Sarasvuo: Ei ne nokka savessa iloisesti osta - Pörssiuutiset - Ilta-Sanomat

Sarasvuo: Ei ne nokka savessa iloisesti osta

Kuvituskuva
Julkaistu: 22.10.2009 8:36, Päivitetty 22.10.2009 9:16

Trainers' Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo arvioi, että yhtiön asiakasrakenne on tervehtynyt sen omaksuman ruutanastrategian myötä. Taantuman raju vaikutus yhtiön toimintaan on kuitenkin yllättänyt Sarasvuon. – Ei ne nokka savessa yhtä iloisesti osta kasvun johtamispalveluita, hän joutuu toteamaan.

Muutos on ollut kivulias ja opettavainen, mutta välttämätön ja lopulta lukratiivinen, sanoo Trainers' Housen toimitusjohtaja Jari Sarasvuo yhtiön tulostiedotteessa uudesta strategiasta.

– Ruutanastrategia auttaa, vaikka se sattuu, Sarasvuo toteaa.

Yhtiön tulos pysyi edelleen tappiolla, vaikka se onnistuikin hieman pienentämään miinustaan vuodentakaiseen verrattuna. Yhtiön tulos ennen veroja oli heinä–syyskuussa 0,4 miljoonaa euroa tappiolla, kun vuosi sitten tappiota tuli 0,7 miljoonaa.Tulos oli sama kuin huhti–kesäkuussa.

Liikevaihto putosi heinä–syyskuussa 5,2 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 8,2 miljoonasta.

Trainers' House arvioi talouden yleisen tilanteen vaikuttavan heikentävästi yhtiön taloudelliseen kehitykseen koko kuluvan tilikauden ajan. Yhtiö pitää ennallaan näkemyksensä, jonka mukaan liikevaihto ja liiketulos laskevat selvästi kuluvalla tilikaudella.

Yhtiö omaksui Sarasvuon ruutanastrategiaksi nimittämän toimintatavan kesällä. Sen mukaan yhtiö yhdisti valmennuksen ja johtamisjärjestelmät.

– Strategia etenee, vaikka luvut jättävät vielä päinvastaisia argumentteja epäilijöiden arsenaaliin, Sarasvuo sanoo.

Valmennusliiketoiminta on Sarasvuon mukaan osoittautunut jopa odotuksia jälkisyklisemmäksi.

– Ei ne nokka savessa yhtä iloisesti osta kasvun johtamispalveluita kuin nousukauden aikoihin.

Tästä huolimatta yhtiön valmennusliiketoiminta on Sarasvuon mukaan onnistunut tekemään 0,6 miljoonaa euroa liikevoittoa vuosineljänneksellä.

Tämä vuosi ei Sarasvuon mukaan kuitenkaan ole viime vuoden sisko, vaan korkeintaan rumanpuoleinen pikkuserkku.

Hänen mukaansa vaikeudet ei vielä todellakaan ole ohi, mutta jos yhtiö ei onnistuisi ruutanastrategiassaan eli kasvujohtamisen ja työnohjauksen yhdistämisessä, vaikeudet saattaisivat ajan myötä loppua kokonaan.

– Ratkaisevat taistelut on tunnistettu ja sotaa etulinjassa johtaa joukko varsinaisia The Guns Will Be There -uskonsotureita. Yhtiön hallituksen päätöksellä syntyvä sotasaalis jaetaan oikeudenmukaisesti ansioituneille sankareille. Trainers' Housen rakenne, strategia, tarjooma, kulttuuri ja tekeminen tukevat toisiaan aivan eri tasolla kuin vielä alkuvuonna. Euromääräiset tulokset ovatkin sitten korkeemmas käres eli asiakkaan päätettävissä. Meidän vuoro päästä pitoihin tulee ajallaan ja asiakkaille luodun arvon oikeuttamana, Sarasvuo kirjoittaa tulostiedotteessa.

Tuoreimmat osastosta