EU-komissio paheksuu kriittistä talouskeskustelua - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Komissaarin uudet vaatteet – onko niitä?

EU-komissio on omilla toimillaan myöntänyt talouspolitiikkansa virheitä ja haittavaikutuksia. Silti talouskomissaari Olli Rehnin mielestä virheistä ei sovi keskustella julkisesti, ettei "luottamus" vain vaarannu. Sadussa keisari ylpeili uusilla vaatteillaan vaikka oli kelteisillään – minkälaista kangasta ovatkaan komissaarin uudet vaatteet?

3.3.2013 6:01 | Päivitetty 1.3.2013 19:00

EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn on herättänyt laajaa ja pääosin epäuskoista hämmennystä taannoisella paimenkirjeellään, jossa hän jyrkästi mutta huterin perustein paheksuu komission talouslinjauksista käytyä keskustelua.

Talouskomissaari arvostelee esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tutkijoita, jotka ovat laitoksen pääekonomistia Olivier Blanchardia myöten kyseenalaistaneet kesken taantuman toteen pantujen talouden vyönkiristysten mielekkyyden.

Muun muassa IMF:n pääjohtajalle Christine Lagardelle osoittamassaan kirjeessä Rehn moittii IMF:n ekonomisteja hyödyttömästä ja heikkolaatuisesta tutkimustyöstä ja siitä, että nämä ovat vaarantaneet vaivoin aikaan saatua "luottamusta" ja osallistuneet haitalliseen talouskeskusteluun.

Rehnin oma puheenvuoro ei kuitenkaan kestä taloustieteellistä tarkastelua eikä anna hääviä kuvaa komission keskustelukulttuurista.

Esimerkiksi Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen johtaja, professori Pertti Haaparanta, luonnehtii kommentissaan Rehnin purkausta perusteluineen alkeelliseksi.

Virheitä helpompijatkaa kuin myöntää

IMF:n ekonomistit eivät ole kyseenalaistaneet tutkimustuloksillaan vain komission talouslinjauksia, vaan he ovat osoittaneet samoja puutteita IMF:n omistakin aiemmista tulkinnoista.

Haitalliseksi osoittautunutta talouspolitiikkaa ovat ajaneet komissio ja IMF rinta rinnan eikä suinkaan komissio yksin.

Tutkimusjulkaisuillaan IMF on kuitenkin käytännössä myöntänyt omia virheitään ja osoittanut valmiutensa käydä niistä julkista keskustelua.

Tällainen avoimuus ja itsetutkiskelu näyttää olevan komission mielestä sopimatonta.

Ilmeisesti talouspolitiikan virheet ties kuinka vahingollisine haittavaikutuksineen eivät ole komission mielestä ongelma niin kauan kuin niistä ei käydä julkista tai varsinkaan kriittistä keskustelua.

Ilmeisesti komissiossa virheitä on helpompi jatkaa kuin myöntää.

Kiista vyönkiristystentalousvaikutuksista

Talouskeskustelun ytimessä on kysymys talouspolitiikan vyönkiristysten, kuten veronkorotusten ja julkisen talouden menoleikkausten, vaikutuksista kansantalouden kokonaistuotantoon.

Suomeksi sanottuna kyse on siitä, ovatko parin viime vuoden aikana toteutetut talouden vyönkiristykset vahvistaneet taloutta niin kuin alun perin oli tarkoitus ja komissio näyttää yhä uskovan vai ovatko ne päinvastoin heikentäneet taloutta.

Keskusteluun on sekaantunut roppakaupalla moraalikäsityksiä, aatteita ja tunteita. Kiihkottomaankin tarkasteluun syntyy vivahde-eroja, sillä talouspolitiikan vaikutukset vaihtelevat eri olosuhteissa.

Yhden mielestä julkisen talouden alijäämät ovat olosuhteista ja todellisista talousvaikutuksista riippumatta syntiä ja johtavat "Kreikan tielle". Toisen mielestä ne ovat järkevä keino pehmentää taantuman ja velkakriisin haittavaikutuksia.

EU-maat ryhtyivät komission komennossa torjumaan "Kreikan tielle" joutumista ja kitkemään "taloussyntiä" pian Kreikka-kriisin kärjistyttyä vuoden 2010 keväällä.

Taloussanomat kertoi ensimmäisen kerran pian vyönkiristysjulistusten jälkeen, että iso joukko riippumattomia talouden tarkkailijoita varoitti tuoreeltaan ennenaikaisten vyönkiristysten haittavaikutuksista.

Sittemmin talouden tapahtumat ovat perusteellisesti osoittaneet, että varoittajat olivat oikeassa ja vyönkiristyksiä komentanut komissio väärässä.

Omatekoiseentaantumaan

Talouden vahvistamiseksi tarkoitetut vyönkiristykset ja muut julkisen talouden tasapainottamiseksi tarkoitetut toimet ovat parin viime vuoden kuluessa pääosin epäonnistuneet. Ne ovat joko jääneet vailla tavoiteltuja vaikutuksia tai kääntyneet tarkoitustaan vastaan.

Useimpien EU-maiden talous oli vuoden 2009 talouskriisin jäljiltä vielä taantumassa tai vasta heiveröisen toipumisen alussa, kun Saksan ja Suomenkin vaatimat talouden "kurinpalautukset" alkoivat.

Yksityinen talous oli finanssi- ja talouskriisin jäljiltä likimain shokkitilassa ja pyrki kaikin keinoin maksamaan vanhoja velkojaan ja lisäämään säästöjään. Vienti ei vetänyt, koska muukin maailma oli juuri kärsinyt pahimmasta taantumasta vuosikymmeniin.

Kun noissa oloissa alkoivat julkisenkin talouden vyönkiristykset, ei kokonaistuotanto voinut muuta kuin kärsiä. Ensin edellisestä taantumasta toipuminen jäi heikommaksi kuin muuten olisi ollut asian laita ja nyt talous uupuu jo uuteen taantumaan.

Omatekoinen taantuma on onneton takaisku Euroopan ja Suomenkin taloudelle mutta se ei ole yllätys. Tuskin se on aito yllätys edes komissaari Rehnille. Häntä vain harmittaa, että nolo seikka on yleinen puheenaihe.

Entistä enemmänvelkaa ja alijäämää

Komissiolla on hallussaan todennäköisesti maailman kattavimmat ja kaikin puolin perusteellisimmat tiedot siitä, missä jamassa kunkin EU-maan ja koko unionin tai sen puoleen euroalueen talous kulloinkin on.

Siksi komissiolla niin kuin epäilemättä myös talouskomissaari Rehnillä on seikkaperäisesti tiedossaan, että kriisimaiden ja useimpien muidenkin EU-maiden talous on nyt heikompi kuin vyönkiristyksiä aloitellessa oli tarkoitus.

Sen sijaan komissiolla näyttää olevan vaikeuksia erottaa talouden tapahtumien ja muutosten sekä harjoitetun talouspolitiikan keskinäisiä vaikutuksia sekä syitä ja seurauksia.

Rehn esittää kirjeessään, että velka- ja talouskriisi ovat perua jäsenmaiden liiallisista alijäämistä, ja että korjaustoimet julkisen talouden tasapainottamiseksi ovat alkaneet kohentaa "luottamusta" ja talouden kuntoa.

Siitä hän ei kirjoita sanaakaan, että EU-valtioilla on nyt verrattomasti runsaammin alijäämää kuin piti ja enemmän velkaa kuin runsaat kaksi vuotta sitten, kun alijäämiä ja velkoja ryhdyttiin komission komennossa taltuttamaan.

Paniikkipolitiikkaoli suuri vikatikki

Talouden "tasapainotoimien" ja talouden todellisten tasapainohäiriöiden käänteisen yhteyden – ja samalla harjoitetun talouspolitiikan epäonnistumisen – osoittavat varsin yksiselitteisesti esimerkiksi talousprofessori Paul De Grauwe ja taloustutkija Yuemei Ji tutkimuksissaan.

London School of Economicsissa kansainvälistä taloutta opettava De Grauwe on eurotalouden kiistattomia asiantuntijoita ja riippumaton komission "virallisesta totuudesta".

De Grauwe ja Ji ovat osoittaneet, että julkinen talous ja kansantalous ovat heikentyneet eniten niissä jäsenmaissa, joilta komissio ja muut jäsenmaat ovat vaatineet ankarimpia vyönkiristyksiä.

Velkaisuuden tunnusluvut ovat heikentyneet eniten siellä, missä niitä ryhdyttiin päättäväisimmin kohentamaan.

Korkomarkkinoiden rauhoittuminen ja "luottamuksen" koheneminen on De Grauwen ja Jin mukaan yksinomaan euromaiden keskuspankin EKP:n tukilupausten ansiota.

Vyönkiristykset ovat sen sijaan heikentäneet eivätkä suinkaan kohentaneet "luottamusta". Komissaari Rehn esittää asian päinvastoin, mutta on De Grauwen ja Jin tutkimushavaintojen perusteella väärässä.

Johtopäätös on ehkä komissaarin mielestä haitallinen (not helpful) mutta selkeä: paniikkipolitiikka on ollut jättiläismäinen vikatikki.

Tavoitteet lipsuvatyhä kauemmas

Kriisiaikaisen talouspolitiikan tehottomuus tai suoranainen epäonnistuminen on käytännössä käynyt ilmi komission omistakin talousennusteista ja -suosituksista. Taloustavoitteiden lipsuminen ei ole salaisuus, vaan tilastollinen tosiseikka.

Komission parin viime vuoden talousennusteita ja kriisimaille asetettuja vaatimuksia sekä muille jäsenmaille määrättyjä suosituksia tarkastelemalla ilmenee, että juuri mitkään taloustavoitteet eivät ole täyttyneet vaan päinvastoin karanneet.

Viimeksi tavoitteiden karkaaminen näkyi tuorein luvuin komission viime viikolla julkaisemissa ennusteissa.

Komissio saattoi ajan tasalle ennusteitaan esimerkiksi jäsenmaiden tämän vuoden alijäämistä. Useiden jäsenmaiden alijäämä näyttää retkahtavan jopa useiden prosenttiyksiköiden verran suuremmaksi kuin viime toukokuun ennusteet povasivat. 

Samaan tapaan muidenkin keskeisten talousmittareiden koheneminen ja talouden toipuminen ovat lykkäytyneet ennuste ennusteelta kauemmas tulevaisuuteen.

Samaan aikaan talousennusteiden korjausten kanssa komissio on sallinut kriisimaille talouden tasapaino-ohjelmien helpotuksia. Ehkä talouspolitiikan ohjauksessa näkyy merkkejä järjenkäytöstä ja tosiasioihin mukautumisesta.

Vaikka näin olisi, ei se estänyt talouskomissaari Rehniä kirjoittamasta paimenkirjettään.

Satu keisarinuusista vaatteista

Tanskassa 1800-luvulla elänyt Hans Christian Andersen ei ollut ekonomisti eikä talouspolitiikan päättäjä vaan satusetä.

Tiettävästi Andersen ei kirjoittanut ainuttakaan satua talouskomissaareista, mutta talouskomissaarin paimenkirje palauttaa mieleen hänen satunsa "Keisarin uudet vaatteet".

Satu ilkkuu eliitin turhamaiselle keikailulle, hännystelijöiden myötäilylle ja kansan hyväuskoisuudelle. Omalla tavallaan satu on myös armoton isku mielipidemuokkausta ja suoranaista propagandaa vastaan.

Sadun keisari käyttää kaiken tarmonsa ja varansa vaatteilla koreiluun, ja kaipaa ylleen aina vain hienompia hepeneitä. Hännystelijöiden ja kansankin on oman etunsa nimissä parasta ylistää keisarinsa kerska-asuja.

Keisarin koreilunhimo tarjoaa tilaisuuden kahdelle kekseliäälle kangaskelmille.

Valevaatturit onnistuvat kauppaamaan keisarille uudet vaatteet, joiden he väittävät olevan maailman hienointa ja ihmeellisintä kangasta. Kankaassa on muka taika: sen näkevät vain älykkäät henkilöt, mutta tyhmät ja virkaansa kelvottomat eivät sitä näe.

Oikeasti kangasta ei ole lainkaan, ja keisari ostaa kallista tyhjää.

Aikansa petos menee täydestä: keisari keikailee kelteisillään, mutta kukaan ei uskalla muuta kuin ihastella ja ylistää upeita uusia vaatteita. Keisaria myöten kaikki pelkäävät muiden näkevän kankaan eivätkä uskalla tunnustaa omaa tyhmyyttään.

Lopulta juonitteluun liian kokematon pikkupoika kuuluttaa tosiasian julki: keisarillahan ei ole ensinkään vaatteita, ja pian kaikki kansa kuuluttaa keisarin keikailevan kelteisillään.

Viimeksi keisarikin tajuaa menneensä nolosti halpaan, mutta hänestä on kuitenkin parasta olla myöntämättä tosiasioita:

"Keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli: Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti. Ja hän ojentui entistä ylpeämmäksi ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään."

Sen pituinen se.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?