Pörssisäätiön Lounasmeri: Rahoitusmarkkinavero näivettäisi osakekauppaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Arvopaperisäästämisen edistämiseen pyrkivä pörssisäätiö on huolissaan uudesta rahoitusmarkkinaverosta. Sen pelätään tyrehdyttävän osakekauppaa.


Euroopan unionissa kaavailtu rahoitusmarkkinavero on nostattanut Suomessa vilkasta poliittista keskustelua.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) tuoreen kommentin mukaan suomalaiset rahoitusalan työpaikat voivat olla vaarassa, jos naapurimaat eivät lähde veroon mukaan. Hallitus pohtii osallistumista veron valmisteluun parhaillaan.

Euroopassa veroa ovat kannattaneet Saksa ja Ranska, jotka pyrkivät keräämään ympärilleen ainakin yhdeksän maan ryhmittymän.

Suomessa rahoitusmarkkinaveron tai pörssiveron pelätään näivettävän myös osakekauppaa, mikäli se astuu voimaan. Satavuotias Helsingin pörssi on viime aikoina hieman piristynyt. Vaikka osakekaupan volyymit ovat eurokriisin myötä laskeneet, on esiin noussut pitkän hiljaiselon jälkeen pari uutta listautujaehdokasta.

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri korostaa, että erityisen kielteistä kehitys olisi silloin, jos Suomi ottaisi veron käyttöön, vaikka osa EU-maista siitä luistaisi. Näin siitä huolimatta, että vero on komission ehdotuksessa vain 0,1 prosenttia osakekaupasta.

– Tässä vaiheessa olisi mielestäni riski arvopaperimarkkinoille, että Suomi lähtisi ajamaan sellaista, mitä Ruotsi ei ole ottamassa käyttöön. Sillä ei ole väliä, että vero on niin pieni, ettei sillä ole pidempään osakkeita omistavalle sijoittajalle juuri merkitystä. Jos vero olisi globaali, olisi tilanne toinen. En vastusta rahoitusmarkkinaveroa ideologisista syistä, Lounasmeri kommentoi Taloussanomille.

– Markkinoiden toimivuus perustuu siihen, että on paljon niitä, jotka käyvät paljon osakekauppaa. Jos kauppaa kävisivät vain pitkään sijoittavat, ei markkina olisi kovin likvidi ja omistuksista olisi hankala tarvittaessa päästä eroon.

Lounasmeri korostaa, että Helsingissäkin osakekauppaa käyvät aktiivisesti usein ulkomaiset sijoittajat. Jos vero kohdistuu niihin, jotka käyvät kauppaa suomalaisten välittäjien kautta tai suomalaisella markkinapaikalla, tulee ulkomaiselle sijoittajalle suuri houkutus siirtää kauppansa muualle eli ulkomaisten välittäjien käsiin ulkomaiselle markkinapaikalle, vaikka veron aiheuttama kustannus ei suuri olisikaan.

– Myös suuret suomalaiset sijoittajat voivat siirtää osakekauppaansa ulkomaille tytäryhtiön ja paikallisen välittäjän kautta hoidettavaksi.

Osakekaupan kustannusten
kohoaminen uhkana

Lounasmeren mukaan olemassa on riski Ruotsin 1980-luvun kehityksen toistumisesta. Tällöin suuri osa arvopaperikaupasta karkaa ulkomaille ja veron maksajiksi jäävät kotimaiset kotitaloudet. Tämä merkitsee verokertymän jäämistä pieneksi, kun sen on nyt kaavailtu olevan ainakin 100–200 miljoonaa euroa.

Myös osakekaupan kustannukset uhkaavat nousta, kun paikallisia välityspalkkioita jää maksamaan entistä harvempi.

– Jos kauppa kerran karkaa ulkomaille, on sitä hirvittävän vaikea houkutella takaisin ilman erityisiä houkuttimia. Tällaista kokeilua ei kannattaisi mielestäni tehdä. Maitoa on vaikea lähteä ostamaan muualta, mutta suurille sijoittajille on sama missä nappia painetaan.

Komissio on arvioinut, että vero voisi tuottaa kymmeniä miljardeja euroa vuodessa, mikäli sitä sovellettaisiin koko EU:n alueella. Tämä ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä, sillä ainakin Britannia ja Ruotsi ovat jyrkästi pörssiveroa vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    4. 4

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    5. 5

      Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin firma liittyi Remax-ketjuun – yritys potenut viime aikoina vaikeuksia

    6. 6

      EKP:n Draghin elvytyspuheet sytyttivät sanasodan Trumpin kanssa

    7. 7

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    8. 8

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    9. 9

      Simon ihastui Tiinaan appelsiinifarmilla – nyt hän on pyörittänyt yritystään Lapissa jo 24 vuotta: ”Otin ison riskin”

    10. 10

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    2. 2

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    3. 3

      Legendaarinen helsinkiläis­ravintola Corona löysi uuden kodin: Aki Kaurismäki ja Bruce Oreck yhteistyöhön – ”Olen siitä ylpeä ja iloinen”

    4. 4

      Lähtölaukaus mansikkasesongille: näin paljon maksaa litra Helsingissä, Tampereella ja Kuopiossa

    5. 5

      Taksiliitto haluaa taksamittarit takaisin – suorat sanat uudistuksesta: ”Kuluttaja on suurin häviäjä”

    6. 6

      Uusi tutkimus kumoaa väitteet Nokian epäonnistumisen syistä – ei johtunut johtajien käytöksestä

    7. 7

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    8. 8

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät – Pohjoismaihin syntyy kolmen miljardin euron digijättiläinen

    9. 9

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    10. 10

      Bruce Oreckin suurhanke alkaa muodostua – Kaurismäkien ravintolat ja elokuvateatteri ovat vasta alkua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kelan uusi ohjeistus karu isku monelle – ”Merkitsee näille ihmisille, että he menettävät kämppänsä”

    2. 2

      Saitko verottajalta tällaisen kirjeen? Tuhansien suomalaisten veronpalautus siirtyi

    3. 3

      Kerrostalon putkiremontin hinta tuplaantui, osasyy peräisin sota-ajalta – ”Kaikki ovat ihan kauhuissaan”

    4. 4

      Nainen myi omakoti­talonsa – 10 vuotta myöhemmin ex-avo­mies tempaisi väitteen tuuli­kaapista ja vaati paljon rahaa

    5. 5

      Ritva ehti maksaa asunnostaan yli 100 000 euroa ennen kuin rakennusfirma meni nurin – tajusi hälytysmerkin liian myöhään

    6. 6

      Hittijuoma loppui hyllyiltä Suomessa – S-ryhmän päällikkö harmittelee yhtä asiaa

    7. 7

      LM ja HS: Ex-työministeri Jari Lindström ilmoittautui työttömäksi – TE-toimiston työntekijä hiljeni langan päässä

    8. 8

      Lapsiperhe uskoi tehneensä hyvät kaupat, olihan talon tehnyt rakennus­insinööri itselleen – karmea totuus paljastui alapohjasta

    9. 9

      Posti muuttaa pakettien toimituksia koko Suomessa

    10. 10

      Tässäkö on syy siihen, että viisi­kymppisten on vaikea työllistyä? ”Työnantajat ottavat sen huomioon”

    11. Näytä lisää