Konecranesilla komea loikka pörssissä

Julkaistu:

Helsingin pörssissä käytiin tänään kauppaa loivan laskun merkeissä. Yleisindeksiä painoi Nokian ja Fortumin miinus. Ylämäessä olivat tulosjulkistajat Konecranes, TeliaSonera ja Sponda. Kovimman, liki 10 prosentin loikan teki erinomaisen tulosraportin julkistanut Konecranes.
Aamun tulosyhtiöistä jyrkimmin painui Kesko. Myös Rautaruukki ja Lassila & Tikanoja olivat selvässä laskussa, samoin päivällä lukunsa julkistaneet Metso ja Amer Sports.

– Tuloksessa pitää päästä ainakin riman kohdalle, muuten tullaan tässä ympäristössä alas. Tuloksen pitää ylittää odotukset, jotta kurssi pysyisi plussan puolella, markkinoilta kommentoitiin.

Helsingissä yleisindeksi OMXH heikkeni puoli prosenttia 7784,64 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap jäi myös puoli prosenttia miinukselle. Vaihtoa kertyi 890 miljoonaa euroa.Matkapuhelinyhtiö Nokian kurssi valui 0,1 prosenttia 8,16 euroon. Sveitsiläispankki Credit Suisse ennakoi, että Nokian kurssi voi romahtaa 29 prosenttia 5,60 euroon seuraavan vuoden, puolentoista aikana. Älypuhelinten myynnin uskotaan horjuvan niin, että Nokian markkinaosuus putoaa loka–joulukuun 28 prosentista 16–18 prosenttiin.

Päivän tulosjulkistajista pirteimmin eteni nostolaitevalmistaja Konecranes, joka paransi tulostaan odotuksia enemmän. Myös uusien tilausten virta oli vahva ja näkymät alkaneelle vuodelle ovat suotuisat. Yhtiön osinkoesitys on tasan euro, kun se vuosi sitten oli 0,90 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Konecranesin tulos oli vahva kautta linjan, siinä ei ollut mitään heikkoa kohtaa. Yhtiön osake on ollut lisäksi vielä arvostukseltaan keskimäärin houkutteleva konepajoihin nähden, kommentoi FIM:n analyytikko Sanna Kaje.

Konecranesin osake nousi 9,1 prosenttia 32,85 euroon.

Teleoperaattori TeliaSonera oli puolestaan kolmen prosentin nousussa. Yhtiö jatkoi vakaata tuloksen tekemistä myös viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Kauppakonserni Keskon tulos oli markkinoille pettymys, sillä vaihdetumpi B-osake vajosi 7,5 prosenttia, vaikka osinkokin nousee. Yhtiön liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ennen kertaluonteisia eriä parani viime neljänneksellä, mutta osakekohtainen tulos heikkeni vuodentakaiseen verrattuna. Kuluvan vuoden liikevoiton ilman kertaeriä yhtiö ennakoi pysyvän ennallaan kauppapaikkaverkoston merkittävistä laajennuksista huolimatta, kun taas liikevaihto pysyy kasvussa.Tulosnostetta sai puolestaan kiinteistöyhtiö Sponda, joka moninkertaisti tuloksensa loka–joulukuussa edellisen vuoden vastaavasta ajasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    3. 3

      Suomi myi liki miljardilla eurolla vuonna 2027 erääntyvää lainaa

    4. 4

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    5. 5

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    6. 6

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    7. 7

      Jo tuhannet suomalaiset nostavat eläkettä ennakkoon – ”ilmainen raha” sisältää sudenkuopan

    8. 8

      Uniperin toimitusjohtaja: ”On epäselvää, mitkä Fortumin aikeet ovat ja mitä se todella haluaa”

    9. 9

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    10. 10

      Ekonomistit iloitsevat lokakuun työllisyystilanteesta – ennusteessa lisää työpaikkoja ensi vuodelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    4. 4

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    5. 5

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    6. 6

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    7. 7

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    8. 8

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      Uusi vientituote Tampereelta: kolmikerroksinen siirrettävä talo – 30 prosenttia tuotannosta Ruotsiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    11. Näytä lisää