Espanjan ja Italian korot selvässä laskussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Espanjan valtionlainojen markkinakorot ovat olleet tuntuvassa laskussa aamupäivällä. Kymmenen vuoden lainakorko painui alimmilleen puoleen vuoteen. Myös Italian ja Portugalin korot ovat tulleet alaspäin.


Espanjan korot lähtivät laskuun luottoluokittaja Moody'sin pidettyä maan luottoluokituksen ennallaan tasolla Baa3. Luokitus on edelleen yhden pykälän niin sanotun roskalainaluokan yläpuolella. Espanjan luokitusnäkymät ovat yhä negatiiviset eli luokitusta saatetaan laskea edelleen.

Moody'sin mukaan Espanjan luokitusta tukee lähinnä se, että Euroopan keskuspankki (EKP) on valmis tiettyjen ehtojen täyttyessä ostamaan maan valtionlainoja jälkimarkkinoilta niiden korkojen alentamiseksi, mikä vähentää riskiä rahoituksen tukkeutumisesta.

Toinen luottoluokittaja Standard & Poor's pudotti Espanja luokitusta viime viikolla kaksi pykälää. Myös S&P:n luokitus on enää vain yhden askelman roskalainaluokan yläpuolella.

Portugali saa jo ulkopuolista rahoitustukea, mutta Espanja ja Italia eivät kuulu kriisitoimien piiriin. Espanjan apuhakemuksesta on kuitenkin huhuttu markkinoilla pitkin syksyä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tämä [Moodys'in luokitusilmoitus] on yksiselitteisesti hyvä uutinen markkinoiden riskinottohalun kannalta, mutta huono uutinen Saksan valtionvelkakirjoille, ranskalaispankki Société Généralen Euroopan korkomarkkinoiden päästrategi Ciaran O'Hagan kommentoi uutistoimisto Bloombergille.

Kello 12.30 Suomen aikaa Espanjan 10-vuotisten velkakirjojen markkinakorko oli laskenut 26 korkopistettä 5,53 prosenttiin. Italian vastaavan lainan korko oli pudonnut 9 korkopistettä 4,83 prosenttiin.

Portugalin 10-vuotisen lainan korko oli laskenut 5 korkopistettä 7,90 prosenttiin. Korko painui alle kahdeksan prosentin ensimmäisen kerran sitten viime vuoden maaliskuun lopun.

EKP julkisti syyskuussa velkakirjojen osto-ohjelman, joka keskittyy kriisimaiden lyhytaikaisten velkakirjojen ostoon jälkimarkkinoilla. Ostojen ehtona kuitenkin on, että maat ovat hakeneet apua Euroopan kriisirahastoilta. Lisäksi EKP vaatii ostojen vastineeksi talousuudistuksia ja tiukkaa budjettipolitiikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    5. 5

      Metson tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    6. 6

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    7. 7

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    8. 8

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää