Näin paljon ostettu "vakaus" maksaisi – mistä rahat?

Espanjalle viikko sitten luvattu sadan miljardin euron pankkituki "vakautti" Espanjan ja euroalueen rahoitusmarkkinat noin kahden tunnin ajaksi, ei suinkaan pysyvästi ja kertakaikkisesti niin kuin kai taas oli tarkoitus.

Tämänkin apurahan "vakauttava" vaikutus jäi ohimeneväksi, koska velkakriisin taltuttaminen pelkän rahan ja yhä runsaamman velkarahoituksen voimalla on väärä hoitokeino, joka ei tepsi kriisin varsinaisiin syihin.

Hätärahoituksen tehottomuus on käynyt sitä selvemmäksi mitä nopeammin tukitoimet ovat menettäneet tehoaan kriisin edetessä ja laajetessa Kreikasta, Irlannista ja Portugalista nyt jo Espanjaan ja Italiaan asti.

Yksityistä pääomaa on karannut kriisin alta karkuun sitä kovemmalla kiireellä ja sitä suuremmin summin mitä mahtavampia "pelastuspaketteja" europäättäjät ovat kriisin taltuttamiseksi koonneet.

Kriisitoimet ovat takaiskuista päätellen joko olleet tyystin väärää laatua – tai sitten rahaa olisi pitänyt panna likoon vielä rutkasti runsaammin kuin tähänastisiin "pelastuspaketteihin" on kasattu.

Takaisku toisensa jälkeen vihjaisee, että jos "vakautta" on tarkoitus rahan voimalla ostaa, pitäisi liikkeelle punnertaa aivan toisenlaisia summia kuin tähän asti.

Espanjan ja Italian "pelastamiseen" tarvittavat summat lienevät jo mahdottomia.

Ovatko rahasummatjo mahdottomia?

Jos kriisimaiden rahoitus ja niiden rahoitusmarkkinat on tarkoitus "vakauttaa" euromaiden keskinäisen tukirahoituksen voimalla, olisi tämä taloustoimena ehkä mahdollinen – jos rahaa olisi käytettävissä kuinka paljon tahansa.

Tarvittavat mammonat ovat kuitenkin niin mittavia, että ne lienevät ainakin poliittisesti mahdottomia yhdenkään maksajamaan luvata. Ehkä lupaus jää siitäkin syystä antamatta, että moisia mammonia ei ole edes Saksalla.

Kyse on tuhansista miljardeista euroista – monin verroin tähän mennessä koottuja "pelastuspaketteja" suuremmista summista.

Jos euromaat haluaisivat kerta heitolla "vakauttaa" kriisimaiden rahoitusaseman ja -markkinat, ja jos ne haluaisivat olla varmoja toimen tepsimisestä, olisi tähän vain yksi keino.

Euromaiden tai niiden keskuspankin EKP:n pitäisi lunastaa kriisivaltioiden ja lisäksi kriisimaiden pankkien velat kokonaisuudessaan pois markkinoilta määrättömäksi ajaksi.

Tämäkään toimi tuskin palauttaisi rahoitusmarkkinoiden luottamusta tai houkuttelisi yksityistä pääomaa palaamaan kriisimaihin kuin lyhytaikaisiin keinottelukäynteihin.

Rahan voimalla ostetun "vakauden" vaikutus perustuisi pelkästään siihen, että yksityinen pääoma saisi tilaisuuden vetäytyä viimeistä euroa myöten kokonaan pois kriisimaista – ennalta määrättömäksi ajaksi.

Kriisi lähestyynyt jo Italiaa

Kansainvälisiä suursijoittajia neuvova analyysiyhtiö Independent Strategy on jo parin vuoden ajan arvioinut europäättäjien harjoittamien kriisitoimien vain pahentavan kriisiä. Näin onkin käynyt.

Yhtiön ekonomistit ovat senkin kuvanneet hyvissä ajoin ennalta, että toimeen pannuin keinoin kriisi ei pysähdy vaan päin vastoin leviää pienistä kriisimaista ensin Espanjaan ja hyvin pian sen jälkeen Italiaan. Tämä vaihe lienee paraikaa meneillään.

Senkin yhtiön ekonomistit ovat selostaneet, että kriisin leviäminen yhä suurempiin maihin kasvattaa äkkijyrkästi kriisin kustannuksia, olipa kyse torjuntatoimien kustannuksista tai todennäköisistä tappioista.

Espanja ja Italia ovat yhtiön mukaan euroalueen veitsenterä. Sitä pienempien kriisimaiden rahoittamiseen muilla euromailla on varaa, mutta Espanjan ja Italian "pelastaminen" maksaa liikaa ja upottaa herkästi kaikki velkasuohon.

Independent Strategy laski ensimmäisten Espanja- ja Italia-järistysten aikaan viime vuoden lopussa, mitä kriisin "vakauttaminen" rahan voimalla maksaisin. Taloussanomat laski samalla kaavalla mutta tuorein velkaluvuin, kuinka paljon ostettu "vakaus" nyt maksaisi.

Velkaa enemmänkuin varaa maksaa

Euroalueen kriisimaiden rahoituksen "vakauttaminen" maksaisi jokseenkin saman verran kuin kriisimailla on ongelmallista velkaa. Tämä on yhtä kuin kriisimaiden julkisen talouden ja pankkien vastuulla oleva velkamäärä kokonaisuudessaan.

Liian suuriin velkoihin uppoavia kriisimaita ei voi "pelastaa" lunastamalla niiltä vain osa veloista. Tämä vain asettaa rahoittajat eriarvoiseen asemaan, kasvattaa aikailijoiden tappioriskejä ja kiihdyttää pankkien ja muiden yksityisten rahoittajien kiirettä karkuun.

Juuri näin on tähän mennessä käynyt ensin Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa ja nyttemmin myös Espanjassa ja Italiassa. Siksi "vakaus" syntyy vain kaiken velan lunastamisella, jos sille tielle lähdetään, päättelee Independent Strategy.

Viidellä kriisimaalla tuota julkista ja rahoitusalan velkaa on yhteen laskien vähän yli kahden vuoden kokonaistuotannon arvoa vastaava määrä. Rahasummana ilmaisten tämän lajin velkaa on suurin piirtein 7 000 miljardia euroa.

Karsea velkamäärä ilmenee EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ja euromaiden keskuspankin EKP:n kokoamia velkatilastoja yhteen sovittamalla. Siitä tilastot eivät kerro mitään, mistä moisen velkamäärän lunastamiseen löytyy rahaa.

Todennäköisesti ei mistään – ja siksi euroalueen rahoitusmarkkinoilla hermot ovatkin kireällä.

Ostettu "vakaus"maksaisi maltaita

Kriisimaiden julkisen talouden ja pankkien parin lähivuoden rahoitustarve on lähemmäs 2 000 miljardia euroa. Mutta Independent Strategyn mukaan tuon rahoituksen turvaaminen minkäänlaisin "pelastuspaketein" tuskin palauttaa rahoitusmarkkinoiden luottamusta.

Tällainen osittainen vain parin vuoden ajaksi yritetty "vakaus" ei kestä, vaan jopa kärjistää kriisiä niin kuin tähän mennessä on jo useita kertoja käynyt.

Siksi "pelastuspaketteja" olisi kasvatettava, kunnes kaikki liikkeessä oleva kriisimaiden velka on lunastettu ulkomaisten pankkien ja muiden yksityisten rahoittajien taseista "pelastajien" piikkiin.

Se taas maksaa saman verran kuin tuota velkaa on liikkeessä, pyörein luvuin 7 000 miljardia euroa.

Kriisimaiden kaiken velan lunastaminen ei ole suinkaan analyysiyhtiön suositus vaan arvio tarvittavien "pelastustoimien" laajuudesta, jos niiden avulla on tarkoitus saada kriisimaiden rahoitushuolet päättymään. Itse yhtiö pitää temppua mahdottomana.

Mahdottomiksi paisuisivat myös Suomelle tällaisista totaalisista toimista kertyvät kriisivastuut.

Lisää kriisivastuitaSuomenkin piikkiin

Suomen osuus tähänastisista kriisitoimista vaihtelee jonkin verran kriisitoimesta ja -välineestä toiseen, mutta kaikista tähän mennessä kriisimaille annetuista ja luvatuista apurahoista suurin piirtein kaksi prosenttia on Suomen piikissä.

Tähän mennessä euromaat ja EKP ovat yhteen laskien käyttäneet ja varanneet noin 2 000 miljardia euroa erityyppisiin kriisitoimiinsa. Suomen parin prosentin osuus on tästä noin 40 miljardia euroa.

Mutta jos Suomen pitäisi samalla parin prosentin osuudella maksaa tai luvata maksaa osansa 7 000 miljardin euron potista, paukahtaisi piikkiin sata miljardia euroa lisää, eli Suomen vastuiden kokonaismäärä kasvaisi 140 miljardiin euroon.

Tämäkään ei välttämättä riittäisi. Jos kriisimaat eivät itse osallistuisi omaan "pelastamiseensa" ja omien velkojensa lunastamiseen, kasvaisivat kriisitoimien rahoittamista yhä jatkavien maiden osuudet vastaavasti.

Pitäisikö Suomenluvata 200 miljardia?

Espanjan osuus euromaiden yhteisistä kriisitoimista on noin 12 prosenttia ja Italian peräti 18 prosenttia. Yhdessä kolmen pienemmän kriisimaan kanssa viisikon laskennallinen osuus kriisitoimista on 37 prosenttia.

Muiden kuin kriisimaiden osuus kustannuksista on 63 prosenttia. Jos kaikki viisi kriisimaata saisivat vapautuksen kriisitoimien rahoittamisesta, olisi sata prosenttia kustannuksista jaettava maksamista jatkavien 63 prosentin kesken.

Tämä tarkoittaisi, että Suomen maksuosuus paukahtaisi 1,8 prosentista 2,9 prosenttiin. Jos Italia pysyisi maksajien puolella mutta Espanja saisi pienempien kriisimaiden tavoin vapautuksen, olisi Suomen osuus 2,2 prosenttia.

Koko 7 000 miljardin euron mammuttipotista Suomen osuus olisi 2,9 prosentin mukaan suurin piirtein 200 miljardia euroa. Summa olisi suurempi kuin Suomen yhden vuoden kokonaistuotanto ja yli kaksi kertaa Suomen valtion oma velkamäärä.

Tämä 200 miljardia euroa ei ole Taloussanomien ennuste niin kuin 7 000 miljardia euroa ei ole Independent Strategyn ennuste. Luvut ovat laskuesimerkkejä kriisin tukalista mittasuhteista.

Mistä löytyvätmoiset mammonat?

Kriisimaiden kaiken ongelmavelan lunastamiseen tarvittavia rahamääriä eivät mitkään euromaiden vakausvälineet tai -mekanismi saa millään ilveellä kokoon ja liikkeelle. Moisia summia ei ole, joten ne olisi lainattava. Mutta mistä ja miten, on kriisin kiperä kysymys.

Rahoitusmarkkinoilla yhä vapaasti itsenäisiä sijoituspäätöksiä tekevät sijoittajat tuntevat euromaiden velka-ahdingon paremmin kuin haluaisivat, joten niillä tuskin on kovin voimakasta hinkua sijoittaa lisää rahaa kriisimaihin. Edes mutkan kautta.

Sijoittajille olisi onnenpotku, jos joku muu suostuisi rahoittamaan euromaiden lopulliset "vakautustoimet" niin, että näiden toimien avulla tarjoutuisi vielä se viho viimeinen tilaisuus vetää pääomat turvaan kriisimaista. Mutta kuka tai mikä voisi olla se "joku muu", joka voisi moisia mammuttitoimia rahoittaa?

Kriisimaiden rahoituksen "vakauttaminen" pelkän rahan voimalla vaatii niin mittavan määrän mammonaa, että ei sellaista saa liikkeelle kuin EKP – eikä sekään vailla haitallisten sivuvaikutusten vaaraa.