtiö ei ole hakenut merkkisuojaa Metsänväki-kuosille Euroopan unionin maissa. Tieto selviää Euroopan yhteisön sisämarkkinoiden harmonisointiviraston tavaramerkkitietokannasta.
Kristina Isola on työskennellyt Marimekolle vuosikymmeniä. Hän on Marimekon Unikko-kuosin suunnitelleen Maija Isolan tytär.