SRV alensi koko vuoden tulosnäkymiään - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

SRV alensi koko vuoden tulosnäkymiään

Rakennusyhtiö SRV on alentanut koko vuoden tulosarviotaan. Taustalla on yhtiön alentunut katearvio kolmesta yksittäisestä kiinteähintaisesta urakasta.

10.9.2012 14:57 | Päivitetty 10.9.2012 15:10

SRV arvioi nyt, että konsernin tulos ennen veroja yltää voitolliseksi. Aiemmin yhtiö ennakoi, että tulos on parempi kuin viime vuoden 10,8 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoarvio on ennallaan eli SRV uskoo edelleen liikevaihtonsa olevan tänä vuonna vähintään viime vuoden noin 672 miljoonan euron tasoa.

SRV:n mukaan koko vuoden tulokseen saattavat vaikuttaa merkittävästi moskovalaisen toimistokiinteistön sekä Espoossa sijaitsevan Derby Business Parkin myynnin ajoittuminen. Vaikka kiinteistömyynnit eivät ajoittuisikaan tälle vuodelle, SRV uskoo koko vuoden tuloksen ennen veroja olevan voitollinen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?