Italian vaalit pettymys eurokraateille ja markkinoille - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Kostaako EKP Italian "väärän" vaalituloksen?

Italian kansa on juuri äänestänyt väärin maansa parlamenttivaaleissa, jos markkinoiden ensireaktiot asiasta mitään kertovat. Samaa mieltä lienevät EU:n talouspäättäjät. Eurooppalainen demokratia sen sijaan sai vaihteeksi välierävoiton – jota kestää, kunnes EKP ja markkinat taas kiristävät Italiaan mieleisensä hallituksen.

27.2.2013 6:01 | Päivitetty 26.2.2013 19:39

Italian sunnuntaiset parlamenttivaalit menivät pahanpäiväisesti pieleen, jos vaalituloksia arvioi pelkästään alkuviikon markkinatapahtumien ja -kommenttien perusteella.

Italian valtion markkinakorot ovat vaalien jälkeen nousseet voimakkaasti, kun vaalituloksesta ja maan poliittisesta pattitilanteesta huolestuneet suurpankit ja muut korkosijoittajat ovat kotiuttaneet kuuden viime kuukauden kuluessa kertyneitä voittojaan minkä ovat velkakirjamyynneillään irti saaneet.

Myyntimääräysten taustalla lienee ainakin yksi hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen päättelyketju: vaalitulos johtaa joltisenkin varmasti poliittiseen pattitilanteeseen, ja melkein yhtä varmasti se vaarantaa EKP:n taustatuen.

Varsinkaan velkavivun avulla omia veikkauksiaan voimistaneet sijoittajat tuskin uskaltavat kovin kauan pitää sijoituksiaan Italiassa sen jälkeen, kun muut sijoittajat jo täyttä päätä tyhjentävät omia salkkujaan. Myyntipaine lisää myyntipainetta.

Samalla myyntipainetta kasvattaa pelko, että EKP on tyytymätön vaalitulokseen eikä ehkä olekaan enää valmis jopa rajoittamattomiin tukiostoihin niin kuin puoli vuotta sitten tuli luvanneeksi.

Moni sijoittaja näyttää päätelleen, että parempi kaikota karkuun kuin katua. Jos muut myyvät velkakirjansa ja niiden markkinakorot nousevat, tietää viivyttely tappioita.

Silti Italian vaalit sujuivat niin kuin vaalien kuuluu demokratiassa sujua, se ei sentään vielä kuulu markkinavoimille eikä sen pitäisi kuulua eurokraateille. Se on vielä epäselvää, kuinka kauan tämä sopii EKP:lle.

Uudet vaalitaikaisintaan kesällä

Poliittisen pattitilanteen pelko johtuu siitä, että vaalien kolme suurinta puoluetta saivat harvinaisen tasaisen kannatuksen, mutta eivät ole yksimielisiä juuri mistään. Ne joko eivät saa aikaan minkäänlaista hallitusta tai tekevät sen väkisin, mutta eivät silti saa kinastelultaan hallitustyötä kunnolla käyntiin.

Ja jos jonkinlainen hallituskokoonpano lopulta löytyy, voi sen olla hyvin vaikea löytää yhteistä säveltä juuri muusta kuin kriisiaikaisten talousuudistusten ja vyönkiristysten viivyttelystä tai jopa niiden perumisesta.

Keskustelu ennenaikaisten vaalien todennäköisyydestä alkoi ainakin Euroopan rahakeskuksissa heti vaalitulosten varmistuttua. Tosin sekään ei ole kovin pikainen patenttiratkaisu.

Ennenaikaisten parlamenttivaalien määrääminen kuuluu Italiassa presidentin tehtäviin, mutta maan vaalilait estävät presidenttiä määräämästä uusia vaaleja alle puoli vuotta ennen presidentin oman virkakauden päättymistä.

Italian nykyinen presidentti on virassaan enää toukokuuhun asti eli alle puoli vuotta, joten hän ei voi määrätä uusia vaaleja, vaan ensin maahan on valittava uusi presidentti. Parlamenttivaalit uusitaan toisin sanoen aikaisintaan ensi kesänä.

Siihen asti Italian hallinto voi mennä minkälaiseen sotkuun ja sekasortoon tahansa.

Sekasortoinen hallinto tarkoittaa kuitenkin Italiassa ennemmin perinteiden vaalimista kuin vaalien epäonnistumista. Demokratiassa äänestäjillä on täysi oikeus valita parlamenttiinsa keitä haluavat, olivatpa markkinat asiasta mitä mieltä tahansa.

Toki markkinavoimilla on ainakin toistaiseksi yhtäläinen oikeus vetää rahansa pois sotkusta heti, kun siltä tuntuu. Korkojen nousu on sen jälkeen Italian ja italialaisten päänsärky. Tai olisi, jos Italia olisi normaali itsenäinen valtio eikä eurovaltio.

Nyt korkojen kohoaminen on Italian ja italialaisten oma päänsärky, jos EKP ja muut EU:n talousviranomaiset näin päättävät.

Maailman itsenäisinkeskuspankki

Korkojen nousut ja laskut ovat EKP:n käsissä kuin keppiä ja porkkanaa, joiden avulla se voi ohjata yksittäistenkin euromaiden taloudenpitoa ja hallintoa mieleiseensä suuntaan.

Kaikkia hallinnonaloja myöten aidosti suvereenissa valtiossa keskuspankin ja parlamentin nokkimisjärjestys on yleensä päivän selvä. Tiukan paikan tullen keskuspankki tekee niin kuin lakeja säätävä parlamentti käskee.

Euroalueella on toisin. Kaikkien euromaiden yhteinen EKP on maailman itsenäisin keskuspankki, jonka toimiin ei ole yhdenkään euromaan parlamentilla tai hallituksella nokan koputtamista.

EKP onkin velkakriisin kuluessa siekailematta sekaantunut eurovaltioiden sisäisiin asioihin esimerkiksi antamalla ohjeita ja asettamalla ehtoja talouspolitiikan linjauksille.

EKP:llä on käytettävissään pelkkiä puheenparsia voimakkaampia keinoja eurovaltioiden "paimentamiseen". Se voi säätää rahoitusoloja keveämmiksi tai kireämmiksi ja näin antaa korkoporkkanaa tai -keppiä.

Italia on nyt saanut puolisen vuotta korkoporkkanaa. Seuraavaksi lienee luvassa keppiä.

Korkokriisillä eroonpääministeristä

Epävirallisen ja epäilemättä myös vääräoppisen tulkinnan mukaan juuri EKP savusti Italian monivuotisen pääministerin Silvio Berlusconin jättämään paikkansa vuoden 2011 korkokriisin päätteeksi.

Pääministerinä Berlusconi vitkasteli EKP:n ja EU-komission "suosittelemien" talousuudistusten toteuttamista.

EKP oli tyytymätön, kiristi rahahanoja ja antoi korkojen kohota kohti paniikkilukemia, jotka olisivat puolestaan suistaneet saapasvaltion rahoituskriisiin. EKP ei suoraan aiheuttanut Italian valtion markkinakorkojen nousua, mutta epäsuorasti se vahvisti nousua eikä tehnyt mitään nousun estämiseksi.

EKP:llä oli vuoden 2011 kesällä käytettävissään kriisivaltioiden velkakirjojen tukiosto-ohjelma, jota se ei kuitenkaan soveltanut Italiassa ennen kuin Berlusconi oli eronnut ja tilalle oli astunut entinen EU-komissaari ja EKP:n luottamusta nauttiva teknokraattipääministeri Mario Monti.

Kaksi kertaakorkoporkkanaa

Pian Montin aloitettua ja esiteltyä talouden uudistusohjelmansa EKP ryhtyi palkitsemaan Italiaa korkoporkkanalla. EKP painoi Italian korot jyrkkään laskuun toteuttamalla muutaman kuukauden kuluessa yhteensä yli sadan miljardin euron nimellisarvoiset velkakirjojen tukiostot.

Toisen kerran EKP antoi tuntuvaa taustatukea Montin johtamalle virkamieshallitukselle ja talouden vyönkiristyksille viime heinäkuun lopulta lähtien lupaamalla tarvittaessa ryhtyä jopa rajoittamattomiin velkakirjojen tukiostoihin elleivät korot muuten tokene laskuun.

Korot laskivatkin voimakkaasti ja Italia näytti Espanjan tavoin päässeen pälkähästä. Tai näytti viime viikonloppuun asti – kunnes italialaiset menivät omin luvin äänestämään väärin.

Lavakoomikostaprotestipoliitikoksi

Ainakaan tiistain illansuuhun mennessä EKP tai sen johtajat eivät olleet mitenkään kommentoineet Italian vaalitulosta tai sen vaikutusta mahdollisiin EKP:n tukitoimiin. Suoria vaalikommentteja lienee turha siltä suunnalta odottaakaan.

Keskuspankin teot ja tekemättä jättämiset ovat yleensä tärkeämpiä kuin puheenparret, niin myös vaalien jälkeen.

Korkomuutosten ja muiden markkinamittareiden perusteella moni markkinatoimija näyttää odottavan EKP:ltä kylmäkiskoista vaalivastaanottoa.

Toistaiseksi EKP ei ole tehnyt muuta kuin seurannut sivusta markkinoiden hermoilua ja korkojen kohoamista. Se ei ole aktiivisesti osallistunut korkojen kohottamiseen mutta eipä ole tehnyt mitään nousun estämiseksikään.

Näin EKP voi passiivisella myötävaikutuksellaan sallia Italian korkojen nousta juuri niin korkealle kuin ne ovat noustakseen ja on EKP:n mielestä tarkoituksenmukaista.

Vaalien kolmen suurimman puolueen johtajista ainoastaan lavakoomikosta protestipoliitikoksi vastikään ryhtynyt Beppe Grillo on ilmoittanut vastustavansa kaiken muun mahdollisen lisäksi esimerkiksi valtion velkojen maksamista.

Jopa Berlusconi käsittänee, että Italian ylivelkaisen valtion on jotenkin selvittävä velkojensa maksamisesta. Hän ymmärtänee senkin, että korkeat korot tekevät velkojen hoitamisesta tuskaa ja voivat pakottaa äänestäjiä ärsyttäviin leikkauksiin.

Korkokeppi tepsinee kaikkiin muihin puoluejohtajiin kuin ehkä Grilloon. Ja hän tuskin aivan ensimmäisenä ryhtyy tunnustelemaan hallituksen kokoamista.

Montille vaalienselkein selkäsauna

Playboy-liikemies Silvio Berlusconin johtama keskustaoikeisto ja hänen monivuotisen arkkikilpailijansa Pier Luigi Bersanin johtama keskustavasemmisto saivat kumpikin vaaleissa vajaat 30 prosenttia äänistä.

Käytännössä kaikkea vastustavan Beppe Grillon uudehko Viiden tähden liike ponkaisi noin 25 prosenttiin.

Sen sijaan EKP:n "suosikin" Mario Montin johtama keskustapuolue sai näiden vaalien selkeimmän selkäsaunan jäämällä noin kymmeneen prosenttiin äänistä.

Montin tappio on peruste tulkinnoille, joiden mukaan italialaiset äänestivät protestivaaleissa Montin ja hänen virkamieshallituksensa toteuttamaa mutta komission ja EKP:n vaatimaa talouspolitiikkaa vastaan – ja näin ollen "väärin".

Vaaleilla valtavaikka koomikoille

Vaalivoittajat Berlusconi ja Grillo ovat harvinaisen selvästi ilmaisseet vastustavansa talouden vyönkiristyksiä ja melkein yhtä selvästi myös euroa, vaikka eivät muuten olekaan juuri mistään samaa mieltä.

Heidän euro- ja vyönkiristyskriittisten puolueidensa yhteinen äänimäärä oli 55 prosenttia annetuista äänistä.

Jos Berlusconi ja Grillo yllättäen löytäisivät yhteisen sävelen ja kokoaisivat perin epätodennäköisen koalitiohallituksen, olisi EKP:n pääjohtaja Mario Draghi epäilemättä hyvin tyytymätön.

Sen jälkeen korkokeppi viuhuisi todennäköisesti siihen malliin, että joko Berlusconi saisi EKP:ltä toiset ja Grillo ensimmäiset potkunsa – tai koomikkokaksikko antaisi piut paut EKP:lle ja europrojektille tempaisemalla maansa äärimmillään jopa takaisin liirakantaan.

Moinen tempaus olisi viralliselle "Euroopalle" niin kuin markkinoillekin vuosisadan järkytys.

Mutta samalla se muistuttaisi, että kansanvaltaisten valtioiden johtaminen kuuluu vaikka koomikoille eikä keskuspankkiireille tai rahakeskusten finanssipelureille, jos laillisissa vaaleissa äänensä antava kansa näin tahtoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?