Vehviläinen DI:lle: SAS:n valtiontuet pitää lopettaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen arvostelee voimakkaasti kilpailijansa SAS:n saamia tukia omistajavaltioltaan. Vehviläinen uskoo myös, että suomalaiskuluttajat ovat hyötyneet naapureidensa verovaroilla käydystä kilpailusta.
Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen toivoisi, että omistajavaltiot lopettaisivat tuen antamisen SAS:lle.

Vehviläinen sanoo ruotsalaisen talouslehden Dagens Industrin haastattelussa, että valtioiden pitäisi pitää näppinsä erossa lentoyhtiöistä. Ruotsin, Norjan ja Tanskan valtiot omistavat SAS:stä puolet.

Hän arvostelee muun muassa sitä, että tuhkakriisin aikana SAS:n kerrottiin saavan lykkäystä työnantaja- ja lentokenttämaksuihin. Lentoyhtiö sai myös mahdollisuuden lainata rahaa valtiolta. Samaan aikaan yhtiön kerrottiin tehneen lähes miljardi kruunua tappiota alkuvuonna.

Dagens Industrin mukaan SAS aiheuttaa Finnairille kiusaa myös Blue1-tytäryhtiöllään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Blue1 ei ole tietääkseni koskaan tehnyt voittoa. Mutta suomalaiset kuluttajat voivat ehkä olla kiitollisia ruotsalaisille, tanskalaisille ja norjalaisille veronmaksajille hintojen painamisesta, Vehviläinen sanoo DI:n haastattelussa.

Vehviläinen on arvostellut aiemminkin SAS:n ja muidenkin lentoyhtiöiden saamia valtiontukia. Suomen valtio omistaa Finnairista lähes 56 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Metso tulos heikkeni yllättäen – tilauksissa selvä kasvu

    5. 5

      Trainers’ House antoi tulosvaroituksen

    6. 6

      Ericssonin bruttomarginaali hiukan odotettua parempi – näkee rohkaisevia merkkejä

    7. 7

      DNA petrasi tulostaan – liittymäkohtainen liikevaihto kasvoi

    8. 8

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    10. 10

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää