Ilmarisen Ritakallio: Talvivaara-antia emme kommentoi

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johdosta ei vielä paljasteta, ottaako yhtiö osaa kaivosyhtiö Talvivaaran massiiviseen antiin.

14.2.2013 15:16 | Päivitetty 14.2.2013 15:24

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen varatoimitusjohtajan Timo Ritakallion mukaan yhtiö ei vielä tässä vaiheessa kommentoi tarkemmin, osallistuuko se kaivosyhtiö Talvivaaran julkistamaan merkintäoikeusantiin.

– Politiikkamme on sellainen ettei yksittäisiä sijoituskohteita kommentoida. Talvivaaran osalta päätökset tehdään sitten kun anti aikanaan järjestetään ja antiehdot ovat pöydällä, Ritakallio sanoo Taloussanomille.

– Nythän tarkkoja annin ehtojakaan ei ole vielä olemassa.

Talvivaara ilmoitti tänään järjestävänsä 260 miljoonan euron merkintäetuoikeusannin, jolla pyritään yhtiön rahoitustilanteen varmistamiseen.

Merkintäsitoumukset on jo saatu kolmelta suurimmalta osakkeenomistajaltaan eli toimitusjohtaja Pekka Perältä, valtion omistajayhtiö Solidiumilta ja työeläkevakuutusyhtiö Varmalta.

Ilmarinen on Talvivaaran neljänneksi suurin osakkeenomistaja 6,15 prosentin osuudella, ilmenee tammikuun lopussa päivätyistä omistajatiedoista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?