Espanjan ja Italian lainakorot laskevat voimakkaasti - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Espanjan ja Italian lainakorot laskussa – Suomen nousussa

Julkaistu: 29.6.2012 15:51, Päivitetty 29.6.2012 16:12

Espanjan ja Italian valtionlainojen korot ovat olleet tänään voimakkaassa laskussa euromaiden johtajien sovittua viime yönä uusista toimista velkakriisin patoamiseksi.

Eurojohtajat myöntyivät muun muassa Espanjan vaatimuksiin siitä, että kriisimaiden pankkeja voidaan ryhtyä tukemaan suoraan euroalueen kriisirahastoista. Myös ylikansallista pankkivalvontaa vahvistetaan.

Espanjan kymmenvuotisen joukkolainan markkinakorko oli tämän vuoden kovimmassa laskussa ja painui alle 6,5 prosentin.

Saksan kymmenen vuoden lainakorko oli puolestaan noussut eniten marraskuun jälkeen, kun sijoittajien optimismi heikensi turvallisina pidettyjen sijoitusten kysyntää.

Samasta syystä myös Suomen lainakorko oli noin 10 korkopisteen nousussa. Markkinoilla vaadittiin perjantaina klo 16 aikaan noin 1,975 prosentin korkoa 10-vuotiselle Suomen valtion joukkolainalle.

– Ratkaiseva myönteinen seikka on se, että nähtävissä on jonkin verran kehitystä, huolimatta siitä, että Saksa pitää tiukasti kiinni kannastaan tukirahaston käyttämisessä markkinoiden tukemiseksi, Rabobank Internationalin strategi Richard McGuire kommentoi Lontoosta.

– Ratkaisu on finanssiunioni, ja tämä on askel siihen suuntaan. Vaikka toimeenpanoon liittyy riskejä, riskinotto on tänään pinnalla, mikä lisää reunavaltioiden joukkolainoihin kohdistuvaa kysyntää, hän totesi.

Espanjan kymmenvuotisten valtionlainojen markkinakorot olivat noin kello 15.15 laskeneet 40 korkopistettä 6,49 prosenttiin. Parhaimmillaan ne ovat käyneet 55 korkopisteen laskussa.

Samaan aikaan Italian kymmenvuotisen valtionlainan korko oli laskenut 33 korkopistettä 5,85 prosenttiin. Lasku oli tarttunut myös Irlannin kymmenvuotisen lainan korkoon, joka oli alentunut peräti 68 korkopisteellä ja noteerattiin 6,28 prosenttiin.

Saksan vastaavanpituisen lainan korko oli puolestaan kohonnut 12 korkopistettä 1,63 prosenttiin.

Tuoreimmat osastosta