Tatu Ylönen aikoo vetää Tectian pois pörssistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisen tietoturva-alan perustajiin kuuluva Tatu Ylönen aikoo vetää Tectian pois pörssistä, koska tämä ei ole hänen mukaansa oikea paikka yhtiön kehittämiseen.
Tietoturvayhtiö Tectian toimitusjohtajan Tatu Ylösen kokonaan omistama yhtiö Clausal Computing tekee ostotarjouksen Tectian osakkeista. Clausal ei nykyisin omista Tectian osakkeita.

Ylönen on Tectian eli aiemman SSH Communications Securityn perustaja ja omistaa edelleen 45,6 prosenttia pörssiyhtiön osakekannasta. Mahdollisen 50 prosentin omistusosuuden ylittämisen tuoma lunastusvelvollisuus rajoittaa Ylösen mukaan hänen kykyään osallistua yhtiön lisärahoitusjärjestelyihin, mikä on yksi pörssistävedon syistä.

Ylönen perusti SSH Communications Security -yhtiön vuonna 1995. Hän toimi tämän jälkeen yhtiön toimitusjohtajana ja oli myös hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2001 asti. SSH listautui Helsingin pörssiin joulukuussa 2000.

 – Vuodesta 2001 lähtien yhtiön kehitys on ollut vaihtelevaa ja kannattavuus pääosin heikkoa. Tämä on johtunut sekä muutoksista liiketoimintaympäristössä että yhtiön tekemistä ratkaisuista liiketoiminnan painopistealueiden suhteen, Ylönen kertoo tiedotteessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Palasin Tectian toimitusjohtajaksi 2011 syyskuussa, josta lähtien olemme tarkastelleet yhtiön kehittämismahdollisuuksia ja linjanneet uudelleen yhtiön strategian. Mielestäni Tectian suunnan kääntäminen vaatii uudenlaista ajattelua ja pitkäjänteisiä toimenpiteitä ja pörssi kvartaalitalouksineen ei ole oikea ympäristö tämän strategian toteuttamiseen.

Clausal Computing tarjoaa Tectian osakkeesta 0,50 euroa käteisenä, missä on 0,10 euron preemio eli lisähinta verrattuna osakkeen eiliseen päätöskurssiin.

Clausal Computing rahoittaa ostotarjouksen velkarahoituksella. Osa käteisvastikkeesta rahoitetaan Ylöseltä saadulta velkarahoituksella ja osa ulkopuoliselta rahoituslaitokselta saadulla lainalla.

Clausal Computing arvioi, että ostotarjous alkaa 19. maaliskuuta  ja päättyy 11. huhtikuuta.

(Oikaisu: Clausal Computingin tarjouksessa on 0,10 euron eikä 0,40 euron preemio Tectian osakkeen eiliseen päätöskurssiin verrattuna.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    8. 8

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Nord Stream 2 hakee lupaa rakentaa Suomen vesille 374 kilometriä maakaasuputkea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää