Kaikuja menneestä? – Kriisimaiden korot huolestuttavat Helsingin pörssissä

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin pörssi oli kääntynyt aamun nousun jälkeen selvähköön laskuun. Markkinoilta kommentoitiin, että sijoittajat ovat huolissaan yleisen taloustilanteen heikkenemisestä. Erityisesti huoli Englannin talouden hyytymisestä vaikuttaa markkinoilla.
Helsingin pörssi oli iltapäivällä laskenut alle 6 000 pisteen. Myös muualla Euroopassa kauppaa on käyty laskevin kurssein.

Helsingin pörssin toimialaindekseistä kaikki olivat laskussa perusteollisuutta lukuun ottamatta.

Eri osakkeista painuksissa olivat vaihtoveturi Nokia, rengasvalmistaja Nokian Renkaat ja osingonmaksajat Neste Oil ja Ramirent. Nousu-uralla olivat voimala- ja merimoottorivalmistaja Wärtsilä ja teräsyhtiö Outokumpu.

Markkinakommenttien mukaan osakekursseja painaa alas epäilys Britannian talouden hyytymisestä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Englanti vaikuttaa yleiseen taloustilanteeseen, markkinoilta kommentoitiin Taloussanomille.

Markkinoita huolestuttaa myös Italian, Espanjan ja Portugalin tilanne. Maiden kaksi- ja kymmenvuotisten lainojen korot olivat nousussa, kuten myös korkoero Saksan vastaaviin velkakirjoihin.

Helsingissä yleisindeksi OMXH oli noin kello 14.25 painunut 0,6 prosenttia 5 984,65 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap oli puoli prosenttia miinuksella. Vaihtoa oli kertynyt 189 miljoonaa euroa.

Laaja Stoxx Europe 600 -indeksi oli 0,8 prosentin alhossa.

Nousijat
harvassa


Matkapuhelinyhtiö Nokia oli iltapäivällä selvässä laskussa. Financial Times kertoi, että Nokia uhkaa vetää noin 50 sim-kortti-patenttiaan ulos suunnitteilla olevasta nano-simin standardista, jos Applen versio nano-simistä hyväksytään.

Eilen selvästi nousseen Nokian osakkeella käytiin kauppaa 4,10 eurolla eli prosentin eilistä halvemmalla. Ahvenanmaalainen Ålandsbanken nosti Nokian sijoitussuosituksen tasolle "osta" tasolta "neutraali".

Laskussa oli myös energiayhtiö Neste Oil, jonka osake oli laskenut 0,9 prosenttia eli 0,09 euroa. Yhtiöstä irtosi tänään 0,35 euron osinko. Societe Generale nosti yhtiön suositusta tasolta "pidä" tasolle "osta". Societe Generalen mukaan sen 12 kuukauden tavoitehinta Neste Oilin osakkeelle on 10,50 euroa. Yhtiön osake maksoi iltapäivällä 8,95 euroa.

Rakennustarvikevuokraaja Ramirentin osake oli romahtanut 5,8 prosenttia eli 0,40 euroa. Ramirentistä irtosi tänään 0,28 euron osinko.

Rengasvalmistaja Nokian Renkaat oli 1,2 prosentin laskussa. Markkinoilta Nokian Renkaat arvioitiin edelleen vahvaksi osakkeeksi.

Sveitsiläispankki UBS laski tasolle tietotekniikan palveluyhtiö Tiedon sijoitussuosituksen tasolle "myy" aiemmasta "neutraalista". Tiedon osake oli 1,4 prosentin laskussa pörssipäivän puolivälin tienoilla.

Pääomamarkkinapäivää viettävä, merimoottoreita ja voimaloita valmistava Wärtsilä oli nousussa. Yhtiön osake oli noussut 2,1 prosenttia. Wärtsilä ilmoitti aamulla pörssitiedotteessa uskovansa, että sen ostaman brittiyhtiö Hamworthyn taloudellinen kehitys ylittää analyytikoiden viimeisimmän arvion viime vuoden lokakuun lopulta.

Teräsyhtiö Outokumpu oli edennyt sekin 2,1 prosenttia. Outokummun osakeanti jatkuu ensi keskiviikkoon asti.

Lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec kertoi saaneensa 22 konttilukin tilauksen Australiasta. Tilauksen arvoa ei julkistettu. Cargotecin osake oli pakittanut 1,5 prosenttia.

Lasku-uralla olivat myös muut osingonmaksajat Tikkurila, Vaisala, Revenio Group ja Lännen Tehtaat.

Konsultointi- ja suunnitteluyhtiö Pöyry tiedotti 9,3 miljoonan euron tilauksesta Itävaltaan. Pöyryn osake oli kallistunut 0,2 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Autoliiton testi: kahdelle turvaistuimelle surkea arvosana – istuin lensi halki testilaboratorion

    3. 3

      Me-säätiö: Korkeakoulutettu tienaa urallaan jopa miljoona euroa enemmän kuin kouluttamaton

    4. 4

      Vanhempiensa rahoilla elävän Arin, 41, valinta herättää sympatiaa ja närkästystä: ”Aikuisvauvan elämänmenoa”

    5. 5

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    6. 6

      CNN: Pohjois-Korea pyörittää outoa bisnestä Afrikassa – pronssipatsaita ja sosialistista realismia

    7. 7

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    8. 8

      Kiinan puoluekokous sementoi Xi Jinpingin vallan – nostettiin Maon ja Dengin rinnalle

    9. 9

      Mainostajista yli puolet aikoo lisätä markkinointiviestintäänsä

    10. 10

      Sanoma nostaa arviotaan kuluvan vuoden tuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    6. 6

      Työtön Jouni, 26, haki töitä: päätyi joulupukiksi Kiinaan – ”Päivällis­pöydässä on isketty eteeni jo koiraakin”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    9. 9

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    10. 10

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää