Viime viikonloppuna Kyprokselle koottu "pelastuspaketti" ja siitä alkanut sekava soutaminen ja huopaaminen lähetti meille sivustaseuraajille vain kaksi selkeää viestiä.
Kumpikaan niistä ei edistä kriisin ratkaisua rahtusen vertaa eikä kumpikaan koske vain Kyprosta.
Nämä uskomattomat mutta samalla kristallin kirkkaat viestit ovat:
1) Kriisitoimissa ei ole edelleenkään päätä eikä häntää vaan ne ovat yhä sekavampaa sekasotkua ja sähellystä, ja kriisi kaikkea muuta kuin ohi.
2) EU-sopimukset ja -lupaukset eivät ole oikeita lupauksia vaan ne ovat "poliittisia lupauksia", ja ne voivat pettää milloin tahansa.
Nyt tiedossa on esimerkiksi se, että Euroopan unionissa lupaus talletussuojasta on yhtä tyhjän kanssa. Europäättäjillä on tekniset ja henkiset valmiudet murtaa talletussuoja, jos sikseen tulee.
Europäättäjät vaativat Kyprokselta talletussuojan murtamista maan pankeissa, mutta myöhään tiistai-iltana Kyproksen parlamentti äänesti vaatimuksen kumoon. Siitä huolimatta, että samalla saarivaltio menettää vasta saamansa "pelastuspaketin".
Viesti talletusten leikkauksista oli kuitenkin jo lähtenyt liikkeelle eikä se jättänyt tulkinnan varaa: europäättäjien mielestä Kyproksen olisi pitänyt murtaa pientenkin pankkisäästöjen talletussuoja.
Ei olisi ihme, jos talletuspako alkaisi uudestaan muissakin kriisimaista kuin Kyproksessa. Saarivaltio tuskin säästyy rahapaolta, kun pankit taas avautuvat.
Miksi säästellärahanpesijöitä?
Kyprokselle viime viikonloppuna koottu "pelastuspaketti" sisälsi pankkien talletuksia koskevan leikkauksen, joka ensi kertaa murtaisi tallettajille kaikissa EU-maissa annetun lupauksen 100 000 euron talletussuojasta.
Kyproksen valtion, muiden eurovaltioiden sekä EU-komission, euromaiden keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n sopima ilmaus on "kertaluonteinen vakausmaksu" tai "vakausvero".
Virallisesti kyse ei olisikaan ollut talletusten leikkauksesta tai varsinkaan talletussuojan pettämisestä. Mutta juuri niistä olisi käytännössä ollut kysymys, jos talletusten leikkaukset olisivat koskeneet kaikkia talletuksia niin kuin päättäjät ensi alkuun ilmoittivat.
Pientenkin talletusten leikkaukset olisivat taas olleet uusi mielivaltainen äkkikäännös velkojien etuoikeusasemassa ja siinä, palaako pankkien tappioissa ja niiden kattamisessa suurten riskisijoittajien vai tavallisen kansan rahaa.
Viikonlopun "pelastuspaketin" perusteella europäättäjät murtavat mieluummin talletussuojan ja leikkaavat tavallisen kansan talletuksia kuin rasittavat pankkien riskirahoittajia niin raskaasti kuin riskien perusteella pitäisi.
Kyproksen pankeissa nuo europäättäjien suosimat riskirahoittajat sattuvat olemaan pääosin venäläisiä liikemiehiä sekä todennäköisiä veropakolaisia ja rahanpesijöitä.
Päättäjät olivat toisin sanoen valmiit vaikka murtamaan talletussuojan säästelläkseen todennäköisiä rahanpesijöitä tappioilta.
Soutamista jahuopaamista
Europäättäjät ryhtyivät sunnuntain ja maanantain kuluessa itsekin arvostelemaan omaa päätöstään talletussuojan murtamisesta ja kinastelemaan siitä, kenen tuo kyseenalainen päähänpisto oikeastaan olikaan.
Viimeistään tiistaihin mennessä päättäjien kinastelusta ja ristiriitaisista lausunnoista oli tullut vaikutelma, että lauantain vastaisena yönä yksimielisesti syntynyt päätös oli syntynyt kuin itsestään ilman, että kukaan päätöksentekoon osallistunut olisi oikeastaan halunnut.
Esimerkiksi Suomea neuvotteluissa edustanut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen oli lausuntojensa perusteella ensin tyytyväinen siitä, että pankkien tallettajat pannaan tilille.
Myöhemmin ministeri Urpilainen ja muut euromaiden talousministerit muuttivat mieltään ja päättivät, että kaikkia tallettajia ei tarvitsekaan panna tilille. Euroministerien uuden linjauksen mukaan pieniä talletuksia pitäisikin suojella.
Ellei tämä ole soutamista ja huopaamista, ei sitten mikään.
U-käännöstäydessä vauhdissa
Europäättäjien oma ja muiden syyllisten etsijöiden huutoäänestys osoitti välillä Suomen ja välillä Kyproksen oman vastavalitun presidentin Nikos Anastasiadesin suuntaan.
Presidentti Anastasiades on virkaanastumispuheestaan lähtien useita kertoja luvannut yleisölle, että talletuksiin ei kosketa, vaikka mikä olisi. Ja juuri samasta lupauksesta on talletussuojassakin kysymys.
Tuo lupaus lensi viikonloppuna roskiin. Näin kävi siitä riippumatta, kenen syytä tuo vikatikki oli. Sekään ei muuta asiaa, että päätöksen peruivat ensin europäättäjät ja myöhemmin tyrmäsi Kyproksen parlamentti.
Tämä europäättäjien täydessä vauhdissa tekemä U-käännös selittynee sillä, että kansan raivostuminen ja tuhoisan talletuspaon uhka valkenivat päättäjille ilmeisesti aitona yllätyksenä.
Tämä likimain täydellinen irtautuminen arkitodellisuudesta tuskin vahvistaa luottamusta europäättäjiin ja heidän kriisitoimiinsa. Tuskin tämä tapahtumasarja vahvistaa sen enempää yleisön luottamusta pankkeihin tai ehkä euroonkaan.
Poliittistataktikointia
Muuttuipa Kyproksen "pelastuspaketti" vielä mihin muotoon tahansa, ja vaikka pienimmät talletukset lopulta säästyisivät leikkauksilta, eivät europäättäjät saa viime viikonlopun vikatikkejään mitenkään enää pois päiviltä.
Toki kehnoiksi osoittautuneet päätökset on mahdollista kumota uusilla, mutta niitä ei ole mahdollista hävittää kansalaisten tai vapaasti sijoituskohteensa valitsevien rahoittajienkaan muistista.
Viimeistään viime viikonlopun jälkeen pitäisi joka ikiselle lukutaitoiselle Euroopan unionin kansalaiselle olla selvää, että EU-maiden sopimukset ja lupaukset eivät ole oikeita lupauksia, joihin voi luottaa, vaan ne ovat "poliittisia lupauksia", joihin ei voi luottaa.
Jos talletussuojasta annettu lupaus voi pettää edes Kyproksella, voi se pettää missä tahansa muussakin jäsenmaassa. Ja jos talletussuoja voi murtua, tuskin muutkaan "poliittiset lupaukset" ovat sen luotettavampia.
Kysymys on kulloinkin päättäjiä vastassa olevista vaihtoehdoista ja siitä, mikä on päättäjien taktikoinnissa pienimmän poliittisen riskin valinta. Ratkaisuja ohjaavat seuraavat vaalit ja niihin liittyvä taktikointi, eivät kansalaisille aiemmin annetut lupaukset.
Pankkitappiotriskirahoittajille
Kyproksen pientallettajien säikäyttäminen oli omituinen vikatikki ja täysin turhaa. Se oli luultavasti tärkein yksittäinen syy parlamentin kapinapäätökseen – ja mahdollisesti kriisin uuteen kärjistymiseen.
Se on oikein ja rahoitusmarkkinoiden pelisääntöjen mukaista, että pankkien tappioita kattavat niiden riskirahoittajat eivätkä veronmaksajat – eivätkä varsinkaan muiden maiden veronmaksajat.
Mutta tappioiden kattamiseen rahoittajilta tarvittava rahasumma – päättäjien omituisella koodikielellä niin sanottu sijoittajavastuu – olisi pitänyt alun perinkin pidättää talletussuojan ylittävistä talletuksista ja muista riskisijoituksista.
Toki pankkien ulkomaiset suursijoittajat, kuten venäläiset miljardöörit ja rahanpesijät, olisivat närkästyneet sitä enemmän mitä suurempia tappioita he olisivat kärsineet.
Mutta riskisijoittajille tappiot olisivat kuuluneet ilman eri tyyppisten rahoittajien velkojan aseman mielivaltaisia muutoksia, jollaisia europäättäjät ovat kriisitoimissa soveltaneet ja nytkin yrittivät.
Ero aiempiin kriisitoimiin oli nyt se, että päättäjät aikoivat ensi kerran muutella velkojien keskinäistä etuoikeusasemaa murtamalla talletussuojan.
Liiat lupauksetjäävät pitämättä
Kyproksen vikatikistä ja talletussuojan murtoyrityksestä voi koitua myös tahatonta hyötyä. Se tuskin jää vain läheltä piti -tapaukseksi, vaan muistuttaa, että poliittiset päättäjät ovat valmiit pettämään lupauksiaan, jos katsovat tarpeelliseksi.
Tilaisuuksia todennäköisesti tarjoutuu Kyproksen jälkeenkin, sillä poliittiset päättäjät ovat niin meillä kuin muuallakin jo vuosikymmenten ajan kilpailleet äänestäjien suosiosta toinen toistaan suurempia lupauksia jakelemalla.
Liian suuret lupaukset ennen pitkää pettävät tavalla tai toisella. Nyt tältä on entistäkin vaikeampi sulkea silmiään.
Mitä tapahtuu – tai oli hilkulla tapahtua – Kyproksen talletuksille, on ennen pitää edessä muissakin EU-maissa eikä ainoastaan kriisimaissa. Liian suuria lupauksia on annettu kaikissa länsimaissa Suomi mukaan luettuna.
Tämä selviää, kun tarkastellaan rinta rinnan julkisen talouden tuloja, menoja ja päälle lisätään tulevaisuudessa lankeavat lakisääteiset mutta katteettomat lupaukset, kuten kattamattomat eläke-, sosiaali- ja terveydenhoitovastuut. Ne muodostavat likipitäen mahdottoman epäyhtälön.
Ehkä meillä ei petä ensin talletussuoja niin kuin Kyproksella oli pettää. Mutta eläke- ja terveydenhoitolupaukset ovat aivan samanlaisia "poliittisia lupauksia". Jos ne ovat liian suuria pidettäviksi, ne pettävät. Olipa kyse Kyproksesta tai Suomesta.
Se jää päättäjien harkinnan varaan, kuka kärsii eniten ja kuka pääsee vähimmällä, kun lupaukset pettävät. Olipa kyse Kyproksesta tai Suomesta.
Analyysi
Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva
