Tässä valuuttasodassa kaikki vaarassa hävitä

Kaikki keskuspankit eivät enää vaivaudu edes keksimään ennen kokemattomille rahakokeilleen kunnialliseen rahapolitiikkaan viittaavia tekosyitä. Ainakin Sveitsin keskuspankki tohtii sanoa rumatkin sanat niin kuin ne ovat.

Sveitsin Kansanpankki on jo hyvän aikaa "painanut rahaa" pelkästään estääkseen omaa frangiaan vahvistumasta liikaa. Se on kursailematta ilmoittanut olevansa valmis vaikka rajattoman suuriin valuuttakauppoihin.

Aivan samaa tekevät kaikki muutkin keskuspankit kautta maailman, toimivatpa ne suoraan valuuttamarkkinoilla tai epäsuorasti muilla keinoin.

Ainoa olennainen ero Sveitsiin on, että useimmat muut keskuspankit selittävät toimiaan muilla syillä kuin halulla heikentää oman valuuttansa arvoa. Se lienee kuitenkin keskeisiä syitä rahapoliittiseen kilpavarusteluun.

Tämän rahapoliittisen kilpavarustelun toinen nimi on valuuttasota.

Meneillään on maailmanlaajuinen valuuttasota, joka voi aluksi tuntua vaarattomalta tai jopa kaikkia osapuolia hyödyttävältä, mutta jossa on suuri vaara koitua lopulta kaikkien muiden kuin keinottelijoiden tappioksi.

Kaikki keskuspankitkasvattavat taseita

Maailman suurimpien teollisuusmaiden keskuspankit ovat kymmenen viime vuoden kuluessa kasvattaneet taseidensa koon yli nelinkertaiseksi. Keskuspankit ovat kasvaneet selvästi nopeammin kuin talous.

Keskuspankkitaseiden kasvuvauhti oli hurja jo ennen finanssikriisin alkua mutta on kriisin kuluessa kiihtynyt lisää.

Taseiden paisuminen pullataikinan tavoin ilmenee Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n kokoamista tilastoista ja niiden aihetta koskevista tutkimusraporteista.

Ennen kriisiä kasvoivat voimakkaimmin Japanin sekä Kiinan ja muiden niin sanottujen kehittyvien maiden keskuspankit. Kriisin kuluessa railakkaimmin ovat taseitaan paisuttaneet Yhdysvaltain, euroalueen, Britannian ja pienempien länsimaiden, kuten Sveitsin, keskuspankit.

Kansainvälisistä pääomavirroista johtuu, että Aasian ja Latinalaisen Amerikan keskuspankit ovat "joutuneet" vastaamaan länsimaiden keskuspankkien "hyökkäykseen" ottamalla osaa tähänkin taseiden kasvatuskierrokseen.

Kaikkialle lisäätuoretta rahaa

Keskuspankit ovat ehkä yrittäneet saada aikaan vain oman valuuttansa heikennyksen ja muita omaa taloutta koskevia vaikutuksia, mutta jokainen toimi vaikuttaa myös muihin valuuttoihin, ja niinpä muut keskuspankit ovat vastanneet samalla mitalla.

Näin keskuspankit ovat vuoron perään kilvan höllänneet rahahanojaan saadakseen omat rahoitusolonsa kevenemään ja oman valuuttansa heikkenemään. Kaikki valuutat eivät voi kuitenkaan heikentyä samaan aikaan.

Keskuspankkien toimet ovat kumonneet toistensa valuuttakurssivaikutuksia, mutta yhdessä ne ovat tarkoituksella tai tahattomasti saaneet aikaan maailmanlaajuisen likviditeettitulvan.

Rahaa ja milloin tahansa rahaksi moninkertaisella momentilla muutettavia reservejä tulvii eri puolilla maailman pankki- ja rahoitusjärjestelmää nyt enemmän kuin kenties milloinkaan ennen.

Tämän lajin valuuttasota voi hyvässä lykyssä olla ainakin ensi alkuun harmitonta tai se voi koitua aikansa jopa kaikkien asianosaisten eduksi. Siis hyvässä lykyssä ja ensi alkuun.

Bernanke haluaaosakekurssit ylös

Valuuttasodan suopea tulkinta pitää koko sotaisaa termiä harhaanjohtavana, ja katsoo, että talouteen tulviva tuore raha ei vahingoita ketään vaan päinvastoin hyödyttää kaikkia.

Keskuspankkien pääjohtajat edustavat itse luontevasti tulkintaa, jonka mukaan heidän toimistaan on taloudelle, yhteiskunnalle ja epäilemättä koko luomakunnalle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Maailman vaikutusvaltaisin keskuspankkiiri, Yhdysvaltain Fedin pääjohtaja Ben Bernanke, on ilmoittanut, että Fed kasvattaa tasettaan ja tuoreen rahan tarjontaa niin kauan ja niin paljon kuin on tarvis talouden elvyttämiseksi ja työllisyyden kohentamiseksi.

Senkin hän on ilmoittanut, että Fed suuntaa rajoittamattoman raharuiskunsa pankkien kautta finanssijärjestelmään saadakseen arvopapereiden, kuten velkakirjojen ja pörssiosakkeiden, hinnat pysymään korkeina ja nousemaan lisää.

Bernanke uskoo, että arvopapereiden kurssinousu kohentaa kansakunnan finanssikriisissä ja taantumassa kärsinyttä vakuuskelpoisen varallisuuden arvoa ja itse kunkin vaurauden tunnetta ja näin rohkaisee kansaa takaisin velkavetoiseen kulutukseen.

Samantyyppisiä tavoitteita ja uskomuksia on muillakin keskuspankeilla, mutta kansalaisten suurella enemmistöllä lienee hieman arkisempi käsitys pörssien likviditeettijuhlien hyödystä.

Epäluuloon antavat aihetta arkiset havainnot uuden rahan määränpäästä ja vaikutuksista – sekä kelju aavistus, kuka lopulta kantaa näidenkin kokeiden riskit ja kustannukset.

Varallisuusvaikutusväisti enemmistön

Finanssitaloudella, kuten arvopaperipörsseillä, on sujunut hetkittäin perin mallikkaasti, kun keskuspankkien toimet ovat syöttäneet pankeille tuoretta rahaa ja ylläpitäneet kurssinousua.

Mutta reaalitalous on suuressa osassa maapalloa uupunut tai uupumaisillaan uuteen taantumaan.

Tuhansien miljardien elvytystoimet ovat ehkä estäneet taloutta voipumasta vielä kehnompaan kuntoon, mutta eivät ne kestävää kasvua ole saaneet alkuun.

Tarkoituksestaan ja lopullisesta määränpäästään riippumatta suurin osa keskuspankkien kriisin kuluessa tuottamasta tuoreesta rahasta lainehtii edes takaisin arvopaperiluokasta toiseen eri puolilla finanssitaloutta eikä suinkaan reaalitaloudessa.

Keskuspankkirahan tarjonta pankeille on kasvanut hurjasti, mutta seuraava vaihe on jumissa. Pankkien luotonanto yksityiseen talouteen ei ole kasvanut niin kuin keskuspankit olisivat halunneet.

Ennestäänkin velkaiset asiakkaat ovat ennemmin keskittyneet vanhojen velkojensa maksamiseen kuin ottaneet uutta tilalle, vaikka uutta lainarahaa on tarjolla melkein ilmaiseksi.

Arvopaperimarkkinoiden kurssinousu ei olekaan palauttanut kansalaisten vaurauden tunnetta ja kannustanut alkuun uusia velkavetoisia kulutusjuhlia niin kuin keskuspankit luulivat.

Ehkä keskuspankkiireilta unohtui, että ihmiskunnan suurella enemmistöllä ei ole minkäänlaista suoraa yhteyttä arvopaperipörsseihin tai niiden kurssinousuun.

Ehkä sekin unohtui, että valuuttasodan ja muiden raharuiskeiden esimerkiksi raaka-ainepörsseissä aikaan saama hintojen nousu tarkoittaa ylivoimaisen suurelle enemmistölle entistä kalliimpaa ruoka- ja polttoainelaskua ja vain erittäin pienelle vähemmistölle antoisaa kurssinousua.

Viimeksi velkakuplayllätti keskuspankit

Raaka-aineiden kallistuminen voi toki johtua muistakin seikoista kuin keskuspankkien mittavista likviditeettioperaatioista. Valuuttasodan suurimpia riskejä lienee kuitenkin rahan yltäkylläiseen tarjontaan väistämättä liittyvä inflaatioriski.

Niin kauan kuin uusi raha pysyy finanssitaloudessa ja hintoja nostava vaikutus koskee vain arvopapereita, raaka-aineita, kehittyvien markkinoiden kiinteistöjä tai vaikka Yhdysvaltain keskilännen viljelymaita, voivat kuluttajahintoja seuraavat viralliset inflaatioluvut pysyä aloillaan tai jopa laskea.

Patoutunut inflaatiopaine ja iso joukko uusia finanssikuplia voi kuitenkin syntyä "pinnan alla" ilman, että keskuspankit huomaavat asiaa tai varsinkaan puuttuvat siihen.

Juuri näin kävi ennen finanssikriisiä, kun maltillisen inflaatiokehityksen taustalla syntyi taloushistorian suurin velkakupla ilman, että keskuspankit huomasivat sitä.

Keskuspankit uskoivat talouden pysyvän niiden hallinnassa, kun inflaatiovauhti pysyi niiden tavoitteiden mukaisena. Kriisi kertoo muuta. Ja kriisitoimet vihjaavat, että samat sokeat pisteet ovat ennallaan.

Inflaatio tai uusienkuplien poksahdus

Yhdysvaltain Fed, euromaiden EKP ja muut suuret länsimaiset keskuspankit ovat tarjonneet pankeille likviditeettiä jopa viisi kertaa sen määrän kuin pankeilla on tarvetta luotonantonsa ylläpitämiseksi.

Näin arvioi japanilaispankki Nomuran tutkimusyksikön pääekonomisti Richard Koo tuoreessa raportissaan. Hänen mukaansa keskuspankeilla on meneillään hyvässäkin lykyssä hyödytön mutta ennen pitkää erittäin riskipitoinen kokeilu.

Hän ei käytä ilmaisua "valuuttasota", mutta hänen analyysinsä perusteella keskuspankkien kilvan toteuttamista raharuiskeista koituu lopulta sanavalinnoista riippumatta kaikille jonkinlaista haittaa – tai erittäin vakavaa haittaa.

Koo epäilee keskuspankkiirien kykyä havaita ajoissa rahapolitiikan kiristämisen tarve. Hän pelkää, että rahahanojen kiristäminen on aikanaan aivan liian vaikeata ja vastenmielistä, jotta keskuspankit tohtisivat ryhtyä siihen ennen kuin on jo myöhäistä.

Mitä kauemmin rahahanat pysyvät apposen avoimina sitä suuremmaksi paisuvat uudet finanssikuplat ja sitä vaikeampaa hanojen kiristäminen aikanaan on.

Vaihtoehdot ovat Koon mukaan inflaation karkaaminen keskuspankkien hallinnasta tai finanssikuplien puhkaiseminen rahahanojen rajulla kiristämisellä.

Kumpikaan vaihtoehto ei vaikuta valuuttasodan voitolta sen enempää kuin rahakokeiden onnistumiseltakaan.