Yleinen palkka-ale olisi mieletön vikatikki

Talouspäättäjät ovat kriisin kuluessa toteuttaneet useita vikatikkejä ennenaikaisista vyönkiristyksistä alkaen. Yksi iso virhe on vielä kokeilematta: yleinen palkka-ale. Se olisi velkaiselle taloudelle myrkkyä – ja kärjistäisi omatekoisen taantuman kotikutoiseksi lamaksi. Lordi Keynes varoitti yli 75 vuotta sitten: tämä olisi mieletön vikatikki.

6.1.2013 6:01 | Päivitetty 5.1.2013 17:44

Kaikkien aikojen todennäköisesti viisain taloustieteilijä, viime vuosisadan alkupuolella vaikuttanut brittiekonomisti John Maynard Keynes, olisi moneen kertaan nyrjäyttänyt niskansa pudistellessaan päätään europäättäjien taloustoilailuille.

Ensin Keynes olisi nyrjäyttänyt niskanikamansa ja repinyt hiuksiaan EU-maiden tuhlailevalle talouspolitiikalle ennen kriisiä vallinneessa noususuhdanteessa – jolloin hänen oppiensa mukaan julkisen talouden olisi pitänyt kiristää vyötä ja säästää pahan päivän varalle.

Seuraavaksi talouslordin nikamat olisivat olleet lujilla muutaman viime vuoden kriisitoimia päivitellessä. Päättäjät ovat pahentaneet kriisiä ennenaikaisilla ja ankarilla vyönkiristyksillä – vaikka Keynesin opein olisi pitänyt avittaa taloutta julkista taloutta löysäämällä.

Jos Keynes olisi elossa ja jos hän olisi jostakin syystä eksynyt seuraamaan Suomen talousvaikuttajien uusia suunnitelmia, olisi tiedossa entistä ankarampaa pään pudistelua.

Todennäköisesti hän varoittaisi pudistelunsa lomassa, että yleisiä palkanalennuksia haikailevat päättäjät ovat suuressa vaarassa viedä Suomea ojasta allikkoon.

Palkka-alen avulla toteutettava sisäinen devalvaatio pahentaisi omatekoisen taantuman hyvin herkästi kotikutoiseksi lamaksi – ja voisi pahimmillaan laukaista ikioman velkakriisin.

Keynesin Yleinen teoriatyrmää palkka-alen

Lordi Keynesin kantaa yleisen palkka-alen vaikutuksista ei tarvitse arvailla, vaikka hän ei itse ole enää käsitystään selostamassa ja varoituksiaan paasaamassa.

Hän kirjasi mielipiteensä tästäkin talouskysymyksestä 1930-luvun puolivälissä kirjoittamansa avainteoksensa, "Yleisen teorian", sivuille.

Alun perin Englannissa vuonna 1936 ilmestynyt klassikko The General Theory of Employment, Interest and Money ilmestyi suomeksi vuonna 1951 nimellä Työllisyys, korko ja raha – yleinen teoria.

Huolellisesta, joskin nyttemmin jo toki hieman vanhahtavasta, käännöstyöstä vastasivat maineikkaat talousmiehet Ahti Karjalainen ja Pentti Kivinen.

"Yleisen teorian" 19. luvun otsikko on suomenkielisessä laitoksessa "Rahapalkkojen muutokset". Luku ei kuitenkaan käsittele mitä tahansa palkkojen muutoksia, vaan käytännössä kyse on pelkästään palkanalennusten ja niiden talousvaikutusten kriittisestä käsittelystä.

Luku ei jätä juurikaan arvailun varaa, mitä mieltä Keynes oli palkanalennusten mielekkyydestä. Hänen mukaansa laajasti palkansaajia koskeva yleinen palkka-ale on kertakaikkisen kehno keino talouden piristämiseksi.

Yksittäistapaukseteivät haittaa taloutta

Keynesin tekstien perusteella on aivan turha arvioida tai varsinkaan arvostella yksittäisten henkilöiden tai pienryhmien, kuten tasavallan presidentin tai valtioneuvoston ministereiden, palkkion- ja palkanalennuksia.

Sen sijaan "Yleisen teorian" palkkaluvun perusteella on jokseenkin helppo päätellä, että kaikkia ammattiryhmiä ja palkansaajia laajasti koskevat yleiset palkkojen alennukset ovat huono ajatus, jonka toteuttaminen ennemmin pahentaa kuin parantaa talouden ongelmia.

Haittaa koituu satunnaisia hyötyjä runsaammin ja laajemmalle osalle taloutta muun muassa siksi, että palkanalennusten välittömästi tuottamat kustannussäästöt menettävät tuota pikaa kysynnän heikkenemisen takia merkityksensä.

Palkat ovat palkkoja maksavien työnantajien kustannuksia, joten palkkojen alennuksista koituisi kustannussäästöjä. Tämä on Keynesin mukaan selviö, joskaan ei kovinkaan pitkäaikainen tai varsinkaan yleinen etu.

Palkansaajille palkka-ale tarkoittaisi tulojen pienentymistä. Tämä heikentäisi palkansaajien kulutuskysyntää ja sitä kautta kansantalouden kokonaiskysyntää.

Kokonaiskysynnän supistuminen on yhtä kuin taantuma. Suomi ja suurin osa muuta Länsi-Eurooppaa on jo nyt taantumassa. Voimakasta ja pitkään jatkuvaa taantumaa kutsutaan usein lamaksi.

Suuren enemmistöntärkein talousmittari

Tieto tai odotus käytettävissä olevien tulojen leikkauksista kannustaa palkansaajia mieluummin vähentämään kuin kasvattamaan kulutusta. Samoin halukkuus riskinottoon, kuten uusien yritysten perustamiseen tai vanhojen laajentamiseen, heikkenee.

Kokonaiskysynnän heikkeneminen tarkoittaa, että yritysten on entistä vaikeampi saada tuotteitaan ja palveluitaan kaupaksi tai niiden on ylläpidettävä myyntiä hinnoista tinkimällä.

Kun myynti aikansa heikkenee, heikkenevät myös kannattavuus ja into uuden väen palkkaamiseen. Ennen pitkää vanhaakin henkilökuntaa on ehkä lomautettava tai irtisanottava.

Useimmille kansalaisille ja kotitalouksille käytettävissä olevien reaaliansioiden määrä ja muutos ovat ylivoimaisesti tärkeimpiä talousmittareita – joiden perusteella kulutus joko kasvaa, pysyy ennallaan tai supistuu.

Kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien reaaliansioiden määrä ja muutos ovat ratkaisevan tärkeät muuttujat koko kansantalouden kunnolle. Yksityisestä kulutuksesta ja investoinneista kertyy yli 70 prosenttia Suomen vuotuisesta kokonaiskysynnästä.

Kotitalouksille on periaatteessa yksi lysti, supistuvatko tulot veronkorotusten tai palkanalennusten takia. Myös vaikutus kulutusmahdollisuuksiin ja talouteen on samaa laatua: ankea.

Yhteiskunnanrauha vaarassa

Lordi Keynes tuskin varoittaisi Suomen talouspäättäjiä pelkästään palkka-alen ankeista talousvaikutuksista. Hän varoittaisi myös poliittisista riskeistä ja jopa yhteiskuntarauhan vaarantumisesta, niin kuin hän tekee "Yleisessä teoriassa".

Hänen mukaansa tasavertaisesti kaikkia tulonsaajia ja tulonsaajaryhmiä kohteleva yleinen palkka-ale on käytännössä mahdollinen vain entisen Neuvostoliiton ja viime suursotien välisen Saksan ja Italian kaltaisissa komentotalouksissa, joissa ylin valtiojohto voi käytännössä pakottaa kaikki mukaan palkka-aleen.

Muunlaisissa yhteiskuntajärjestyksissä yleiset palkanalennukset eivät määräilemällä onnistu. Sen sijaan ne johtavat sitä suurempaan vastarintaan, eripuraisuuteen ja rauhattomaan hajaannukseen mitä vapaamman sopimisen varaan palkka-ale on "alistettava".

Keynes kuvaa hyvin uskottavalla ja arkitodellisuutta edelleen tarkoin peilaavalla tavalla, miten lopulta työmarkkinoiden arvaamaton neuvottelumekanismi jakaisi palkka-alen taakkaa hyvin epätasaisesti eri väestönosien kesken.

Heikoimmassa neuvotteluasemassa olevat palkansaajaryhmät menettäisivät eniten, niin kuin jo Keynesin aikaan oli asian laita.

"Koronnauttijat"voisivat hyötyä

Epätasaisesti jakautuva taakka olisi yksi palkka-alen epäoikeudenmukainen seuraus, mutta ei ainoa. Keynesin mukaan toinen oikeudentajua koetteleva seikka olisi palkka-alen tulonjakoa vääjäämättä vääristävä vaikutus.

Osa kotitalouksista nauttii tavalla tai toisella kiinteäksi määriteltyjä muita tuloja kuin palkkatuloja. Heidän tuloihinsa yleinen palkka-ale tuskin kajoaisi, joten heille voisi koitua jopa hyötyä yleisen palkka-alen mahdollisesti alulle sysäämästä yleisestä hintojen laskusta.

Keynes piti todennäköisenä, että esimerkiksi vauraimman vähemmistön nauttimat korko- ja muut pääomatulot olisivat ainakin palkka-alen ensiaallolta suojassa.

Näin palkka-ale ja sitä todennäköisesti seuraava deflatorinen taantuma olisi omiaan siirtämään reaalista ostovoimaa pelkkien palkkatulojen varassa arkielämäänsä rahoittavalta pieni- ja keskituloiselta enemmistöltä ja yrittäjiltä ennestäänkin suurituloisimmille "koronnauttijoille".

Avoimessa ja Suomen tavoin vilkasta ulkomaankauppaa käyvässä taloudessa hyötyä koituisi myös vientiyrityksille, jotka saisivat palkkojen alennuksista keinon myydä tuotteitaan maailmalle palkka-alen verran entistä edullisemmin.

Tämä vahvistaisi Keynesin mukaan avoimen talouden kauppatasetta mutta heikentäisi vaihtosuhdetta. Etua kestäisi niin kauan kuin muut maat malttaisivat olla vastaamatta samalla mitalla.

Ilman euroa tämäolisi helpompaa

Yhteisvaluutta eurosta ja itsenäisen raha- ja valuuttapolitiikan lopusta mitään aavistamaton lordi Keynes torjui jokseenkin yksioikoisesti ajatuksen joustavasta palkkapolitiikasta.

Hänen mielestään palkka-alella tavoiteltavat talousvaikutukset olisivat paljon tehokkaammin, varmemmin ja oikeudenmukaisemmin saavutettavissa joustavan raha- ja valuuttapolitiikan keinoin.

– Ihmisluonteen ja yhteiskunnallisen rakenteemme huomioon ottaen vain mieletön henkilö saattaa pitää joustavaa palkkapolitiikkaa joustavaa rahapolitiikkaa parempana, tiivisti Keynes.

Sattumoisin Keynes kirjasi mietteitään paperille suunnilleen samoihin aikoihin, kun lama pakotti eurooppalaisia päävaluuttoja yksi toisensa jälkeen luopumaan euron tavoin kansallista raha- ja valuuttapolitiikkaa kahlinneesta kultakannasta.

Nykytermein hän olisi puntaroinut ulkoisen ja sisäisen devalvaation eroja – ja todennut ulkoisen devalvaation tai sen vaikutuksia vastaavan liikkeessä olevan rahamäärän kasvattamisen kaikin puolin palkka-alen avulla toteutettavaa sisäistä devalvaatiota edullisemmaksi.

Valtiolle haittaaniin kuin muille

Nimellispalkkojen alentaminen ja sitä todennäköisesti seuraava deflatorinen taantuma olivat Keynesin mielestä erityisen ongelmallisia niille talouden toimijoille, joilla on vastattavanaan kiinteällä nimellisarvolla määrätty määrä velkoja ja vastaavia sitoumuksia.

Tämä vaikeus ei ole tippaakaan muuttunut sitten Keynesin päivien. Paitsi, että nyt talouden eri osissa velloo ja odottaa maksamistaan monin verroin suurempi määrä erilaisia velkasitoumuksia.

Palkka-ale pienentäisi velkojen hoitamiseen käytettävissä olevia tuloja mutta ei velanhoitokuluja tai maksettavaa velkamäärää. Ulkoinen devalvaatio tai inflaatio pienentävät sen sijaan reaalipalkkaa ja sillä maksettavan velan reaaliarvoa yhtä paljon.

Jos palkka-alen haitalliset sivuvaikutukset sysäisivät talouden Keynesin olettamaan deflatoriseen taantumaan, kasvaisi kaikkien muidenkin kuin kotitalouksien velkataakka.

Valtion rahoitusasema heikkenisi siinä kuin muidenkin. Valtion ja kuntien verotulot supistuisivat ensin itse palkka-alen takia ja myöhemmin lisää deflatorisen taantuman takia.

Velanhoitoontukalaa taakkaa

Lordi Keynes ei osannut 1930-luvulla arvioida, miten euromaan toteuttama sisäinen devalvaatio vaikuttaisia euromääräisten velkojen taakkaan. Sen voi päätellä ilman hänen neuvojaankin, että velanhoito muuttuisi palkka-alen verran tukalammaksi.

Sisäinen devalvaatio paisuttaisi euromääräisten velkojen taakkaa aivan samaan tapaan kuin markan ulkoinen devalvaatio paisutti 1990-luvun alun kriisissä kotimaisten yritysten valuuttaluottojen taakkaa.

Tuolloin suomalaisyritysten valuuttaluottojen reaalinen markka-arvo paisui saman verran kuin markan ulkoinen arvo heikkeni, keskimäärin parikymmentä prosenttia ja joissakin valuutoissa vielä enemmän.

Markan devalvointi ja kellutus sekä niiden vaikutus valuuttaluottojen markka-arvoon kaatoivat lukuisia yrityksiä vararikkoon. Moni yrittäjä ajautui takaajineen vuosikausien maksuahdinkoon.

Nyt vastaavan mittainen sisäinen devalvaatio tekisi roimasti rumempaa jälkeä kuin valuuttalainat 1990-luvun alussa, sillä nyt näppejä palaisi euromääräisissä veloissa – joita on monisatakertaisesti runsaammin kuin valuuttaluottoja oli viime laman aikaan.

Analyysi

Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?