Suosituslasku painaa Elisaa Helsingin pörssissä - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Kypros ei paina Helsingissä – osakkeet nousussa

Kyproksen epävarma tilanne ei painanut Helsingin pörssiä keskiviikkona. Miljoonavaihdon osakkeet nousivat laajana rintamana.

20.3.2013 14:53 | Päivitetty 20.3.2013 14:51

Osakekauppaa käytiin loivasti nousevin kurssein iltapäivällä Helsingin pörssissä. Vaihtokolmoseksi kirinyt Elisa oli selvässä laskussa myyntisuosituksen takia. Suositusnostot saaneet Kemira ja Nordea olivat sen sijaan nousussa.

Euroopassa osakekurssit ovat olleet yllättävänkin selvässä nousussa, vaikka Kyproksen parlamentti hylkäsi eilen kansainvälisen lainapaketin ehtona olleen talletusveron. Parlamentin päätös asettaa epäilyksiä koko pelastuspaketin onnistumiselle. Markkinoilla muistutettiin, että Kyproksen ongelma on kuitenkin pieni koko euroalueen mittakaavassa.

Laaja Stoxx Europe 600 -indeksi oli noussut 0,2 prosenttia kello 14 Suomen aikaa.

Helsingissä pörssin yleisindeksi OMXH oli vahvistunut 0,3 prosenttia. Suurien yritysten kurssikehitystä kuvaava OMXH 25 oli 0,4 prosenttia koholla. Vaihtoa oli kertynyt 136 miljoonaa euroa, josta Nokiaa oli 22 miljoonaa euroa.

Matkapuhelinyhtiön osake oli puoli prosenttia plussalla 2,60 eurossa.

Nokian jälkeen pörssin vaihtokakkosen Elisan osake oli laskenut 1,6 prosenttia. Nordea laski teleoperaattorin osakkeen sijoitussuosituksen tasolle "myy", kun aiempi suositus oli "pidä".

Pankki pitää matkapuhelinoperaattoreiden kilpailutilannetta aiempaa huolestuttavampana. Nordean analyytikot ennakoivat Elisan ensimmäisestä vuosineljänneksestä heikkoa aggressiivisen kampanjoinnin jatkuttua ainakin tammi-helmikuun.

Kilpailija TeliaSoneran osake oli 0,3 prosenttia plussalla. TeliaSonera kertoi tänään aloittavansa yhteistyön videokokouspalveluyhtiö PGi:n kanssa.

Suositusnostotpiristivät

Investointipankki JPMorgan nosti kemianyhtiö Kemiran suosituksen tasolle "ylipainota", kun aiempi suositus osakkeelle oli "neutraali". Suositusnosto nosti osaketta, joka oli kivunnut 3,4 prosenttia.

Toinen investointipankki Exane BNP Paribas nosti puolestaan Nordean suosituksen tasolle "neutraali" aiemmalta "underperform"-tasolta. Nordean osakkeella käytiin kauppaa 0,8 prosentin ylämäessä.

Kuitukankaita ja erikoispapereita valmistava Ahlstrom ja ruotsalainen paperivalmistaja Munksjö ovat toimittaneet Euroopan komissiolle muutosehdotuksen, joka liittyy Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminnan ja Munksjön yhdistymisen kilpailuvaikutuksiin. Uuden ehdotuksen myötä komissio on pidentänyt yritysjärjestelyn käsittelyaikaa toukokuun puoliväliin asti. Ahlstromin osake oli heikennyt hienoiset 0,1 prosenttia.

Lääkeyhtiö Orionin osakkeesta irtosi tänään 1,30 euron osinko ja sijoitusyhtiö Norvestian osakkeesta 0,30 euron osinko. Orionin vaihdetumpi B-osake oli halventunut 6,5 euroa. Norvestian B-osake oli 4,5 euroa eilisen päätöskurssiaan edullisempi.

Viime päivinä laskenut kaivosyhtiö Talvivaara jatkoi luisuaan myös tänään. Talvivaaran osake oli laskenut iltapäivällä 3,1 prosenttia. Viimeisen viikon aikana laskua on kertynyt yli 25 prosenttia. Talvivaaran osakeannin merkintäaika alkoi maanantaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?