Pysyvätkö keskuspankkien raharuiskut hallinnassa?

Japanin keskuspankki lisää raharuiskujensa tehoa päästäkseen maata vaivanneesta deflaatiosta ja saadakseen inflaatiota tilalle. Onnistuuko rahakoe ja pysyykö se hallinnassa, selviää aikanaan. Nyt tiedossa on vain, että liikkeelle lähtee rutosti uunituoretta rahaa – ja se, että aiemmin tällaisia raharuiskuja on ollut perin vaikea sammuttaa.

10.4.2013 6:01 | Päivitetty 9.4.2013 19:35

Japanin keskuspankki BoJ pani finanssimarkkinat ja talouskommentaattorit sekaisin, kun se viime viikolla yllättäen ilmoitti lisäävänsä raharuiskujensa tehoa radikaalisti.

Finanssimarkkinoiden ensireaktio oli riemastunut, onhan tiedossa rutkasti lisää ilmaista rahaa. Moni taloustietäjä yhtyi riemuun kehumalla keskuspankkia urheasta päätöksestä ryhtyä vihdoin tositoimiin talouden elvyttämiseksi.

BoJ aikoo tänä ja ensi vuonna lisätä jenien tarjontaa noin 2 000 miljardin euron arvosta.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita BoJ:n sen paremmin kuin muidenkaan suurten keskuspankkien rahapolitiikan kokeista ja niiden mielekkyydestä.

Yksi epäilijä on ranskalaispankki Societe Generalen sijoitusstrategi Albert Edwards.

Hän esitti vastalauseensa BoJ:n toimille lähettämällä pankin suurille sijoittaja-asiakkaille muistin virkistämiseksi entisen työtoverinsa Dylan Gricen jo pari vuotta sitten kirjoittaman lohduttoman tulevaisuudenkuvan Japanin rahoitusasemasta.

Ensi kerran vuoden 2010 lokakuussa julkaistussa kiistakirjoituksessaan terävätekstinen ja kuvia kumartelematon Grice kuvasi Japanin valtion velkataakan liian suureksi maksettavaksi millään muulla keinolla kuin keskuspankin painokoneella.

Pahaenteisessä mutta tarkassa tekstissään Grice ennusti:

"...Ennen pitkää BoJ päätyy ostamaan suurimman osan tai kaikki Japanin valtion velkakirjat tukiostoilla, jotka se naamioi kvantitatiiviseksi kevennysohjelmaksi ja perustelee deflaation taltuttamisella..."

Viime viikolla Japanin keskuspankki ilmoitti tekevänsä juuri näin. Jos toimien seuraukset ovat edes sinne päin kuin Grice kuvasi, on BoJ vasta käynnistänyt raharuiskunsa.

Viimeksi raharuiskukarkasi maailmalle

Japanin talous on ollut hitaan inflaation tai lievän deflaation sekaisessa taantumassa siitä lähtien, kun yksi taloushistorian suurimmista velka-, kiinteistö- ja osakekuplista puhkesi ja maan ikioma finanssikriisi alkoi 1990-luvun alussa.

BoJ on jo kerran aikaisemmin yrittänyt pakottaa kuluttajahintoja nousuun ja samalla piristää taloutta vauhtiin niin sanotun kvantitatiivisen kevennyksen avulla.

Tämä Japanin ensimmäinen voimakkaaseen rahan tarjonnan lisäämiseen perustunut "raharuiskuelvytys" pumppasi uunituoretta keskuspankkirahaa pankkijärjestelmään vuosina 2002–2006.

Ensimmäisellä yrityksellä raharuiskut eivät taltuttaneet deflaatiota eivätkä piristäneet Japanin taloutta. Keskuspankki voi lisätä rahan tarjontaa pankeille mutta ei määrätä sen määränpäätä.

Niinpä raharuiskut eivät lisänneet rahan tarjontaa Japanin omassa taloudessa. Sen sijaan ne syöttivät kansainvälisten pääomavirtojen välityksellä lisää hullunhalpaa lainarahaa Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan velkakupliin.

Nyt Japanin keskuspankki aikoo uusia saman kokeen muuten pääpiirteissään samoin keinoin mutta vain kovemmalla voimalla.

Inflaatiota vaideflaatiota?

Japanin keskuspankki haluaa, että maan kuluttajahinnat alkavat kohota suunnilleen samaa tahtia kuin muissa läntisissä maissa. Uusi inflaatiotavoite on tasan kaksi prosenttia, kun mittarina on kuluttajahintojen vuosimuutos.

Tai tämä ainakin on virallinen perustelu BoJ:n mittaville uusille kevennystoimille, kuten rahan tarjonnan kaksinkertaistamiselle ja ennestäänkin mittavien velkakirjaostojen nelinkertaistamiselle. 

BoJ:llä on pienen mutta alituisen inflaation ylläpitämisessä sama ajatus kuin vaikkapa euroalueen keskuspankilla EKP:llä ja Yhdysvaltain keskuspankilla Fedillä.

Keskuspankit uskovat, että tavaroiden, palveluiden ja vaikkapa palkkojen hienoinen mutta trendinomainen kohoaminen on omiaan ylläpitämään talouden toimeliaisuutta.

Tämän uskomuksen mukaan kuluttajat tai yritykset eivät suotta viivyttele kulutus- ja investointipäätöksiään, kun hinnat pyrkivät karkaamaan. Miksi lykätä ostopäätöstä, jos hinta on ensi kuussa korkeampi?

Saman uskomuksen mukaan yleinen hintojen lasku on haitallinen talousilmiö, sillä se juuri yllyttää kuluttajia ja yrityksiä lykkäämään rahan käyttöä. Tämä taas johtaa kokonaiskysynnän heikkenemiseen eli talouden taantumaan.

Velkavetoiselle taloudelle inflaatio on periaatteessa suotuisampi ilmiö kuin deflaatio, sillä inflaatio heikentää ja deflaatio vahvistaa rahan arvoa. Niinpä inflaatio supistaa ja deflaatio paisuttaa velkojen arvoa. Siksi keskuspankit pyrkivät ylläpitämään inflaatiota ja välttämään deflaatiota.

Uskoipa BoJ toimiensa inflaatio- ja talousvaikutuksista mitä tahansa, ovat ne kaikin puolin kokeellisia ja lopputulokset tuiki tuntemattomia. Varmaa on vain se, että keskuspankki panee liikkeelle rutosti uutta rahaa ilman tietoa sen vaikutuksista tai lopullisesta määränpäästä.

Valtio tarvitseerahoitusapua

Japanin keskuspankin viralliset perustelut uusille voimatoimilleen voivat olla totta tai tarua niin kuin keskuspankkien julkilausumat yleensä.

Yhtä hyvin BoJ:n todellinen tarkoitus voi olla jenin heikentäminen suhteessa muihin maailman päävaluuttoihin tai yksinkertaisesti ylivelkaisen valtion rahoittaminen. Mutta tällaisia tarkoituksia olisi keskuspankin kiusallista lausua julki.

Siksi tällaisten kiusallisten syiden arvioiminen on jäänyt muiden kuin keskuspankin omien johtajien tehtäväksi.

EKP:n entinen johtokunnan jäsen Lorenzo Bini-Smaghi arvioi talouslehti Financial Timesin julkaisemassa kirjoituksessa, että BoJ:n toimien todellinen tarkoitus voi olla ennemmin valtion rahoittaminen kuin talouden hienosäätö.

Hänen mukaansa Japanin valtiolla voi jo olla kasvavia haasteita rahoittaa velkaansa, ja siksi se tarvitsee keskuspankin apua.

Japanin valtio on kehittyneen maailman ylivoimaisesti velkaisin, Kreikka mukaan luettuna.

Valtiolla on velkaa pian kahden ja puolen vuoden kokonaistuotantoa vastaava määrä. Budjettialijäämä on kymmenen prosentin hujakoilla ja rahoituskuluihin menee suurin piirtein puolet vuotuisista verotuloista, vaikka korot ovat vain vähän yli nolla prosenttia.

Bini-Smaghin mukaan on mahdollista, että Japanin valtio ei enää saa muualta kuin keskuspankista niin runsaasti ja niin edullista rahoitusta kuin se tarvitsee.

Näin Japanin valtio olisi velkataakkansa kanssa nyt suurin piirtein siinä jamassa, jota Dylan Grice kuvasi pari vuotta sitten. Kyse olisi kaikin puolin epävakaasta ja arvaamattomasta jamasta.

Rahariskit samat kuin1970-luvun Israelissa

Parin vuoden takaisessa raportissaan Dylan Grice muistutti, että Japanin valtio ei ole mahdottomine velkamäärineen sentään aivan ainutlaatuisessa jamassa.

Pahaenteisiä verrokkivaltioita ovat hänen mukaansa esimerkiksi 1920-luvun alkuvuosien Weimarin Saksa, 1990-luvun Zimbabwe ja näitä harvemmin muisteltu 1970-luvun Israel.

Saksan surullisen kuuluisa hyperinflaatio kiihtyi pahimmillaan miljardien prosenttien vuosivauhtiin. Samoin Zimbabwen rahatalous tuhoutui käytännössä kokonaan. Israelinkin kuluttajahinnat kohosivat vuosina 1972–1987 noin kymmentuhatkertaisiksi.

Japani ei ole sellaisenaan yksi yhteen minkään verrokkimaan kanssa, mutta suuri yhdistävä tekijä niillä on täsmälleen sama: julkisen talouden velka- ja maksutaakka ylittää kaikki muut maksamisen keinot kuin keskuspankin painokoneen.

Grice arveli, että Japanin rahoitusvaikeudet alkaisivat kasautua sitä mukaa kuin väen ikääntyminen siirtäisi yhä suuremman osan kotitalouksista säästäjistä säästöjen kuluttajiksi ja valtio joutuisi turvautumaan ulkomaiseen rahoitukseen.

Ulkomainen rahoitus tuskin onnistuisi nollaa hipovin koroin, joten jäljellä olisivat poliittisesti äärimmäisen vaikeat talousuudistukset, rahoituskriisi – tai painokone. Viime viikolla BoJ vihjaisi, että vastaus on painokone.

Setelirahoitusarvaamatonta

Omaa valuuttaa myöten itsenäisen valtion oma keskuspankki voi tarvittaessa taata, että valtio pystyy aina maksamaan velkansa eikä se ajaudu vararikkoon. Riittää, että keskuspankki luo uutta rahaa ja ostaa sillä valtion velkakirjoja niin paljon kuin valtion alijäämien ja vanhojen velkojen rahoitus vaativat.

Siksi on aivan turha pelätä, että Japanin valtio tai vaikkapa Yhdysvaltain liittovaltio ajautuisivat velkojensa takia vararikkoon.

Tällaisen niin sanotun setelirahoituksen vaikutukset koko talouteen ja rahan arvoon ovat kuitenkin ennalta arvaamattomia – tai Dylan Gricen kaltaisten varoittajien mukaan vaarallisia tai jopa tuhoisia.

Varoittajien mukaan julkisen talouden alijäämien rahoittaminen keskuspankin keinoin synnyttää ennemmin haitallisia hintavaikutuksia kuin kestävää kohennusta talouden kokonaiskysyntään.

Maailman suuret keskuspankit, Yhdysvaltain Fed, euromaiden EKP, Japanin BoJ ja Britannian BoE, ovat yhteensä kasvattaneet viiden kriisivuoden kuluessa taseitaan noin 6 000 miljardin Yhdysvaltain dollarin verran.

Toistaiseksi rahapolitiikan voimatoimet eivät ole piristäneet taloutta läheskään yhtä paljon kuin ne ovat nostaneet maailman finanssivarallisuuden arvoa. Toimet ovat silti olleet tarpeen deflaation torjumiseksi, sanovat keskuspankkiirit.

Ja samalla perusteella BoJ lisää painetta raharuiskuihin.

Gricen kaltaiset kriitikot muistuttavat, että aivan sama deflaatiopaineita taltuttava tarkoitus oli 1920-luvun alun Saksan keskuspankilla. Ja aivan samoin kuin nyt, painokoneet olivat tieteellisen tarkassa hallinnassa – kunnes eivät enää olleetkaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?