Kesko pyöräytti melkoisen pomoruletin - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Kesko pyöräytti melkoisen pomoruletin

Kuvituskuva
Julkaistu: 5.2.2013 11:49, Päivitetty 5.2.2013 11:52

Kesko-konsernin johtoryhmässä vaihdetaan Rautakeskon, Ruokakeskon sekä kauppapaikat ja sijoitukset -vastuualueen johtajat.

Keskon tiedotteen mukaan Arja Talma siirtyy Rautakeskon toimitusjohtajan paikalta johtamaan konsernin kauppapaikat ja sijoitukset -vastuualuetta. Hänen tilalleen Rautakeskoon tulee Terho Kalliokoski, joka on toiminut Ruokakeskon toimitusjohtajana.

Uusi johtoryhmän jäsen Jorma Rauhala aloittaa Ruokakeskon toimitusjohtajana. Rauhala siirtyy tehtävään K-Citymarket-ketjun elintarvikekaupasta vastaavan johtajan paikalta.

Keskon konsernijohtoryhmään kuuluvat jatkossa puheenjohtaja Matti Halmesmäen ohella myös Minna Kurunsaari, käyttötavarakauppa sekä Keskon asiakastiedon ja sähköisen asioinnin hankkeet, Pekka Lahti auto- ja konekauppa, Jukka Erlund talous, rahoitus ja tietohallinto sekä Matti Mettälä, henkilöstö ja sidosryhmäsuhteet.

Myös K-Plussaan, Mustaan Pörssiin ja Kodin1-ketjuun on nimitetty uudet johtajat

Mika Leiponen on nimitetty Keskon tytäryhtiö K-Plus Oy:n toimitusjohtajaksi helmikuun alusta lähtien. Hän on toiminut Keskossa asiakastiedon ja sähköisen asioinnin palvelukeskuksen johtajana.

Matti Pohjola on nimitetty elektroniikkaketju Mustan Pörssin toimitusjohtajaksi maaliskuun alusta alkaen. Hän siirtyy tehtävään Kodin1-sisustustavaratalojen asiakkuusjohtajan paikalta. Pohjolan tilalle Kodin1-ketjun asiakkuusjohtajaksi on nimitetty Heli Törrönen, joka työskenteli aiemmin asiakkuusjohtajana ja plannerina K-Plussassa.

Tuoreimmat osastosta